Timanttiyhtiölle uusi varausalue Kuhmoon
Malminetsintäyhtiö Karelian Diamonds Resources on varannut uuden alueen timantinetsintää varten Kuhmosta. Yhtiö aikoo tutkia aluetta ennen varsinaisen malmisetsintäluvan jättämistä.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on hyväksynyt yhtiön lähes 900 hehtaarin kokoisen alueen varauksen Hirveläntien pohjoispuolella parikymmentä kilometriä itään Kuhmon keskustasta.
Yhtiöllä on haettavan alueen läheisyydessä ennestään 10 voimassa olevaa ja 15 rauennutta valtausta, joista se on toistaiseksi turhaan etsinyt timanttiin viittaavan kimberliitin merkkimineraalien lähdettä. Tutkimukset ovat käsittäneet porausta, ojien tekoa, moreeninäytteenottoa ja maaperän geofysikaalisia tutkimuksia.
Tutkitaan ensin vähän, myöhemmin enemmän
Yhtiö suunnittelee varausalueelle moreeninäytteenotto-ohjelmaa kimberliitin indikaattorimineraaliesiintymien tunnistamiseksi timantin etsintää varten. Yhteistyökumppanina toimisi Geologian tutkimuskeskus.
Timanttiyhtiö ilmoittaa hakevansa varausalueelle malminetsintälupaa, mikäli moreeninäytteenotto-ohjelma, geofysikaaliset tutkimukset, aluerakenteelliset tutkimukset ja pinta-geologiset kartat antavat sille aihetta.
Lupapäätöksessään Tukes huomauttaa, että yhtiön tulee ottaa huomioon kaivoslain säännökset etsintätyön suorittamisessa. Varaus ei oikeuta muun muassa kaivamiseen eikä louhimiseen. Varaus antaa vain etuoikeuden malminetsintälupaan. Varaus ei myöskään rajoita maanomistajajien oikeuksia eikä mahdollisia muita maankäytön suunnitelmia.
Varauspäätös on voimassa vuoden 2013 loppupuolelle, jolloin malminetsintälupahakemus on viimeistään jätettävä.
