Torihäistä uupuu vielä vihkipari
Julkiset kylähäät pidetään yleisön edessä Lahden torilla alkusyksystä. Hääohjelma on jo suunnitteilla, mutta vihkipari puuttuu.
Lahden torin kyläjuhliin etsitään vihittävää paria. Syyskuun ensimmäisenä päivänä järjestettävään Sadonkorjuujuhlaan liittyvät kylähäät pidetään Lahdessa torilla yleisön edessä.
Häiden puitteet ovat jo suunnitteilla, mutta tärkein puuttuu. Tapahtumaan etsitään edelleen pariskuntaa vihittäväksi lavalla.
Kylähäiden jälkeen kaikki avioparit voivat viettää paikalla hääpäivää yhdessä, vaikka vihkipäivämäärä ei olisikaan 1.9. Torilla juhlateltassa tanssitaan häävalssin tahdissa ja kuullaan runoja sekä lauluja rakkaudesta.
Sadonkorjuujuhlan yhteydessä Lahden seurakuntayhtymä järjestää kolmannen kerran vihkitapahtuman, jossa voi vaivatta solmia avioliiton. Aiempien vuosien tapaan parit voivat tulla vihittäväksi Ristinkirkkoon ilman suuria ennakkovalmisteluja. Parien on ilmoittauduttava tapahtumaan 17. elokuuta mennessä Keski-Lahden seurakunnan toimistoon.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Lahden työpajatapahtumassa ennätysmäärä osallistujia
Ihanko pihalla? –tapahtuma kokoaa 600 eri puolilla Suomea työpajoissa toimivaa nuorta valmentajineen kahden päivän ajaksi Lahteen. Taide- ja kulttuuritapahtuman ohjelmatarjonta on runsas. Myös pääesiintyjillä on pajakokemusta.
Lahtelainen golfseura kosiskelee verkkarijengiä
Golfia on pidetty parempiosaisten harrastuksena, mutta maineesta pyristellään eroon. Takkulan golfkenttää Lahdessa laajennetaan ja vuonna 2017 toiveissa on kisällikenttä, jossa aloittelijatkin voivat harjoitella.
Suomen suurimmissa arkeologisissa kaivauksissa paljastui hiiltynyt Lahti
Lahden kylän historiasta halutaan kerätä lisää tietoa 1400-luvulta aina 1800-luvun lopulle. Kaivuualueen ensimmäiset jäännökset on jo löydetty.
Toriparkki rakentuu Lahteen suomalaisin voimin
Torinparkin rakentamisen työllistämisvaikutukset kahdessa vuodessa ovat arvion mukaan 110 henkilötyövuotta.
Lahden kaupunginteatterille uusi johtaja vasta syksyllä
Nykyinen johtaja Maarit Pyökäri toimii tehtävässään enää muutaman viikon. Sen jälkeen kaupunginteatterin toimintaa hoidetaan väliaikaisjärjestelyin.
Kesäteatterin tähdet hytisevät ulkolavalla toppatamineissa
Heinolan kesäteatterin komedia Diivat sai näyttelijät Sari Havaksen ja Vesa Vierikon päättämään kesätyötaukonsa ja irrottelemaan ulkonäyttämöllä. Pimeissä bunkkereissa harjoittelemaan tottuneet konkarit nauttivat ulkoilmatyöpaikasta.
Näkökulma: Luonto tarjoaa iloja ja inhokkeja
Luonnon herääminen kevääseen on ihme ja ilo. Mutta on siinä kiusansakin. Joskus se saattaa kätkeytyä suojapanssarin sisään, toimittaja Tuija Veirto pohtii kolumnissaan.
Laboratorioiden yhdistämiselle Lahdelta niukka hyväksyntä
Laboratoriotoimintojen yhdistäminen Päijät-Hämeessä meni täpärästi läpi Lahden sosiaali- ja terveyslautakunnassa. Hankkeella haetaan miljoonaluokan säästöjä.
Miljoonien eurojen remonttikierre jatkuu lahtelaiskoulussa
Launeen koulun tilalle ei tule uutta rakennusta vaan vanha kiinteistö remontoidaan kauttaaltaan. Koulussa on kärsitty vakavista sisäilmaongelmista ja jopa lakkoiltu terveellisten tilojen saamiseksi.
Hollolan haaveet lukio-opetuksen siirtämisestä Salpaukseen romuttumassa
Hollolan kunta on lähestynyt Koulutuskeskus Salpausta siinä toivossa, että se ottaisi Hollolan lukio-opetuksen hoidettavakseen. Koulutuskeskus Salpauksella ei kuitenkaan ole kuitenkaan rahaa edes nykyisten toimintojensa pyörittämiseen.
