Tinuccio Calabria valmistautuu Kotkassa Italian mestaruusjuhliin
Kolme vuotta Suomessa asunut Tinuccio Calabria ei aluksi uskonut Italian yltävän jalkapallon EM-finaaliin. Calabrian usko Italiaan on kuitenkin kasvanut kisojen edetessä ja hän luottaa varsinkin joukkueen puolustuspäähän.
Kotkassa asuva italialaissyntyinen Tinuccio Calabria odottaa ensi sunnuntaina pelattavaa jalkapallon EM-kisojen loppuottelua jännittyneenä. Italia kohtaa ottelussa Espanjan, joka tavoittelee finaalissa kolmatta perättäistä arvokisamestaruuttaan. Calabria on luonnollisesti oman maajoukkueensa puolella, mutta toteaa, että ottelun lopputulosta on vaikea ennustaa.
- Naapurimaat Italia ja Espanja ovat olleet kova taistelupari jo pitkään ja alkulohkossa joukkueiden keskinäinen ottelu päättyi tasan 1-1. Finaali on kuitenkin aina eri peli ja mitä vain voi tapahtua. Toivottavasti Espanjan voittokulku saadaan pysäytettyä.
Calabria on seurannut Italian otteita kisoissa tarkasti ja hänen mukaansa joukkue on parantanut esityksiään selvästi kisojen alusta.
- Aluksi en uskonut, että Italia pääsee edes omasta lohkostaan jatkoon. Ottelussa Irlantia vastaan oli kuitenkin nähtävissä selvää parannusta. Gianluigi Buffon on hyvä maalivahti ja Italialla on muutenkin kova puolustus, Calabria miettii.
"Italia voittaa rangaistuspotkuilla"
Suomessa jalkapallon EM-kisat eivät näy katukuvassa läheskään niin hyvin, kuin esimerkiksi Italiassa. Italian selvittyä loppuotteluun, ihmiset tanssivat, lauloivat ja heiluttelivat lippuja kaduilla.
Se on vähän kuin katsoisi kauhuelokuvaa. Koko ajan tulee jännittäviä kohtauksia ja joutuu hyppimään sohvalla ylös alas.
- Jos Italia voittaa mestaruuden, niin joudun varmaan juhlimaan yksin täällä Kotkassa, mutta se on minun maajoukkueeni, Calabria naurahtaa.
Varsinkin Italian pelejä katsoessa Calabria kertoo jännittävänsä koko ottelun alusta loppuun.
- Se on vähän kuin katsoisi kauhuelokuvaa. Koko ajan tulee jännittäviä kohtauksia ja joutuu hyppimään sohvalla ylös alas, Calabria sanoo.
Hän uskoo molempien joukkueiden lähtevän varovaisesti sunnuntain otteluun. Jos toinen joukkueista kuitenkin onnistuu maalinteossa, saattaa se avata peliä.
- Jos mennään rangaistuspotkukilpailuun, uskon Italian voittavan. Meillä on hyvät laukojat ja maalivahti. Oma veikkaukseni on, että jatkoajan jälkeen ollaan tasatilanteessa 1-1 ja Italia tottakai voittaa rankkareilla. Sen jälkeen juhlitaan, Calabria hymyilee.
Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso
Kotkassa tytön vienyt virta liian voimakas ammattipelastajallekin
Voimakas virtaus Kymijoen Langinkosken haarassa Kotkassa on aiheuttanut onnettomuuksia ennenkin. Metsähallitus aikoo tutkia sunnuntaisen onnettomuuspaikan.
Kotkan lapsikaappaustapaus hovioikeuteen
Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomitsema kotkalaismies jätti valituksen määräajassa. Mies ilmoitti jo aiemmin olevansa tyytymätön runsaan kolmen vuoden vankeustuomioon.
Ajokoulutusrata Iittiin tulisi tarpeeseen
Hanketta ajavien mielestä raskaan liikenteen kuljettajilta puuttuu ympärivuotinen suorituspaikka Etelä-Suomesta.
KTP-luotsi jatkanee ensi kaudella
Maanantaiaamuna KTP-Basketin päävalmentaja Sami Toiviainen hymyilee jo hieman. Hopeamitali koripallosta maistuu jo vähän paremmalta kuin perjantaina. Hänen mukaansa jatko KTP:n päävalmentajana ensi kaudella on lähestulkoon varmaa.
Eerola jatkaa SDP:n moittimista
Perussuomalaisten kotkalainen kansanedustaja Juho Eerola jatkaa puolueensa puheenjohtajan Timo Soinin aloittamaa Sosiaalidemokraattien kritisointia. Sekä Soini että Eerola sanovat SDP:n unohtaneen työväestön.
Porin Etelärantaan uusi laivaravintola kesäksi - ota kantaa
Porin Etelärantaan on tulossa kesäksi uusi 250 asiakaspaikan laivaravintola. Laiva sijoittuu entisen Lautan paikalle. Sijoituslupaa laivalla ei vielä ole, vaikka vuokrasopimus Porin kaupungin kanssa on tehtynä.
Moni venesatama on vailla valvontaa
Kotkassa venesatamiin on lisätty lukittuja portteja, ja Meriniemen venesatamassa vartioi nykyään yksityinen turvafirma. Lukuisat satamat ympäri Suomen ovat silti vielä vailla valvontaa.
Tyttö jäi puristuksiin kissanpentuja pelastaessaan
Kymenlaakson pelastuslaitoksen mukaan tyttö jäi jalastaan kiinni hevostallin karsinaan.
Lapsi horjahti jokeen, äiti hyppäsi perään - ajelehtivat virran mukana 500 metriä
Lapsen ja äidin voinnista ei ole tietoa. Kumpikin on sairaalahoidossa.
"Kotkan poikii ilman siipii"
Bisonsin koripallokultaa juhlittiin Loimaan torilla "merellisissä tunnelmissa".
