Toimeentulotukia saavien määrä jyrkässä kasvussa
Toimeentulotukia saavien kotitalouksien määrä kääntyi viime vuonna jyrkkään nousuun. Tukia saaneita kotitalouksia oli viime vuonna peräti 11 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Varsinkin nuorten aikuisten osuus tukia saavien joukossa kasvoi.
Tilastojen mukaan viime vuonna toimeentulotukea sai 239 000 kotitaloutta ja 378 000 ihmistä. Lukujen perusteella Suomen väestöstä toimeentulotukea saavia oli 7,1 prosenttia.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan nuorten aikuisten, 18-29-vuotiaiden määrä toimeentuloasiakkaiden joukossa lisääntyi viime vuonna edellisvuodesta tasan viidenneksen. Uusista tukiasiakkaista nuorten aikuisten osuus oli 40 prosenttia.
Yhteensä toimeentulotukimenot nousivat viime vuonna 615 miljoonaan euroon. Edellisvuodesta summa kasvoi 17 prosenttia. Vuodesta 2005 laskien menot ovat kasvaneet reaalisesti laskien noin kolmanneksen.
THL:n mukaan tukisummien kasvu osoittaa, että toimeentulotuki on muodostunut saajilleen yhä pitkäaikaisemmaksi tukimuodoksi.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Professori Jemen-kysymyksestä: Yhteistyötä tehdään myös USA:n ja Kiinan kanssa
Kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi huomauttaa, ettei Suomella ole mahdollisuutta vaikuttaa Jemenin rangaistuskäytäntöihin.
Eviran pääjohtaja: Ruokavalvonta toimii
Suomessa on paljastunut kaksi ruokasotkua muutaman kuukauden aikana. Ensin kohistiin hevosenlihasta, nyt hulluruohosta.
Narkolepsiaan rokotteesta sairastunut: "Korvauksista taisteleminen ollut turhauttavaa ja epäoikeudenmukaista"
28-vuotias Lauri Erämaja sairastui narkolepsiaan saatuaan Pandemrix-rokotteen joulukuussa 2009. Erämaja on huojentunut siitä, että THL vahvisti torstaina rokotteen lisänneen myös aikuisten sairastumisriskiä.
Terveyskeskuksiin saa kiireetöntä aikaa odottaa entistä kauemmin
Terveyskeskuksiin lääkäriin haluavien aika on entistä pitempi. Kiireetöntä lääkärinaikaa odottavia on nyt lähes puolet enemmän kuin syksyllä 2012.
Lahden poliisivankilassa sellipalo - vanki sairaalahoitoon
Miehen epäillään sytyttäneen patjan ja vuodevaatteet tuleen tahallaan.
Niinistö: Merimetsojahti ei saa vaarantaa ruokkeja eikä riskilöitä
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suhtautuu varauksellisesti luvanvaraisen merimetsojahdin lisäämiseen. Tehokkaampi metsästys saattaisi koitua muiden arvokkaiden lintulajien kohtaloksi.
Kesko tutki vihannespakasteet - hulluruohoviitteitä ei löytynyt
Suomeen on tuotu belgialaisen yrityksen kautta papu-siemensekoitusta, jonka joukossa saattaa olla myrkyllisiä hulluruohon siemeniä.
Räjähdelankaa ja vaahtomuovia - rakennustyömaiden jäte piinaa Helsingin rantoja
Helsingin merenrannoille huuhtoutuu ihmisten jättämien jätteiden lisäksi runsaasti rakennustyömaiden roskia. Pihlajasaaren rannasta löytyi esimerkiksi yli 500 räjähdelangan pätkää. Suomen rannat ovatkin Itämeren roskaisimmat.
Evira: Hulluruohoepäiltyä tuotetta vain yhdellä toimittajalla
Suomeen tuodut hulluruohoa sisältävät papu-vihannessekoitukset ovat yhden toimittajan tuomaa. Belgialaisen toimittajan tuoman erän suuruutta ei tiedetä, mutta Elintarviketurvallisuusviraston mukaan kaikki suomalaiset vastaanottajat ovat tiedossa.
Lapuan patruunoista entistä useampi matkaa USA:han
Patruunoita ja patruunakomponentteja valmistava Nammo Lapua hakeutuu yhä enemmän ulkomaisille markkinoille. Yksi syy on kotimaan kysynnän kutistuminen: kun Suomen puolustusvoimien määrärahoja kiristetään, näkyy se suoraan Lapuan patruunatehtaan tilauksissa. Yllättävänkin kova kasvu on löytynyt USA:sta.

Kommentoi aihetta
(101 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Vanha ukkeli
Ilmoita asiattomasta kommentistaAlkuvuodesta koko ajan hallituksessa toitotettiin eläkeiän nostoa ja pitempiä työuria vanhemmalle väestölle. Nuorista ei kannettu minkäänlaista huolta. Ei tullut päättäjille mieleen, että nuoretkin tarvitsisivat työtä ja rahaa. Pelkällä toimeentulon varassa ei kukaan tervejärkinen uskalla perhettä perustaa ja lisätä. Vanhemmasta päästä voisi laittaa eläkkeelle, ja näin nuori saisi paikan, Hyötyisivät kaikki.
Arvailun varassa
Ilmoita asiattomasta kommentistaVoisiko joku virallisesti kertoa paljonko prosentteina esim Helsingin budjetista käytetään toimeentulotukeen. Että saataisiin asia oikeisiin mittasuhteisiin. Siis se raha mikä jää saajalle käteen.
kokoomuslainen
Ilmoita asiattomasta kommentistaSuomen pitää olla EU:n ytimissä päättämässä. Köyhät voisivat vilkaista peiliin ja ryhdistäytyä. Itse äänestän Kokoomusta seuraavissa vaaleissa.
Eläkeläinen
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi muuta kuin kevyttä hömppää tv:n lisää ja kokoonuksen ja kepun mainosta
miten paljon on parannettu ihmisten oloja nyt,mutta kenen sen pitäsi jo alkaa
lompakossa tuntumaan vaikka tällä hetkellä sielu on porvarin mutta olo taval
sen työtätekevän kansalaisen .Kun seuraavissa vaaleissa äänestää kannat
taa lähtiessä käydä peilin edessä ja katsoa tarkkaan minkä yhteiskuntaluo
kan kuva sieltä näkyy.
Joona (vas.)
Ilmoita asiattomasta kommentistaKöyhyys ei nykyään ole kenenkään oma vika siispä rikastuminen ei myöskään ole kenenkään ansiota, onhan tämä jo tieteessäkin todistettu! Suomen Perustuslaki edellyttää 1500e/kk perustuloa ja kaikesta yli 3000e/kk palkoista 100% vero! SItä kansa tahtoo!!
Peku
Ilmoita asiattomasta kommentistaTämä on huolestuttavaa, mutta tästä summasta ei saa huolestua. Jos on varaa vuotaa tukirahaa ilmaiseksi, niin on varaa pitää yllä hyvää sosiaaliturvaa. Sosiaaliturvasta ei saa tinkiä, se on hyvinvointiyhteiskunnan viimeinen solmu, ja kun sitä löysätään hajoaa koko verkko.
Muutos kiitos!
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlisiko aika lopettaa toimeentulotuen maksaminen aktiivi-ikäisille, terveille ihmisille? Työttömyys, kouluttamattomuus tai vaan yrittämättömyys eivät ole syy nauttia yhteiskunnan tukea. Aktiivi-ikäisen pitäisi pikemminkin maksaa yhteiskunnalle eli tuottaa verotuloja, ei käyttää niitä. Lasten, vanhusten ja vammaisten tukeminen tulee laittaa etusijalle.
Hesus
Ilmoita asiattomasta kommentistaSinulle Katsokaa ympärillenne: Vienti on tippuna varmaan 20%, bkt 8% ja valtion budjetista 20% velkaa. Millä korotat summia samalla kuin niitä tarvitsevien määrä kasvaa? Taiotko rahaa? Verotatko yrityksiä ja yksityistä alaa jolloin me lähdetään ja maksetaan veromme muualle? Ei niin helppo asia, helppo on kritisoida ilman että osaa tuoda kunnon ehdotuksia tilanteen parantamiseksi.
suomalainen
Ilmoita asiattomasta kommentistaKaikki suomalaisten rahat menevät mm. englantilaisten, saksalaisten ja USAlaisten pankkien tukemiseen. Rikkaiden "juoksupojat", Kokoomus ja keskusta eivät voi muuta kuin tukea heitä suomalaisten pienten ihmisten rahoilla, koska niihin pankkeihin on annettu suomalaisten eläke- ym. firmojen sijoittaa kansalaisten eläkerahoja ja muita tulevia ansiotaan ja ne rahat ovat menneet nyt rikkaiden taskuun(huom. Kreikka ja Irlanti).
Siis tätä on se monien ihannoima markkinatalous.
Ainoa vaihtoehto hallituksella on painostaa eläekiän nostolla ja välillisten verojen nostamisella, jotta voidaan kattaa rikkaiden virhesijoitukset ja koska ei ole rahaa maksaa kyseisiä suomalaisten kansalaisten ansaitsemia ja heille kuuluvia menoja.
Kovasti hallituyksen taholta puhutaan työpaikkojen säilyttämisellä, mutta eihän niitä ole nytkään tarpeeksi Suomessa!
Kyllä tämä on väärin.
Johan nyt.
Ilmoita asiattomasta kommentistaVyötä vaan kireämmälle ja selkä enemmän köyryyn.
"Pane leipään puolet petäjäistä, sillä veihän naapurisi optioita halla"...