Toisen yksityiselämää ei kannata ruotia Facebookissa
Toisten ihmisten yksityiselämän tietoja ei kannata levitellä sosiaalisessa mediassa. Niin sanottu lex Hymy eli yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen koskee kaikkea viestintää, mutta lain sisältö tunnetaan huonosti.
Viestintäoikeuden tutkija Päivi Tiilikka Helsingin yliopistosta toivoo jo peruskouluihin opetusta siitä, mitä kunnian tai yksityiselämän loukkaaminen tarkoittavat.
- Olisi hyvä jos koulussa opetettaisiin edes keskeiset kunniaan, yksityisyyden suojaan ja tekijänoikeuksiin liittyvät säännökset, ettei kukaan vahingossa rikkoisi lakia. Lakipykälät ja pelisäännöt ovat kyllä olemassa, mutta niitä ei tunneta, hän selventää.
Samat lait ovat voimassa niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin mediassa. Verkon yhteisöpalveluissa ei tosin ole perinteisten tiedotusvälineiden kaltaista vastaavaa päätoimittajaa vaan viesteistä vastaa vain niiden lähettäjä.
Toisen kunnian loukkaaminen on kiellettyä jo kahden keskenkin, mutta Facebookissa tehty kunnianloukkaus on helpompi todistaa kuin suullisesti tehty. Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen edellyttää, että tietoa levitetään joukkotiedotusvälineessä tai muuten toimittamalla tieto lukuisten ihmisten saataville.
- Tässä on eroa siinä, kuinka paljon ihmisellä on esimerkiksi facebookissa ystäviä. Jos jonkun tiedon lähettää kymmenelle ihmiselle, niin tuskin voidaan puhua tiedon saattamisesta lukuisten ihmisten saataville. Mutta jos Facebookissa on 900 kaveria, niin silloin varmasti voidaan puhua yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, jos kertoo toisen yksityisasioita.
Toisen yksityiselämän tietojen levittäminen on kielletty
Päivi Tiilikka korostaa lex Hymyn lähtevän siitä, että kiellettyä on kaiken yksityiselämän piiriin kuuluvan tiedon levittäminen, ei vain loukkaavan tiedon levittäminen.
- Säännöksen ideana on se, että pelkkä ihmisen yksityiselämään kuuluvan tiedon levittäminen lukuisten muiden saataville on laitonta. Jos esimerkiksi jostain bileistä laitetaan arkaluonteisia kuvia laajan ystäväjoukon katseltavaksi, niin rikos saattaa hyvinkin toteutua. Tieto voi siis olla sinänsä oikea mutta arkaluontoinen. Kyse on ns. asianomistajarikoksesta.
Politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä toimivan yksityisyyden suoja on muita kansalaisia kapeampi, mutta esimerkiksi toisen sairaudesta tai seksielämästä ei saa levittää tietoa ilman lupaa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.