Terveydenhuollosta maksetaan mieluummin rahalla kuin ajalla
Julkisen puolen lääkärikäynnit ovat vähentyneet kahdella miljoonalla vuosikymmenessä. Aikuisiällä sairauskuluvakuutuksen saaminen voi olla työn ja tuskan takana.
Yhä useampi suomalainen ottaa yksityisen sairauskuluvakuutuksen vielä syntymättömälle lapselleen. Aikuisiällä haettujen sairauskuluvakuutusten ehdot ovat tiukentuneet jatkuvasti, mutta niiden suosio kasvaa. Määrän lisääntyminen kertoo suomalaisten heikosta luottamuksesta julkiseen terveydenhuoltoon.
Lääkärikäynnit julkisella puolella ovat vähentyneet 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana lähes kahdella miljoonalla, samaan aikaan kun yksityisellä lääkärillä käynnit ovat lisääntyneet lähes kolmella miljoonalla.
Suomalaiset maksavat terveydenhuollosta mieluummin rahalla kuin ajallaan. Annika Liikanen on yksi monista vanhemmista, jotka ovat ottaneet yksityisen sairausvakuutuksen lapselleen jo ennen syntymää.
- Jos pitää vaikka putkittaa korvat, niin julkisella puolella sinne voi olla kolmen kuukauden jonot, sillä välillä ehtii olla aika monta korvatulehdusta. Se on helppoa jos sairastuu vaikka yöllä, voit netistä varata yksityiselle ajan. Ei tarvi lähtee jonottamaan julkiselle puolelle, Liikanen sanoo.
Aikuisiällä sairaudet syynätään
Rajusti yleistynyt sairausvakuutus on tullut yhä vaikeammaksi saada sen osoittauduttua vakuutusyhtiöille kannattamattomaksi. Aikuisiällä sairausvakuutuksen saadakseen täytyy selvittää sairaushistoriansa vakuutusyhtiölle hyvin yksityiskohtaisesti.
- Vakuutusta ei joko myönnetä, tai sitten siihen tulee yksilöllisiä rajoituksia. Sitten kun vahinko sattuu, ei myönnetä korvausta, eikä palauteta vakuutusmaksujakaan, sanoo jaostopäällikkö Riitta Haapasaari Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE:stä.
Tähän on pettynyt myös Annika Liikanen, joka hankki lapsen sairausvakuutuksen yhteydessä samanlaisen itselleen.
- Kun lähetti korvaushakemuksen, saattoi mennä monta monta viikkoa, ettei kuulunut mitään. Sitten saattoi tulla vastaus, että oot vuonna 1991 sairastanut tällaisen ja tällaisen flunssan, ja et ole laittanut rastia ruutuun, kun oot hakenut vakuutusta, eli ei voida myöntää, Liikanen sanoo.
Kela-korvaus kattaa vain viidenneksen
Jos hoitoa haetaan yksityislääkäriltä ilman omaa vakuutusta, julkisen sairausvakuutuksen tulisi lain mukaan korvata 60 prosenttia hoidon hinnasta. Taksat ovat kuitenkin jääneet reilusti jälkeen ja nykyään Kela-korvaus kattaa vain noin viidenneksen kuluista.
Hallitus on kaavaillut Kela-korvausten leikkaamista edelleen, jotta terveydenhuoltopalvelujen yksityistämiskehitys hidastuisi.
- Me ollaan ainoa maa, jossa on tällainen monikanavajärjestelmä ja tätä on muun muassa OECD kritisoinut, sanoo peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson.
Lääkäriliitossa ollaan puolestaan sitä mieltä, että Kela-korvauksia pitäisi päin vastoin nostaa ja jos valtio leikkaa niitä edelleen, se kuormittaa jo ennestään tiukoilla olevaa julkista terveydenhuoltoa kohtuuttomasti.
- Tässä alkaa olla jo vähän tällanen perustuslaillinen kysymys, että on tehty sopimus että valtio ja vakuutetut maksavat näitä, ja jos valtio leikkaa omaa osuuttaan ja vakuutetut eivät, niin tässä on vähän jo tällainen sopimusrikkomuksen rajoilla liikkuva asia kyseessä, liiton varatoimitusjohtaja Risto Ihalainen sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Urheiluseurojen tanssilavat sinnittelevät kökkätyöllä
Eteläpohjalaisten urheiluseurojen tanssilavat eivät ole enää entisenlaisia rahasampoja seuroille. Hyviä artisteja tarvitaan houkuttelemaan yleisöä lavalle, vaikka tuottoa tanssi-illasta ei juuri tulisikaan. Kökkätyöllä on toiminnalle ratkaiseva merkitys.
