Tietosuojavaltuutetun mukaan Google liikkuu harmaalla alueella
Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio pitää Googlen katunäkymäpalvelua arveluttavana. Googlen palvelukonseptien kehitys on kulkenut vauhdikkaammin kuin lainsäädäntö.
Googlen Street View-palvelu eli katunäkymiä kuvaava valokuvapalvelu on saanut eri maissa tietosuojavaltuutettujen puhelimet soimaan. Kaikissa EU-maissa, joissa palvelu on otettu käyttöön, on herännyt samalainen keskustelu yksityisyyden suojasta. Joissakin Euroopan maissa Google on joutunut oikeuteen, kun taas toisissa maissa viranomaiset ovat antaneet palvelulle hyväksynnän.
Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion mukaan peruskysymys asiassa on se, mikä on jonkin yrityksen oikeus käydä keräämään ja käsittelemään ihmisiä koskevia tietoja.
Keskeisin asia Googlen katunäkymäpalvelun kannalta on yksityisyyden suoja, pohtii tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio.
Rikoslaki suojaa Suomessa kotirauhan piirissä oleskelun, ja esimerkiksi piha-alue kuuluu kotirauhan piiriin.
- Kotirauhan rikkominen on rikoslain alainen asia, ja jos kansalaiset kokevat yksityisyyttään loukatun, joutuvat viranomaiset ottamaan asiaan kantaa, pohtii Reijo Aarnio.
- On aivan turha mantra hokea, että julkisilla paikoilla saa kuvata miten tahansa. Lain ja EU:n direktiivien mukaan poikkeuksia ovat ainoastaan tavanomainen henkilökohtaiseen tarpeeseen perustuva kuvaaminen ja tiedotusvälineiden kuvaaminen, joka puolestaan perustuu sananvapauteen. Tässäkin tapauksessa tiedotusvälineillä on omat säädöksensä, joita he noudattavat. Googlen palvelua ei siis voi missään tapauksessa verrata esimerkiksi tiedotusvälineiden kuvaamiseen, painottaa Aarnio.
Googlen palveluja Aarnio pitää mielenkiintoisina. Monet yhtiön kehittämistä palveluista keskittyvät nimenomaan ihmisten henkilökohtaisten tietojen käsittelyyn. Aarnion mukaan lainsäätäjät eivät välttämättä ole pysyneet mukana tekniikan kehityksessä.
EU:n tietosuojaviranomaiset ovat koolla ensi viikolla, jolloin esityslistalla on myös Street View -palvelu.
Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio suunnittelee yksityisyyden suojasta parhaillaan ohjeistusta kansalaisille. Hän ennakoi asiasta tulevan kyselyjä lähiaikoina.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Salpalinjan korsut hyvässä kunnossa
Salpalinjan linnoitteiden mittava inventointi on valmistunut. Valtiovarainministeriö tilasi Museovirastolta kartoituksen puolustusketjun rakenteiden sijainnista ja yleiskunnosta. Salpalinjaa koskeva selvitystyö on yksi suurimpia arkeologisia inventointeja Suomessa.
Destialle murskauslupa Merenlahdella
Destia ei kuitenkaan saa aloittaa töitä, koska alue on luonnontilainen ja ympäristöluvasta saattaa tulla valituksia.
Etelä-Karjalan uudet ylioppilaat
Ylioppilastutkintolautakunta on ilmoittanut tänään kevään ylioppilaskokeiden tulokset lukioihin. Julkaisemme uusien ylioppilaiden nimet sitä mukaa, kun niitä kouluilta saapuu.
Keskustele: Mitä vikaa kännissä?
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, flänät, naamat, perseet, seitinohut iltapäiväkänni, humala, hutikka jne.
Ratarahti sai toimiluvan rautatiekuljetuksiin
Imatralainen Ratarahti Oy on saanut toimiluvan rautateiden tavarakuljetuksiin. Ratarahti on ensimmäinen uusi yritys, joka tulee Suomen rautatiemarkkinoille kilpailun avauduttua vuonna 2007.
VR sai kilpailijan tavaraliikenteeseen
Ratarahti saa aloittaa syksyllä tavarakuljetukset. Tavaraliikenteeseen myös haluava Proxion ei ole vielä jättänyt toimilupahakemustaan.
Maakuntahallitus haluaisi karhunkaatolupia laajemmalle alueelle
Etelä-Karjalan maakuntahallitus haluaa vähentää karhujen määrää itärajalla. Maakuntahallitus tekee maa- ja metsätalousministeriölle aloitteen karhun hoitosuunnitelmassa esitetyn vakiintuneen kannan aluerajauksen muuttamiseksi.
Haapajärven tyhjennys alkaa
Lappeenrannan Vainikkalassa on aloitettu pahasti rehevöityneen Haapajärven tyhjennys. Ensin veden tulo järveen katkaistaan, sen jälkeen järvi pumpataan tyhjäksi. Järven tyhjennys on suurin tällä tavoin toteutettava projekti Suomessa.
Imatran biovoimalaitokselle etsitään uusi paikka
Imatran tekninen lautakunta kumosi eilisessä kokouksessaan asemakaavamuutoksen, joka olisi mahdollistanut Imatran Energian biovoimalaitoksen rakentamisen Korvenkannan kaupunginosaan.
Etelä-Karjalassa Kymenlaaksoa nopeammin sairaanhoitoa
Etelä-Karjalassa päästään melko nopeasti lääkärille verrattuna muuhun maahan. Tilanne on selvästi naapurimaakuntaa parempi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.