Pohjanmaa |

Terveysteknologiasta etsitään apua lääkäripulaan

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri lähtee johtamaan kansainvälistä terveysteknologiahanketta. Mukana on 16 toimijaa yhteensä kuudesta eri maasta. Hanke etsii apua lääkäripulaan kehittämällä teknisiä ratkaisuja, kuten videoneuvotteluja tukemaan hoitohenkilökuntaa syrjäseuduilla.

Lääkäri tutkii luunmurtumaa.
Kuva: YLE / Timo Selänne

Huoli terveyspalvelujen säilymisestä syrjäseuduilla nousee toistuvasti otsikoihin. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallinnoima kansainvälinen hanke hakee viisasten kiveä muun muassa siihen, voisiko teknologian avulla lisätä lääkärien intoa työskennellä syrjäseudulla ja toisaalta parantaa terveydenhoitopalvelujen saatavuutta maalla. Käytännössä konsultointia ja koulutusta voitaisiin hoitaa videoneuvottelujen avulla. Tämä vähentäisi matkustelua, niin asiakkaiden kuin hoitohenkilökunnankin.

Idea ei ole uusi, mutta nyt sitä pyritään viemään systemaattisesti eteenpäin. Kansainvälisyydellä on tärkeä merkitys. Vertailemaalla eri maiden käytäntöjä saadaan oppia niin hyvistä kuin huonoiksi havaituistakin malleista.

Hankkeessa ovat Suomen lisäksi mukana Valkovenäjä, Liettua, Latvia, Viro, Saksa ja Ruotsi.

Kaksineuvoinen kokeilualueena

Säästöjen ohella tavoitteena on säilyttää lähipalvelut myös maaseudulla. Hankkeen pilottiyksikkönä toimii Kauhavalla ja sen naapurikunnissa toimiva kuntaytymä kaksineuvoinen. Maantieteellisesti laajalla alueella asuu yhteensä noin 24 000 ihmistä. Heitä palvelee kuusi terveysasemaa.

Kuntayhtymä kaksineuvoisen johtaja Antti Perkkalainen on hankkeesta innoissaan. Hän toivoo että teknologiasta voisi löytyä lääke henkilökuntapulaan ja toisaalta toiveissa on myös säästö.

- Vaikka lääkäritilanne meillä on tällä hetkellä kohtuullinen, joudumme miettimään saadaanko jatkossa pienille terveysasemille lääkäreitä ja toisaalta onko meillä taloudellisia resursseja pitää täyden palvelun pieniä terveysasemia väestömäärään nähden näin paljon. Tässä näen selkeän kehitysmahdollisuuden, lähipalvelut voidaan säilyttää esimerkiksi jos terveyshoitajavetoinen asema saa käyttöönsä välineet joilla voidaan tarpeen vaatiessa konsultoida lääkäreitä, sanoo Antti Perkkalainen.

Lähteet:
YLE Pohjanmaa

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä