Kotimaa |

Toimittaja löysi Somalimaasta Suomi-nimisen kylän

Suomen vaikutus näkyy monella tavoin Somalian pohjoisnaapurissa Somalimaassa. Monet paluumuuttajat ovat nousseet näkyville paikoille yhteiskunnassa, mutta Suomella oli hyvä maine Somalimaassa jo ennen kuin Afrikan sarvesta alkoi tulla pakolaisia Suomeen. Toimittaja Wali Hashi törmäsi juttumatkallaan Somalimaassa Suomi-ilmiöihin yllättävissä paikoissa.

Mies kojun edessä.
Toimittaja Wali Hashi Suomi-nimisessä kylässä Somalimaassa, Pohjois-Somaliassa. Kuva: Yle

Toimittaja Wali Hashi ajoi tv-kuvaajan kanssa pääkaupunki Hargeisasta parin sadan kilometrin päässä sijaitsevaan rantakaupunkiin. Matkan keskeytti kyltti, jossa varoitettiin lähtemästä merelle merirosvojen takia kolmella kielellä: somaliaksi, englanniksi ja suomeksi. Paluumatkalla ihmetys oli sitäkin suurempi.

- Tuli pieni kylä, ja usko tai älä, kun tultiin tähän pieneen kylään, siinä luki "Suomen kylä". Sen koko kylän nimi oli Suomi! Hashi hämmästelee.

Asukkaat olivat antaneet kylälleen nimen "Finland", koska kylään rakennettiin suomalaisvaroin vesivarastoja 1980-luvulla.

- Kun haastattelin paikallisia ihmisiä, he sanoivat, että he rakastavat Suomea, Hashi kertoo.

Suomesta demokratiaoppia

Somalimaassa Suomi-myönteisyys yllätti, vaikka Hashi tiesi ennestään, että Suomen somalit ovat näkyvillä paikoilla Somalimaan yhteiskuntaelämässä.

Esimerkiksi parlamentin puhemies ja Hargeisan yliopiston rehtori ovat Suomen kansalaisia. Yksi Somalimaan suurimmista puolueistakin on saanut alkunsa Helsingissä.

Hashin mukaan Suomi-kokemuksilla on vaikutusta siihenkin, että Somalimaa vältti Norsunluurannikon kaltaisen sisällissodan viime kesän presidentinvaalien jälkeen. Vaaleissa toiseksi tuli Espoossa asunut Faisal Ali Warabe, joka hyväksyi tappionsa.

- Yksi mielenkiintoinen Faisal Ali Waraben sanoma asia oli, ettei hän halunnut sotia eikä ristiriitaa. Hän halusi vain demokratiaa, minkä hän on oppinut Suomesta, Hashi toteaa.

Paluumuuttajat ylpeitä suomalaisuudestaan

Namibiassa ylistetään Suomea lähinnä presidentti Martti Ahtisaaren ansiosta. Kansainvälistä tunnustusta itsenäisyydelleen kaipaava Somalimaa näyttääkin olevan Suomelle uusi Namibia. "Ahtisaarina" häärivät paluumuuttajat, joihin Suomi on jättänyt jäljen. Monet haluavat säilyttää omaksumaansa suomalaista kulttuuria, Hashi sanoo.

- Olen jutellut lasten, isien ja äitien kanssa, ihan oikeasti he sanovat, että he ovat todella ylpeitä identiteetistään.

17-vuotiaana Somaliasta Suomeen muuttanut Wali Hashi on yksi harvoista somalitaustaisista suomalaisista, jotka kertovat Afrikan sarven asioista suomenkielisessä mediassa. Aiemmin hän on tehnyt juttuja muun muassa Somaliassa tapaamistaan merirosvoista.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä