Talous |

Timo Kalli: Ajojahti pääministerin kaatamiseksi

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli katsoo, että meneillään on ajojahti pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) kaatamiseksi.

Kallin mukaan keskustan eduskuntaryhmä lähtee siitä, että ellei YLEn Silminnäkijä osoita faktoja keskiviikkoon puoleen päivään mennessä, ohjelmassa mainittuja asioita ei ole olemassa.

Koska ohjelma ajettiin juuri ennen hallituksen luottamuslauseäänestyksiä, keskusta epäilee, että kysymys on ajojahdista maan pääministerin kaatamiseksi.

Kalli ei tarkentanut, kuka tai ketkä haluavat pääministerin pois vallasta.

Kallin mukaan Vanhasella on eduskuntaryhmän täysi tuki.

YLEn ajankohtaisjournalismin päällikkö Jyrki Richt toisti vielä tiistai-iltana lähdesuojan olevan kaiken a jo o.

- Olemme kertoneet niukasti yksityiskohdista, jottei lähdesuojamme vaarannu, hän perusteli YLE Uutisille.

Richt ei suostunut ottamaan kantaa siihen, aikooko Silminnäkijä antaa tarkempaa tietoa ohjelman väitteistä Vanhaselle.

Vanhanen odotta lisätietoja

Ennen keskustan ryhmäkokousta pääministeri Vanhanen tarkensi odottavansa, että YLE kertoo, mistä materiaalista ja mistä ajankohdasta Silminnäkijässä oli kyse. Lähdesuojaa ei tarvitse avata.

Kokouksen jälkeen Vanhanen sanoi ratkaisevansa myöhemmin, millaisiin jatkotoimiin hän ryhtyy, jos Silminnäkijä ei anna hänelle toivoiaan tarkenuksia.

Hänen mukaansa hallitus on työkykyinen.

Vanhanen ei kertomansa mukaan ole ollut yhteydessä YLEn johtoon.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä