Tipaton tammikuu otti paikoitellen koville
Tipattoman tammikuun loppuminen johti useilla paikkakunnilla liioiteltuun juhlimiseen perjantain ja lauantain välisenä yönä. Esimerkiksi Lahdessa putkassa oli 21 henkilöä, mikä on kaksinkertainen määrä keskiverto perjantaihin verrattuna.
Kuopiossa oli poliisin mukaan ravintoloiden sulkeuduttua vilkasta ja väki oli poikkeuksellisen päihtynyttä. Tipaton tammikuu oli haluttu ottaa kerralla takaisin, kuvaili päivystysvuorossa ollut poliisi tilannetta aamulla.
Pääkaupunkiseudulla tipattoman tammikuun loppuminen ei ole poliisin mukaan näkynyt juuri millään tavalla. Espoon poliisin mukaan koko läntisellä uudellamaalla viikonloppu on ollut poikkeuksellisenkin rauhallinen.
Myös Oulun poliisi kertoo, että Pohjois-Suomessa on ollut rauhallista. Poliisipäivystäjän mukaan sen enempää tipaton tammikuu kuin sen loppuminenkaan ei paljoa ole poliisitehtävissä näkynyt.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Euroviisuvoitto meni Tanskaan - Krista Siegfrieds oli 24.
Kööpenhaminasta tuli ensi vuoden kisakaupunki. Suomi keräsi pisteitä viidestä maasta.
Suomalaismies löytyi kuolleena Roomasta
Ulkoministeriö vahvistaa tiedon ja hoitaa tapausta.
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Helleraja rikkoutui lauantainakin
Oulu oli maan kuumin paikkakunta lauantaina. Hellerajaa hätyyteltiin maan pohjoisosia myöten.
Jazzliitto palkitsi joensuulaisen Jussi Sierlan
Jussi Sierla toimi pitkään Joensuun Jazzkerho -76:n puheenjohtana. Kerho saa kiitosta aktiivisuudestaan ja vireästä konserttitoiminnastaan.
Backman Soinille: Nyt riittää
Jouni Backmanin mielestä Soinin puuttuminen SDP:n ministerivalintoihin oli ylimielistä ja tyylitöntä.
Poliisi: Bussikuskia hakattiin nyrkillä kesken ajon
Päijät-Hämeen poliisi tutkii Lahdessa sattunutta tapausta pahoinpitelynä ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Omakotitalo tuhoutui tulipalossa Imatralla
Yksin kotona ollut perheen lapsi huomasi palon ja hälytti apua. Talo tuhoutui täysin, mutta henkilövahinkoja ei tullut.
Keskustele: Euroviisut ja MM-jääkiekon välieräottelu - voiko lauantai tämän jännittävämpi olla?
Yksi tykkää jääkiekosta, toinen intoilee euroviisufinaalista, kolmas viis veisaa ja istuttaa mieluummin kesäkukkia. Mihin ryhmään sinä tänä viikonloppuna kuulut?
Kesämökki tuhoutui Juuassa
Hirsimökki tuhoutui tulipalossa kokonaan Pohjois-Karjalassa. Tuli levisi myös maastoon, mutta henkilövahingoilta säästyttiin.
