Tivoli aukeaa taas kahden viikon päästä
Rovaniemeläisen opiskelijaravintola Tivolin uudet yrittäjät julkistettiin perjantaina. Cafe & Bar 21:n yrittäjä Juha Eskelinen sekä Elisa Honkavuori ovat nyt ravintolan vuokralaiset. He avaavat Rovaniemen Tavastiaksikin kutsutun ravintolan ovet kahden viikon päästä, 24.-25.8.2012.
Rovaniemen Valistustalon Tivoli-ravintola on saanut uudet yrittäjät. Juha Eskelinen ottaa ravintolapäällikön ohjat käsiinsä. Henkilöstöhallinnosta ja markkinoinnista vastaa hänen tyttöystävänsä, hallintotieteiden ja kauppatieteiden maisteri Elisa Honkavuori.
Ravintolan konsepti ei tule muuttumaan ja nimikin pysyy entisellään, kertoo Juha Eskelinen.
- Yökerho Tivoli tulee olemaan ihan kaikille suunnattu ravintola. Mutta erityisesti otamme huomioon opiskelijat, live-musiikin ystävät ja rock-henkiset asiakkaat.
Tiloihin pieniä muutoksia on tulossa. Nykyisen Jallu-baarin paikalle tulee rock-henkinen tila ja vessoja uusitaan hieman, Eskelinen sanoo.
- Vessat laitetaan sellaiseen kuntoon, ettei siellä tarvitse käydä kumisaappaat jalassa.
Eskelisen mukaan juuri sotkuiset vessat on koettu Tivolin puutteeksi. Isompaa remonttia yrittäjät eivät aio tehdä Tivolin päällä leijuvan purku-uhan vuoksi.
- Toisaalta se on ihan hyväkin, että tiloja ei aleta muuttamaan, koska silloin Tivolin luonne ja henki säilyy entisellään.
Tivolin edellinen vuokralainen Jaakko Puolakka lopetti ravintolan pyörittämisen 28.heinäkuuta. Puolakka sanoi tuolloin irti myös 15 työntekijäänsä.
Juha Eskelinen kertoo, että he käynnistävät uuden työnhaun, mutta vanhoja Tivolin työntekijöitä tullaan tiskin takana todennäköisesti näkemään.
- Esimerkiksi järjestyksenvalvojat pysyvät täysin ennallaan, heidän kanssaan on siitä sopimus tehty.
Tivoli on jo toinen Eskelisen luotsaama ravintola Rovaniemellä. Hän on yrittäjänä myös Cafe & Bar 21:ssä, joka avattiin tämän vuoden huhtikuussa.
Valistustalon - ja siten myös ravintolan tilat - omistaa Lapin yliopiston ylioppilaskunnan kiinteistöyhtiö Rovaniemen Laky Oy.
Jos Juha Eskelinen ja Elisa Honkavuori pääsevät avaamaan ravintolan suunnitellusti, on Tivoli tuolloin ollut tauolla neljä viikkoa.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Metsänistutus tuo monille töitä
Metsähallitus työllistää jälleen metsänistutuksiin satoja määräaikaista. Suurin osa töistä on Itä-Lapissa. Metsähallitus istuttaa Lapissa metsää noin 5000 hehtaaria.
Pelkosenniemi: ei fuusiolle
Pelkosenniemi ei hyväksy kaukolämpöliikelaitosten ja -yhtiöiden yhdistämistä Koillis-Lapin Sähkö -yhtiöön. Kunnanhallituksen mielestä fuusio on omistajien edun vastainen ja alentaa sähköyhtiön omistuksen arvoa.
Kaalikoit hyökkäsivät - paha uhka sadolle
Miljoonien kaalikoiden vaellus tavoitti Suomen. Lämpimien ilmavirtojen mukana Suomeen on saapunut satoja miljoonia, mahdollisesti miljardeja kaalikoita.
Täältä löytyy töitä Lapissa
Työttömyys on pahentunut edelleen Lapissa. Lapin Ely-keskuksen mukaan huhtikuussa Lapissa oli lähes 1200 työtöntä enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyys vaihtelee rajusti Lapin kuntien välillä.
Lapin keskussairaala sulkee entiseen tapaan
Lapin keskussairaala sulkee entiseen tapaan joitakin osastoja heinäkuun lomien ajaksi. Johtajaylilääkäri Eva Salomaan mukaan sairaalan sijaistilanne on hieman parempi kuin viime kesänä.
Hautapaikkoja ei voi hamstrata
Hautapaikkamaksujen korotukseen ei voi varautua ostamalla hautapaikkaa etukäteen. Rovaniemen seurakunnan hautaustoimen päällikkö Miia Ylipulli kertoo, että kirkkolain mukaan hautapaikan voi ostaa vain vainajalle. Kirkkovaltuusto on päättänyt, että Rovaniemen hautapaikkojen hinnat nousevat kesäkuun alusta.
Räisälän lossi auki Kemijärvellä
Räisälän lossi Kemijärvellä on aloittanut tiistaiaamuna kello kuusi normaalin liikennöinnin. Suomen lauttaliikenne Oyn työsuojelu- ja liikennepäällikön Arto Koposen mukaan Kemijärven vedenpinta on noussut lossiliikenteen mahdollistavalle tasolle.
Rovaniemen terveyskeskus houkuttaa kesälääkäreitä
Rovaniemen terveyskeskukseen on saatu hyvin lääkärinsijaisia kesälomien ajaksi. Terveysasemia ei tarvitse sulkea eikä muitakaan supistuksia tarvitse tänä kesänä tehdä. Ylilääkäri Mia Palon mukaan kaupungin terveyspalvelut toimivat suhteellisen normaalisti loma-aikanakin.
Tulvatyöryhmä: Kittilän tulva jää rauhalliseksi
Kittilässä vahinkorajat ylittävä tulva on epätodennäköinen, varmistaa kunnan tulvatyöryhmä. Maanantaina tarkennettujen ennusteiden perusteella vahinkorajan ylittävä tulva on Kittilässä erittäin epätodennäköinen.
Jättirekkoja koekäyttöön Lapissa
Lapin teille on tulossa jopa sata tonnia painavia jättirekkoja. Metsähallitus kokeilee yhdessä metsäyhtiöiden kanssa Ivalo-Rovaniemi -välillä puunkuljetuksia uudentyyppisellä kalustolla, joka mahdollistaa sadan tonnin kokonaispainon. Painon lisäksi myös ajoneuvoyhdistelmien pituus kasvaisi nykyisestä noin 25 metristä 30 metriin.

Kommentoi aihetta
(2 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Aku
Ilmoita asiattomasta kommentistaMitä tarkoittaa "opiskelijaravintola"? Ainut yhteys opiskelijoilla (muuten kuin mahdollisina asiakkaina muiden "ei-opiskelijoiden" rinnalla) on kiinteistön kuuluminen LYYn Laky Oylle. Tarkoittaako tämä esimerkiksi sitä, että muut Valistustalon tiloissa toimivat yritykset ovat "opiskelijayrityksiä"?
Aika moista asiakaskunnan kosiskelua ja opiskelijoiden sisäänheittoa YLEltä.
Herätkää vanhemmat.
Ilmoita asiattomasta kommentistaEikö kouluruoka riitä jos pitää olla ravinteli,viinaa ne ei ainakaan tarviste, yökerhosta puhumattakaan..
Sillä uusavuttomuus on monella päälimmäisenä selvinpäinkin.