Olet tässä

Sikainfluenssan rokotetutkimukseen ruuhkaa

julkaistu 07.09.2009 klo 16:23, päivitetty 07.09.2009 klo 16:52

Kuva: YLE

Sikainfluenssarokotetutkimukseen on ollut tulijoita jonoksi asti, vaikka siinä oiotaan tutkimuspolkuja. Asiantuntija arvioi, että jos tutkittava rokote osoittautuu paremmaksi kuin Suomeen aikaisemmin tilattu, se saattaa syrjäyttää käytössä jo tilatun rokotteen.

Sikainfluenssatartuntoja (H1N1) raportoidaan Suomessa jatkuvasti lisää, mutta rokotteita odotellaan yhä. Ensimmäiset brittiläisen lääkevalmistajan erät saapuvat Suomeen näillä näkymin syyskuun lopulla.

Osa suomalaisista lapsista ja nuorista on ehtinyt saada rokotteen sikainfluenssaa vastaan ranskalaisen rokotevalmistajan tutkimuksessa, jota tehdään Tampereen yliopiston Rokotetutkimuskeskuksessa.

Uuden rokotteen testaaminen ja mahdolliset sivuvaikutukset eivät ole säikäyttäneet suomalaisia, sillä rokotetutkimukseen on ollut enemmän tulijoita kuin mitä mukaan on voitu ottaa. Monet ovat huomanneet mahdollisuuden saada lapselleen suojan sikainfluenssaa vastaan jo taudin ensimmäiseen aaltoon.

Riskejä nopeasta aikataulusta?

Rokotekehittelyssä on nyt otettu hieman normaalireitistä poikkeavia oikopolkuja.

- Tässä tapauksessa on otettu sen verran oikotietä, että aikuisilla ja isommilla lapsilla rokotetta testataan yhtä aikaa. Tämä on Euroopan lääkevalvontaviranomaisten toivomus, jotta rokote saataisiin nopeasti myös lapsille, Tampereen yliopiston professori Timo Vesikari kertoo.

Sisältyykö nopeutettuun aikatauluun riskejä?

- Tämä on tavallinen rokotetutkimus, jossa pätevät samat vastuut kuin muutenkin. Suomessa eettisen toimikunnan ja Lääkelaitoksen hyväksymissä tutkimuksissa osanottajat kuuluvat normaalin sairausvakuutuksen piiriin. Tämän lisäksi rokotteen valmistajalla on tuotevastuuvakuutus, joka kattaa tämän tuotteen.

Tutkimuksen aikana jaetaan paljon tietoa: kuinka monta kertaa rokotetaan, montako verinäytettä otetaan ja mitä osallistujilta odotetaan.

- Kaikki tarvittava tieto löytyy tietoisen suostumuksen kaavakkeesta, jonka mukaan tulijat lukevat ja halutessaan allekirjoittavat, tutkijalääkäri Satu Kokko Oulun rokotetutkimusklinikalta kertoo.

Lieviä taudin oireita rokotteesta

Ranskassa valmistettua rokotetta tutkitaan 15 klinikalla ympäri Suomen. Rokotteen mahdollisten haittavaikutusten ei pitäisi olla vakavia, vaan sivuvaikutukset ovat samanlaisia kuin normaaleissa kausi-influenssarokotteissa.

- Tyypillisimmät haittavaikutukset voivat olla pistospaikan reaktioita, kipua, turvotusta ja punoitusta. Ne yleensä häviävät kolmen vuorokauden kuluessa rokotteen antamisesta. Mahdollisia ovat myös lievät influenssankaltaiset oireet, kuten päänsärky, lihassärky ja lievä lämmönnousu, Satu Kokko kertoo.

- Jos tutkittava rokote osoittautuu paremmaksi lapsilla kuin Suomeen aikaisemmin tilattu rokote, niin on hyvinkin mahdollista, että tätä rokotetta tullaan aikanaan käyttämään myöskin Suomessa, Vesikari kertoo.

- Se ei ehdi tämän syksyn ensimmäiseen aaltoon, mutta se voi hyvin ehtiä seuraavaa aaltoa varten. Todennäköisesti sikainfluenssan tarina ei ollenkaan lopu tähän syksyyn.

Suomeen tilattu brittiläisvalmistajan rokote on valmistettu niin sanotulla pikamenettelyllä, eikä rokotteen tehosta ole vielä ensimmäistäkään tutkimustulosta. Sen sijaan ranskalaisrokotteen tutkimuksissa kokeillaan virusvalmisteen ja apuaineen erilaisia suhteita, jotta löydettäisiin optimaalinen rokote myös lapsille.

Erikoinen ja erilainen virus

Lintuinfluenssakohun turruttama kansa on suhtautunut epäileväisesti sikainfluenssan todelliseen vaarallisuuteen. Monelle on jäänyt epäselväksi, mikä erottaa sikainfluenssan tavallisesta kausi-influenssasta.

- On ennenaikaista arvioida sitä miten suuresta ongelmasta on kysymys. Kysymyksessä on joka tapauksessa selvästi erikoinen ja erilainen virus kuin tavallinen kausi-influenssavirus. Tämä virus kohdistuu erityisesti nuoriin ja nuoriin aikuisiin.

- Tässä suhteessa se muistuttaa kuuluisaa Espanjan tautia vuonna 1918.

- Sanoisin, että sen viimeistä lukua ei ole vielä kirjoitettu, emme pysty arvioimaan, kuinka vaikea ongelma tästä tulee. Erilaisuutensa takia virus ansaitsee jonkin verran ylimääräistä huomiota. Ansaitseeko se ihan niin paljon kuin se on saanut, on sitten toinen asia, Vesikari toteaa.

Katso lisää Akuutti TV2:ssa tiistaina 8.9. kello 19.20. Uusinta torstaina kello 15.30.

YLE Akuutti / Matti Ahola

Jatka tästä