Timo Rautiainen laittaa taas punaisen nenän päähän
Jyväskyläläinen muusikko Timo Rautiainen kuuluu Nenäpäivä Show'n vakiokalustoon. Hyväntekeväisyys on Rautiaiselle tärkeää, mutta hyvän omatunnon ostaminen rahalla mietityttää.
Timo Rautiaista vakiokalustoon kuuluminen ei harmita, päinvastoin.
- Omasta puolestani on hienoa, että tällainen perinne on päässyt syntymään. Asia, jonka puolesta ollaan liikkeellä on hyvin kannatettava. Moraalisesti on oikein olla mukana hyvätekeväisyydessä jos itsellä menee hyvin.
Nenäpäivän tuotto kanavoidaan Ylen Hyvä Säätiön toiminnassa mukana olevien avustusjärjestöjen kautta pitkäjänteisiin kehitysyhteistyöprojekteihin Afrikassa, Etelä-Aasiassa ja Väli-Amerikassa. Keräystuotto käytetään muun muassa lasten koulutukseen, perheiden ja yhteisöjen vahvistamiseen ja terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen.
Hyväntekeväisyydestä täytyy olla hyötyä
Hyväntekeväisyyttä mahtuu Timo Rautiaisen elämään myös Nenäpäivän lisäksi.
- Esimerkiksi viime keväänä osallistuin sydänlasten tukikonserttiin. Päälimmäinen syy, miksi menin juuri sinne on se, että minulla itselläni on sydänlapsi. Nuorimmainen Matti-poikamme on leikattu vuoden ikäisenä. Lähden mukaan sellaisiin juttuihin, joista on hyötyä järjestäjälle ja asialle. Sen täytyy tuoda lisäarvoa tilanteeseen.
Hyväntekeväisyysjärjestöjen aktiivinen kampanjointi kaduilla on Rautiaisen mielestä kaksipiippuinen asia.
- Toisaalta on hirvittävän hyvä, että ihmisiä herätellään, koska hyvän olon tunteeseen ei saa tuudittautua. Toisaalta on myös väärin ostaa hyvä omatunto jollakin tietyllä rahamäärällä.
Timo Rautiainen ja Jussi Lampi esiintyvät yhdessä
Viime vuoden Nenäpäivä show'ssa ystävykset Timo Rautiainen ja Jussi Lampi esittivät kappaleet Kuin tuhka tuuleen ja Muisto vain jää. Tänä vuonna kaksikolta on luvassa osittain samantyyppistä materiaalia.
- Sekin pitää hyödyntää, että paikalla on loistava Petoman-orkesteri, joka taitaa monenlaisia musiikkityylejä, Rautiainen miettii.
Nenäpäivä Show lähestyy
Nenäpäivän hyväntekeväisyysshow järjestetään 4. marraskuuta Jyväskylän Nightissa. Mukana on liuta huippuartisteja, joista useimmalla on siteitä Keski-Suomeen. Samalla lavalla säkenöivät Pete Parkkonen, Tommi Soidinmäki, Arja Koriseva, Mikael Konttinen, Jussi Lampi, Hanna Pakarinen ja Timo Rautiainen. Lippuja saa jo Lippupalvelusta. Shown järjestelyistä huolehtivat YLE Keski-Suomi ja Ylen Hyvä Säätiö.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Jättiputkea torjutaan taas
Vieraslajien torjuntatyöt on aloitettu jättiputkesta. Keski-Suomesta on havaittu tähän mennessä 340 vieraskasvien esiintymää. Näistä yli 200 on jättiputkea.
Parkour: Hyppimisen lyhyt oppimäärä
Parkour on liikuntaa ja luovaa ilmaisua, jossa liike syntyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Parkouraajia näkee kaduilla, kulttuuriareenoilla, elokuvissa ja musiikkivideoissa.
Javanaisen jatkolle niukka tuki
Äänekosken kaupunginjohtaja Hannu Javanainen jatkaa tehtävässään. Päätös syntyi kaupunginhallituksessa tiukan äänestyksen jälkeen äänin 7-6.
Viherhankkeet viivästyvät Jyväskylässä
Heikko taloustilanne saattaa lykätä useita viher- ja virkistysalueiden kehittämishankkeita Jyväskylässä. Esimerkiksi Tuomiojärven ja Palokkajärven rantareittien toteutuminen seuraavan kymmenen vuoden aikana on epätodennäköistä.
Puolet roska-astioista paikoillaan
Lähes puolet Jätepörssin poistamista mainosroska-astioista on saatu korvattua Jyväskylässä. Ensimmäiset roska-astiat on asennettu vilkasliikenteiseen paikallisliikennekeskukseen ja Rantaraitille.
Toukotöihin ryhdytään naapurin ja maan mukaan
Kevään toukotyöt ovat alkaneet Keski-Suomessa noin viikon tavanomaista myöhemmin. Kylvöjä ovat hidastaneet viime viikkojen sateet, mutta lähipäiviksi ennustettu poutajakso todennäköisesti vauhdittaa töitä.
Sananen - Mummot tuotteiksi
Mummoissa on viisaus ja kauneus. Mutta me emme näe niitä. Siksi mummot täytyy tuotteistaa.
Kahdelle lehmukselle lähtöpassit
Jyväskylän keskustaan Hannikaisenkadulle on ilmestynyt puiden mentävä aukko. Matkakeskuksen ja vanhan rautatieaseman välimaastosta on kaadettu kaksi isoa, jo parhaat päivänsä nähnyttä lehmusta.
Pieneläinpäivystyksen järjestäminen mutkistui
Jyväskylän seudun pieneläinpäivystyksen järjestäminen kangertelee, koska hankintapäätökseen on tehty oikaisuvaatimus.
Järvivedet tavanomaisissa lämpötiloissa
Pintavesien lämpötila on Keski-Suomen järvissä kohonnut jo toiselle kymmenelle.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.