Tom of Finlandin kadonnut laulu
Turun Akatemiatalolla tehtiin äänilevytallenne maaliskuussa 1949. Levyn tekee erityisen mielenkiintoiseksi se, että sille tallentui Tom of Finlandin luojan Touko Laaksosen ainoa tunnettu sävellys.
Levytyksen teki turkulainen sekakuoro Kulkuset Edvin Laaksosen johdolla. Levylle tehtiin neljä kappaletta, Sune Carlssonin sovittama Mualimalla avaralla, unkarilainen kansanlaulu Tanzi, Heikki Klemetin sovittama Yksin jäänyt ja Vihmalintu.
Kuoronjohtajan poika, Sibelius-Akatemiassa musiikkia opiskellut Touko Laaksonen oli tehnyt Vihmalintu-sävellyksen Aino Kallaksen runoon. Touko oli myös nuorempana laulanut kuorossa bassoa.
Hän nousi myöhemmin maailmanmaineeseen eroottisilla kuvillaan, taiteilijanimellä Tom of Finland.
Todellinen levyharvinaisuus
Kimmo Stjärnstedt on pitkäaikainen Kulkusten jäsen ja kuoron historian tuntija.
- Kulkuset oli aiemmin samana päivänä tehnyt nauhoituksen Yleisradiolle, mutta sen taso ei ehkä ollut hyvä, koska sitä ei koskaan julkistettu. Seuraava yritys oli Turun Akatemiatalolla.
Stjärnstedt arvelee, että levyä ei ollut tarkoitettu kaupallisille markkinoille, vaan kuoron omaksi tallenteeksi. Kappaleiden nimet oli esimerkiksi kirjoitettu levyetikettiin käsin. Levystä ei myöskään ole jäänyt montaa kappaletta jälkipolville. Stjärnstedt tietää kaksi.
- Seppo Haapakoski löysi levyn äitinsä arkistoista. Vappu-äiti oli laulanut kuorossa 57 vuotta ja hänellä oli laaja aineisto Kulkusiin liittyvää materiaalia. Lisäksi luin lehdestä, että helsinkiläinen gaykuoro Out 'n Loud oli äskettäin esittänyt kappaleen.
Kulkusten viimeisin Vihmalintu-esitys oli tiettävästi vuonna 1960. Stjärnstedt arvelee, että Touko Laaksosen on täytynyt tehdä muitakin sävellyksiä. Näistä ei vielä ole tullut päivänvaloon ainoatakaan nuottia.
Out 'n Loud ällistyy
Helsingin gaykuoro Out 'n Loudille Vihmalintu tuli tutkija Kati Mustolan kautta. Mustola kokosi Tom of Finland -näyttelyä vuonna 2006. Hän löysi levyn Laaksosen jäämistöstä ja esitteli äänitteen Kim Amberlalle, jonka tiesi laulavan kuorossa.
Amberla soitti laulun kokeeksi kuorolle, jonka tavallinen ohjelmisto koostui esimerkiksi euroviisuista ja Ultra Brasta. Amberla ei kertonut teoksen taustoista.
- Kuoro nauroi kippurassa kuullessaan tällaista hyvin vanhankuuloista kuorolaulua. Kun kerroin, että tämä on muuten Tom of Finlandin sävellys, niin jätkät meni vähän hiljaisiksi, et aijaa, onks se säveltänyt jotain, Amberla nauraa.
Nuotit savikiekolta
Kuoro ei kuitenkaan innostunut kappaleen esittämisestä lukuunottamatta Mikko Löfroosia, joka näki laulussa kulttuurihistoriallista arvoa. Koska laulusta ei ollut nuotteja, Löfroos päätti kirjoittaa sen ylös levyä kuuntelemalla.
Vanhan levyn ritisevä sointi teki työstä varsin vaikean, välillä oli vaikea kuulla melodian sävelkorkeuksia.
Säveltäjä arvioi Touko-sedän teosta
Löfroos näytti teosta Sibelius-Akatemian sävellyksenopettajalleen Tapani Länsiölle. Ilmeni, että Länsiön vanhemmat olivat tunteneet Touko Laaksosen, joten hän puhui "Touko-sedästä".
- Oli se pikkuisen kömpelö, mutta hyviä jekkujakin joukossa. Kappaleessa oli visiota ja näkemystä. Touko-setä ei ymmärtänyt äänenkuljetuksen päälle, joten kappaleessa oli pieniä soinnillisia ongelmia jotka korjasin. (...) Lahjoja kyllä oli. Jos vain olisi jaksanut opiskella sen kymmenen vuotta, Länsiö pohtii Jaakko Stenrosin Voltti-lehteen kirjoittamassa artikkelissa.
Touko Laaksonen oli lopettanut opiskelunsa Sibelius-Akatemiassa juuri vuonna 1949.
Vihmalintu Royal Festival Hallissa
Out 'n Loud pääsi Mikko Löfroosin vaivannäön ansiosta harjoittelemaan Vihmalintua. Alkuun kuoroa pohditutti, miten vakava laulu sopisi euroviisujen ja muun sekaan.
Ensiesitys ei olisi voinut olla komeammassa paikassa. Vihmalintu laulettiin Lontoossa Various Voices -festivaalilla Royal Festival Hallissa
Festivaalilla oli paljon kävijöitä Amerikasta, jonka gay-kulttuurissa Tom of Finlandin kuvat ovat olleet hyvin tunnettuja. Konsertin jälkeen kuorolaiset saivatkin vastata ällistyneisiin kysymyksiin säveltäjä-Tomista.
- Siinähän sai vähän pröystäilen kertoa, että kyllä hän sävelsi ja osin elättikin itsensä muusikkona kymmenen vuoden ajan, Kim Amberla kertoo.
Kuorot tapaavat
Out 'n Loud esitti Vihmalinnun myös Turun kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisissa kulttuurikeskus Logomossa, jossa käynnistyi myös Tom of Finland -näyttely.
- Sinne oli tullut sekakuoro Kulkusista faneja meitä kuuntelemaan. He tiesivät, että me esitämme sitä ja että se on heidän vanhaa ohjelmistoaan. Se oli hauska kuorojen tapaaminen, Amberla muistelee.
Vanhan laulun virvoittaminen ei ollut Vihmalinnun esittämisen ainoa puoli.
- Pystyimme ehkä avaamaan ihmisten silmät, että Tom of Finland ei ole vain pornahtavia kuvia, vaan siellä oli takana ihan oikea ihminen, joka on asunut Turussa, isä kuoronjohtajana, opiskellut Sibelius-Akatemiassa, tehnyt sävellystyötä ja muuta.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Kanootilla halki Turun keskustan
Aurajoen Kevätmelonta tuo kanoottiarmadan Halisista Förille. Aurajokisäätiö kutsuu mukaan myös perheet ja vasta-alkajat.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa, klo 06.10
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä rivitalopalon tilanne ohitse. Savunmuodostus vähentynyt.
Yksi kuollut rivitalo palossa Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on saanut surmansa ja yksi toimitettu sairaalahoitoon.
Kevätretkellä on hauskaa rapsutella eläimiä
Moni lapsi suuntaa kevätretkelle maatilalle. Loimaalla sijaitsevalla kotieläintilalla on käynnissä kevätsesongin huippu. Lapsiryhmiä risteilee pitkin pihoja. Suosikkieläin on pupu.
Saattohoito alkoi U-sairaalalle
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lopettaa remonttirahojen syytämisen vanhaan U-sairaalaan. Alkuperäisestä saneeraussuunnitelmasta on osin luovuttu, sillä huonokuntoisten osastojen korjaus olisi tullut liian kalliiksi.
Kameravalvonnan puuttuminen hämmentää Salossa
Salon kaupungin kolme vuotta sitten asentamat valvontakamerat eivät ole toimineet koskaan. Asia paljastui tällä viikolla Salon Seudun Sanomien jutussa. Osa kaupunkilaisista pelkää rikollisuuden kasvavan.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Perunasta kasvoi varteenotettava tuliaiskukka
Jos joku ilmoittaa nykyisin tuovansa perunaa pöytään, niin välttämättä kyse ei ole ruokatarpeista. Peruna on myös kesäkukka, joka kelpaa vaativallekin puutarhaharrastajalle.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Lisälautta avustaa Saaristotiellä
Saaristotien viikonlopun autoruuhkia puretaan neljän lautan voimin. Perjantaina ja sunnuntaina Paraisten ja Nauvon välille lisätään varalautta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.