Kiteen johdon joukkopako alkamassa? - Irtisanoutumisista syytetään perussuomalaisvaltuutettuja
Kiteen kaupungin virkamiesten irtisanoutumisten uskotaan jatkuvan lähikuukausina. Kaupungin henkilöstöpäällikön mukaan moni työntekijä pohtii parhaillaan irtisanoutumista tai vähintäänkin pidemmälle vapaalle jäämistä. Taustalla muhivat virkamiesten ja poliitikkojen väliset riidat.
Valtiolta miljoonatuki Lahden MM-kisoille
Kaupunki saa tukea hiihdon MM-kisoihin muun muassa kisapuitteiden kunnostamiseen ja hyppyrimäen remonttiin. Jos kisat jäävät reippaasti plussalle, Lahti saa tuotoista siivunsa.
Puolustusvoimille 15 miljoonaa Raahen tutkiin
Tuulivoiman rakentaminen pakottaa Puolustusvoimat uusimaan tutkajärjestelmän Raahen seudulla. Perämeren tuulivoima-alueelle esitetään myös turbiiniveroa.
Armeija: Ei pakkosiirtoja Rovajärvellä
Puolustusvoimat kiistää, että se pakottaisi siviilit pois Rovajärven ampuma-alueelta Itä-Lapissa. Paikallisia maanomistajia edustava Pro Rovajärvi -liike on väittänyt julkisuudessa, että armeija tyhjentäisi ampuma-alueen siviileistä vuoteen 2016 mennessä.
Miten tekijät pääsivät huoneisiin? Poliisi selvittää hotellivarkauksien sarjaa Helsingissä
Useiden helsinkiläisten hotellien huoneista on varastettu tavaraa toukokuun alkupuolella. Poliisilla ei toistaiseksi ole varmaa tietoa, miten huoneisiin on päästy sisälle.
Myrkytystietokeskuksen tiedossa kolme uutta hulluruohotapausta - yhteensä 9 ihmistä saanut oireita
Todennäköisten hulluruohomyrkytysten määrä on päivän aikana kasvanut kuudesta yhdeksään. Suurimmalla osalla oireet ovat lieviä. Yleisiä oireita ovat suun kuivuminen, sydämensykkeen nopeutuminen ja näön heikkeneminen silmäterien laajenemisen takia.
Opiskelijajärjestöt: Säästöt eivät saa kuihduttaa Porin yliopistokeskusta
Porin teekkarit ja Porin yliopistokeskuksen opiskelijoiden yhdistys Pointer ovat ihmeissään siitä, että kovaa taloudellista tulosta tehnyt Tampereen teknillinen yliopisto on vähentänyt sisäänottoa ja käy yt-neuvotteluja. TTY harkitsee lomautuksia ja toisen tutkinto-ohjelmansa lakkauttamista Porin yliopistokeskuksen yksiköstään.
Rakennuksen energiatehokkuus lasketaan poliittisilla kertoimilla
Pientalon myyjä tarvitsee talostaan energiatodistuksen kesäkuun alussa. Ensialkuun uusi laki energiatodistuksista koskee 1980 rakennettuja ja sitä uudempia pientaloja. Vuonna 2017 energiatodistus vaaditaan vanhemmiltakin pientaloilta.
Kosken pauhujen seurana lepää ruumisarkku
Imatran koskella nähdään kesäkuussa taidetta monessa muodossa. Kesän kiinnostavin ja ehkä karmaisevin taideteos muovautuu tänä kesänä Teemu Heikkisen käsissä. Imatran kosken pauhujen vierellä lepää Heikkisen työstämä ruumisarkku.

Keskustele uutisesta
Julkisen puolen lääkärikäynnit ovat vähentyneet kahdella miljoonalla vuosikymmenessä. Samaan aikaan yksityislääkärikäynnit ovat lisääntyneet lähes kolmella miljoonalla. Miten julkista terveydenhoitoa parannettaisiin?