Toriparkkilausunnot kritisoivat hanketta
Turun kaupunginhallitus muutti oleellisesti Turun hallinto-oikeudelle tarkoitettua lausuntoa keskustan asemakaavasta tehdyistä valituksista. Kaava mahdollistaa maanalaisen pysäköintilaitoksen rakentamisen. Alkuperäinen lausuntoehdotus olisi pitänyt suunnitelmaa lainmukaisena. Nyt vallalle pääsi kielteisempi kanta.
Hyväksytyksi tuli vihreiden Katri Sarlundin tekemä muutosehdotus, jonka mukaan asemakaavassa ei ole korjattu niitä puutteita, joiden vuoksi korkein hallinto-oikeus kumosi sen aiemmin. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen luvuin 8 - 5. Vähemmistön muodostivat neljä kokoomuslaista ja yksi Sdp:n edustaja.
Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtasen alkuperäisessä lausuntoehdotuksessa todettiin, että kaavapäätös on lainmukainen, joten valitukset tulisi hylätä.
Myös toriparkin esisopimuksesta annettava lausunto muuttui alkuperäisestä. Hyväksytyksi tuli jälleen Katri Sarlundin ehdotus, jonka mukaan esisopimus ei ole kaupungin edun mukainen. Äänestysnumerot olivat nyt 7-5. Rkp:n edustaja äänesti tyhjää.
Lausunnot on tarkoitus alistaa vielä valtuuston käsiteltäväksi. Viime kesäkuussa valtuusto hyväksyi keskustan kaavamuutoksen tiukan äänestyksen jälkeen yhden äänen erolla.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Liha-alan yrittäjälle tuomio terveysrikoksesta
Saman yrittäjän neljän vuoden tuomio muun muassa törkeästä kiskonnasta ei ole vielä lainvoimainen.
Leffantekijöillä uneton viikonloppu
Lyhytelokuva ideasta valkokankaalle kahdessa vuorokaudessa. Uneton48-kilpailu tietää alan harrastajille kiireistä viikonloppua.
Lähes kaikki syytteet sikalavideoista nurin
Oikeutta Eläimille -yhdistys pitää hovioikeuden ratkaisua sananvapauden voittona.
Naantaliin vihdoinkin majapaikkojen varausjärjestelmä
Naantali viettää 570-vuotisjuhliaan ja siirtyy samalla nettivarausjärjestelmään. Kansainvälisten esikuviensa tapaan toimivan järjestelmän kautta matkailija saa keskitetysti tietoa majoituspaikoista. Matkailijat ovat kyselleet palvelua viime vuosina.
Tähtitaivas kirkastuu talkoilla Paimion Kevolassa
Legendaarisen Yrjö Väisälän perustama havaintopaikka siirtyy uudelle vuosituhannelle talkoovoimin. Tähtiharrastajat ja yleisö pääsevät tulevaisuudessa havainnoimaan taivaankantta valosaasteelta suojassa.
Susikanta romahtamassa geneettisesti
Oulun yliopistossa perjantaina väittelevän tutkija Eeva Janssonin mukaan Suomen susikanta on jo liian pieni, ja geeniperimää ennen parantanut yhteys Venäjän susiin on katkeamassa metsästyksen takia.
Urasuunnittelu alkaa jo yläkoulun alussa
Osa seitsemäsluokkalaisista tietää tulevan ammattinsa. Toiset etsivät uraansa paljon kauemmin.
Kohonneen verenpaineen lääkevalinnoissa parantamisen varaa
Teemu Aholan väitöstutkimuksen mukaan myös hoidon toteuttamisessa on parannettavaa.
RoPS voitti – Inter pelasi jälleen vajaalla
RoPS otti kotikentällään arvokkaan 1-0 voiton Turun Interistä.
Niinistö: Merimetsojahti ei saa vaarantaa ruokkeja eikä riskilöitä
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suhtautuu varauksellisesti luvanvaraisen merimetsojahdin lisäämiseen. Tehokkaampi metsästys saattaisi koitua muiden arvokkaiden lintulajien kohtaloksi.
