Terveet rokotetaan Tampereella kolmessa ryhmässä
Terveiden aikuisten sikainfluenssarokotukset ovat käynnistymässä Tampereella. Maanantaina kokoontunut pandemiatyöryhmä päätti, että rokotteita annetaan kolmessa ikäryhmässä tammi-helmikuun aikana.
Työryhmän puheenjohtajan Jari Ahvenaisen mukaan pistoksia annetaan edelleen kuudella suurimmalla terveysasemalla.
- Tammikuussa pyritään rokottamaan kaikki halukkaat alle 35-vuotiaat ja helmikuussa 35-50 -vuotiaat tamperelaiset. Ja sitten helmikuun loppupuolella taikka maaliskuussa yli 50-vuotiaat terveet.
Tampereen kaupunki toivoo, että kuntalaiset tulisivat rokotuksiin niinä aikoina, jotka on rokotuksiin varattu.
- Rokotukset ovat Tampereella sujuneet hyvin ja pääosin jonottamatta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että noin neljäsosa tamperelaisista on jo saanut rokotteen eli erilaisten riskiryhmäperusteiden takia.
Kolme rokotuspäivää viikossa
Terveiden 25-34 -vuotiaiden tamperelaisten H1N1-rokotukset alkavat ensi viikolla. Rokotuspäiviä ovat tammikuun tiistait, keskiviikot ja torstait 19., 20., 21., 26., 27. ja 28.1.
Rokotuspaikkoina ovat Linnainmaan, Hatanpään, Hervannan, Tammelan, Pyynikin ja Tesoman terveysasemat.
Terveysasemat ovat rokotuspäivinä normaalia pitempään auki, jotta työikäisillä olisi parempi mahdollisuus tulla rokotukseen. Rokotuksia annetaan kello 12-18.
Rokotusaikataulussa pysyminen edellyttää sitä, että rokotteita saadaan tarpeeksi.
Myös yksityinen työterveyshuolto voi halutessaan rokottaa työterveyshuollon piiriin kuuluvat työntekijät helmikuusta lähtien, jos rokotetta riittää. Asiaa voi tiedostella omasta työterveyshuollosta.
Vielä yksi piikkipäivä riskiryhmäläisille
Tampereen kaupunki järjestää sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluville yli 65-vuotiaille erityisen H1N1-rokotuspäivän lauantaina 16.1. 2010.
Rokotuksia annetaan kello 8-14 Linnainmaan, Hatanpään, Hervannan, Tammelan, Pyynikin ja Tesoman terveysasemilla.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.