Ulkomaat |

Thaksinin mahdollinen armahdus ja paluu nostaa vihaa Thaimaassa

Entisen pääministerin Thaksin Shinawatran armahduksen ehkä mahdollistava lakialoite nostaa raivoa Thaimaassa. Keskiviikkona kaduilla osoitettiin mieltä ja parlamentissa tunteet kävivät kuumina.

Kiistellyn entisen pääministerin Thaksin Shinawatran armahtamisen ehkä mahdollistava lakialoite nostaa poliittisia jännitteitä Thaimaassa. Keskiviikkona tunteet kävivät kuumina Thaimaan parlamentissa ja pääkaupunki Bangkokin kaduilla oli noin 5000 lakialoitetta vastustavaa mielenosoittajaa.

Thaimaan nykyinen pääministeri on Thaksinin nuorempi sisko Yingluck Shinawatra, jonka puolue aikoo esitellä kiistellyn lakialoitteen parlamentille. Lakialoite takaisi armahduksen poliittisiin väkivaltaisuuksiin ja väärinkäytöksiin vuosien 2005 ja 2010 välisenä aikana syyllistyneille.

Arvostelijoiden mukaan laki on ensimmäinen askel Thaksin Shinawatran armahdukselle ja paluulle Thaimaan politiikkaan. Thaksin on oleskellut ulkomailla syrjäyttämisestään lähtien. Hänet on tuomittu poissaolevana vankeusrangaistukseen muun muassa korruptiosta. 

Thaksinin lähimmät poliitikot puolestaan voivat palata politiikkaan, kun viiden vuoden osallistumiskielto päättyy torstaina. Perustuslakituomioistuin kielsi Thaksinilta ja 110 muulta silloisen Thai Rak Thai-puolueen jäseneltä osallistumisen politiikkaan viideksi vuodeksi.

Keskiviikon mielenosoitus sujui rauhallisesti, mutta Thaimaan parlamentissa syntyi lähes kahakka ja poliisi jouduttiin kutsumaan saliin. Thaksin Shinawatra jakaa voimakkaasti thaimaalaisten mielipiteet; hänellä on edelleen myös paljon kannattajia. Thaksinin on arvioitu vaikuttaneen Thaimaan politiikkaan sen jälkeen, kun hänen siskostaan tuli pääministeri viime kesänä.   

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä