Kotimaa |

Tietosuojavaltuutettu: Suomessa selvitetään älypuhelinten paikkatietokeruuta

Myös Suomen viranomaiset pohtivat älypuhelinten paikkatietojen keruuta. Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion mukaan viime päivinä esiin tullut Applen iPhonen ja Googlen Androidin tiedonkeruu on ongelmallista ja osa laajempaa kokonaisuutta.

Reijo Aarnion mukaan paikkatietojen keruu on kuitenkin vain jäävuoren huippu yritysten tiedonkeruussa. Siihen liittyy muun muassa viime vuonna paljastunut Googlen katunäkymäpalvelun Street View -palvelun kehittämisen yhteydessä kerätyt tukiasemien tunnistetiedot.

Puhelinten paikkatietojen keruu yllätti tietosuojavaltuutetunkin. Direktiivin mukaisesti tiedonkeruussa on oltava aina käyttäjän suostumus - nyt on selvinnyt, että niin ei ole tapahtunut, Aarnio sanoo.

Pohdintaa herättää myös tietojen mahdollinen käyttö.

- Jos joku sanoo, että tietoa kerätään mutta sitä ei käytetä, kyllä se panee kellot soimaan, Aarnio sanoo.

Tietosuojavaltuutettu arvelee, että tietoja käytettäisiin ensisijaisesti mainontaan.

- Aika kummallinen kuva tulee, kun esimerkiksi Google sanoi Street Viewin yhteydessä, että tiedot kerättiin vahingossa. Siellä on kuitenkin investointeja takana. Tämä isompi kuva asiasta kiinnostaa kovasti.

Aarnio kuitenkin muistuttaa, että päätelaitteet eivät toimi, jos sen sijainti ei ole tiedossa joko tukiasemassa tai GPS:ssä.

Apple ja Google ovat niin suuria yrityksiä, että neuvotteluvoimaa haetaan yhteistyöllä. Suomi on mukana Euroopan-laajuisessa tietosuojavaltuutettujen teknologiatyöryhmässä, joka parhaillaan laatii raporttia muun muassa paikkatietotunnisteista. Se esitellään touko-kesäkuun vaihteessa ja saatettaneen tiedoksi EU:n komissiolle.

Muun muassa Saksa, Etelä-Korea sekä muutamat Yhdysvaltain kongressiedustajat ovat jo vaatineet laitevalmistajilta selitystä tiedonkeruusta.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä