Pohjanmaa |

Toivo Kuula -laulukilpailuun mukaan 75 laulajaa

Alavuden kaupunki muistaa säveltäjämestari Toivo Kuulaa juhlavuodella. Kesällä 2013 tulee kuluneeksi 130 vuotta siitä, kun säveltäjä syntyi Alavuden Vehkakosken kylässä.

Juhlavuoden aloittaa elokuussa järjestettävä valtakunnallinen Toivo Kuula -laulukilpailu, jonka alkukarsintavaiheeseen on nyt valittu 75 laulajaa. Kilpailuun ilmoittautuneita oli kaiken kaikkiaan 154. Alkukilpailu järjestetään maaliskuun 10. päivä Alavudella ja 11. päivä Helsingissä, ja loppukilpailu 11.–12.8.

Toivo Kuula -laulukilpailu on järjestetty kerran aikaisemmin, vuonna 1987 Vantaalla. Vuonna 1993 Kuula-opisto järjesti Toivo Kuula -viulukilpailun nuorille soittajille Vaasassa.

Toivo Kuulan tuotanto on esillä juhlavuoden ajan erilaisissa tapahtumissa, joissa alavutelainen kulttuuriosaaminen näyttäytyy suurelle yleisölle. Laulukilpailulla halutaan nostaa esiin Kuulan musiikkia sekä löytää uusia tulkitsijoita säveltäjän tuotannolle.

Lähteet:
YLE Pohjanmaa
  • Miina Sillanpää Miina Sillanpää Yle Pohjanmaa

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä