Keski-Pohjanmaa |

Tikkanen metsästää salibandyn maajoukkuepaikkaa

Kokkolasta kotoisin oleva Alli Tikkanen on tehnyt keskipohjalaishistoriaa pelaamalla salibandyn Suomen maajoukkuepaidassa. Euro floorball tour on takana ja elokuun alussa nuori nainen pääsee näyttämään, miten kantti kestää naisten tulevia MM-kisajoukkuekarsintoja.

Kuvassa Alli Tikkanen
Alli Tikkanen Kuva: Suvi Puukangas / Yle

Naisten salibandyn MM  -kisat pelataan ensi keväänä ja joukkueeseen karsitaan pelaajia elokuun alussa Tammelassa. Kokkolalaissyntyinen Alli Tikkanen on yksi ehdokkaista.

- Totta kai jännittää, mutta kaikkeni lähden tekemään ja peleistä pitää nauttia, Tikkanen kuvailee tunnelmiaan ennen leiriä.

Leirillä treenataan yölläkin

Leiri vaatii pelaajilta niin henkistä kuin fyysistäkin kestävyyttä. Treenejä on viikon ajan välillä yölläkin.

- Kilpailu leirillä on varmasti kovaa. Toisaalta niin on tarkoituskin, jotta hyvin painetta sietävät pelaajat erottuu, Tikkanen sanoo.

Ilmaveiviä odotellessa

Vasta 21-vuotias Tikkanen aikoo pelata kausi kerrallaan ja nauttia jokaisesta peliminuutista. Ilmaveivi vielä odottaa, mutta enemmän nainen toivoo maajoukkuepelejä.

- Totta kai maajoukkuepaidassa pelaaminen on sellainen, minkä haluan toteuttaa vielä monta kertaa, hän tiivistää.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä