Ulkomaat |

Tohtorinväitöksensä kopioinut Unkarin presidentti eroaa

Unkarin presidentti Pál Schmitt eroaa. Eroa oli etukäteen osattu odottaa plagiointiskandaalin takia. Presidentti ilmoitti päätöksestään maanantaina parlamentille. Tutkintoplagiaatit ovat tunnetusti aiemminkin päättäneet poliitikkojen uria.

Pál Schmitt kävelee kameroiden ympäröimänä.
Pál Schmitt kävelee kameroiden ympäröimänä eroamisilmoituksensa jälkeen. Kuva: Laszlo Belicay / EPA

Oppositio oli vaatinut presidentin eroa kun selvisi, että suurin osa hänen väitöskirjansa tekstistä olisi kopioitu. Aiemmin hän oli jo menettänyt tämän vuoksi tohtorin arvonsa.

- Perustuslain mukaan presidentin pitää edustaa Unkarin kansan yhtenäisyyttä. Valitettavasti olen alkanut edustaa jakautuneisuutta, ja tunnen velvollisuudekseni erota, Pál Schmitt lausui maanantaina.

Kuitenkin vielä lauantaina presidentti Schmitt oli sitä mieltä, että presidentin tehtävät ja väitöskirjajupakka eivät liity toisiinsa, ja lupasi uuden väitöskirjan.

Schmittin 200-sivuisesta väitöskirjasta suurin osa on kopioitua. Se tarkastettiin vuonna 1992. Presidenttinä Schmitt on ehtinyt olla alle kaksi vuotta.

Tutkintoplagiaatit ovat tunnetusti aiemminkin päättäneet poliitikkojen uria. Vuosi sitten Saksan puolustusministeri Karl-Theodor zu Guttenberg erosi osittain kopioidun tohtorinväitöksensä vuoksi. Suomessa muistetaan vuoden 2002 kohu silloisen ulkomaankauppaministerin Jari Vilénin pro gradusta, joka oli puoliksi lähes suoraa lainausta.

Uusi väitös vihreästä kilpaurheilusta

Puheessaan 69-vuotias Pál Schmitt vielä selosti, mitä hänen lupaamansa uusi väitöskirja käsittelee. Nuoruudessaan kaksi olympiamiekkailun joukkuekultaa voittanut presidentti aikoo tutkia urheilun ja ympäristönsuojelun suhdetta.

Schmittin eroilmoitus kirvoitti raivoisat taputukset ja riemunhuudot parlamentilta. Heti eropuheensa jälkeen Schmitt kiirehti paikalta pääministeri Viktor Orbanin rinnalla.

Presidentin ero osuu poliittisesti levottomaan aikaan pääministeri Orbanin johdolla. Viime vuoden lopulla Unkari pyysi EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston apua, kun maan valuutan arvo euroa vastaan putosi ennätysalhaiselle tasolle. Neuvottelut talousavusta eivät ole päässeet edes alkuun, koska EU:ta närästää Unkarin kiistanalainen keskuspankkilaki.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä