Vaalit |

Toinen kerta toden sanoi – taas kerran

Olin eilen Musiikkitalolla. Ei sitten tullut sitä suurta ihmettä, vaan Sauli Niinistön vaalijuna vyöryi pääteasemalle ilman suuria kolinoita.

Jari Korkki
Kuva: YLE Uutiset

Sen kai voi toimittajanakin sanoa, että vaalilähetyksen tekeminen on mielenkiintoisinta silloin, kun tilanne on tiukka. Nyt se ei sitä ollut. Herrasmiesehdokkaat vielä pidättäytyivät tappion tunnustamisesta tai voiton hehkuttamisesta, mutta jokainen vähänkin asioita seurannut tiesi, että peli on selvä, kun ensimmäiset varsinaisen vaalipäivän tulokset vahvistivat ennakkoäänten tuloksen.

Jokaisessa tappiossa on kuitenkin voiton siemen. Sen tietää hyvin myös Sauli Niinistö, joka kuusi vuotta sitten kävi kovan kampanjan, mutta hävisi lopulta istuvalle presidentille.

Sunnuntai-iltana Sauli Niinistö liittyi mielenkiintoiseen seuraan. Carl Gustaf Emil Mannerheim, Lauri Relander, Kyösti Kallio, Risto Ryti ja Urho Kekkonen. Heitä kaikkia yhdistää se, että presidentinvaaleissa koetun tappion jälkeen he ovat kaikki myöhemmin onnistuneet nousemaan tasavallan korkeimpaan virkaan.

Pekka Haaviston ei siis kannata heittää kirvestä kaivoon. Sitä paitsi Haaviston äänestäjät eivät kuudessa vuodessa katoa mihinkään, ainakaan niin sanotun luonnollisen poistuman kautta.

Nyt on äänestetty ja se on siinä. Voi kai Johannes Virolaisen sanoin todeta, että pulinat pois. Suomi voitti. Ja olisi varmasti voittanut myös Pekka Haaviston kanssa.

Yhdestä asiasta illalla näki erityisen selvästi, kuka on voittanut. Kun tulos selvisi, Sauli Niinistön lähituntumaan ilmestyi kuin tyhjästä riuskan oloisia kavereita, joilla oli jokin tunnusmerkki rintapielessä. Niilläkin oli nappi korvassa kuten minulla, tosin epäilemättä eri tarkoitukseen. Presidentin turvatoimet heti.

Samaan aikaan kansanedustaja Haavisto jäi kaikessa rauhassa jakamaan kiireettömiä haastatteluja ja kertoi jatkavansa maanantaina arkisia töitään valitsemalla eduskunnan puhemiehen.

Ehkä joidenkin helpotukseksi vaalit ovat ohi. Vaalien vahtikoira kiittää ja vaikenee – joskin saattaa herätä koiranuniltaan taas kun kevätaurinko lämmittää.

Lähteet:
Jari Korkki Kirjoittaja on YLE Uutisten politiikan toimittaja
  • Mikko Naalisvaara Mikko Naalisvaara Yle Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä