Tiibetinhanhi lehahti Pöksänlammelle
Erikoisen näköinen lintupariskunta sai osakseen ihailua laskeuduttuaan Kuopion Sotkanniemelle viikonloppuna. Suomessa harvinainen laji vahvistui tiibetinhanheksi.
Keskiaasialainen tiibetinhanhi luokitellaan Euroopassa vieläkin tarhakarkuriksi, mutta nykyisin se pesii eri puolilla maanosaa. Suomessa on havaittu 2000-luvulla kaksi pesintää.
Suomessa tehdään vuosittain 10 - 20 tiibetinhanhihavaintoa. Havaintoja arvioidaan tehtävän samoista kiertolaisista. Kuopiossa ja tiistaina Siilinjärvellä nähdyt kaksi yksilöä ovat todennäköisesti tätä joukkoa.
Kuopion Sotkanniemellä sijaitsevalla Pöksänlammella lintuja kerääntyi ihmettelemään niin lähiasukkaita kuin lintuharrastajiakin. Asta Lähdesmäki lintuyhdistys Kuikasta kertoo, ettei kukaan voinut varmistaa, ovatko linnut pariskunta vai yhdessä muuten vaan.
Tiibetinhanhien on nähty jo jatkavan matkaansa Siilinjärveltäkin, mutta päämäärää voi vain arvailla.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
Puuston kartoitus käyntiin Väinölänniemellä ja Snellmaninpuistossa
Apuna käytetään myös ultraäänilaitetta.
Kuntamarkkinoinnista kisa Kuopiossa
Suomenmestaruuksia ratkotaan tänään ja samalla rakennetaan yhteistyötä kuntien kesken.
Sonkajärvelle lisää pakolaisia vastoin aiempaa esitystä
Kunnanhallitus päätti asiasta yksimielisesti.
Maatalouskouluihin kaivataan Itä-Suomessa lisää nuoria
Ammattitaitoiselle työvoimalle on Itä-Suomen maatiloilla kova kysyntä, vakuuttavat ammattikoulujen rehtorit. Silti opintoihin ei tahdota saada riittävästi nuoria. Opiskelijapulasta kärsii varsinkin Otavan koulutila Mikkelissä.
Kuopion seurakuntayhtymä pitää kiinni suojellusta Puijosta
Yhteinen kirkkoneuvosto hylkäsi Kuopion Luonnon Ystäväin yhdistyksen ostotarjouksen luonnonsuojelualueesta Puijolla.
Kasperi Kapanen: ”NHL:ään on pakko päästä”
Kasperi Kapanen saattaa olla Suomen seuraava huippujääkiekkoilija.
Riikinnevan polttolaitoshanke hakee 12 miljoonaa valtiolta
Itäsuomalaiset jäteyhtiöt suunnittelevat täydellä tohinalla yhteistä jätteenpolttolaitosta Leppävirralle. Varsinainen investointipäätös tehdään loppusyksystä. Polttolaitoksen avulla asukkaille luvataan tarjota edullinen ja ympäristöystävällinen jätehuolto.
Luonnonsuojeluyhdistys kaipaa Puijolle lisää turisteja
Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys haluaa ostaa osan Puijon luonnonsuojelualueesta sadalla tuhannella eurolla. Yhdistyksen puheenjohtajan mielestä Puijon virkistyskäyttöä voisi vielä lisätä monin tavoin.
Venepaikkojen hinnoissa on suuria eroja Pohjois-Savossa
Venepaikka löytyy sitä tarvitseville Pohjois-Savossa, mutta haluttuja paikkoja voi joutua jonottamaan. Veneenomistajia odottaa ensi vuonna ikävä yllätys Nilsiässä.
Keskustan Katainen: "Seuraava hallitus joutuu selvittämään sote-sotkuja pitkään"
Keskustan Elsi Katainen ja vasemmistoliiton Erkki Virtanen ottivat yhteen sosiaali- ja terveysuudistuksesta Yle Savon kansanedustajatentissä. Kataisen mukaan hallitus romuttaa kuntien yhteistyön, Virtasen mukaan keskusta esittää perättömiä väitteitä.
