Kotimaa |

Törkeiden asuntomurtojen määrä kasvaa

Poliisin tilastoista selviää, että asuntomurtojen määrä kasvaa Suomessa. Osa murroista on törkeitä varkauksia, jolloin murtautujat tunkeutuvat asuttuun asuntoon.

Murtautuja etsii arvotavaraa hämärässä asunnossa
Kuva: YLE

Poliisin tietoon tuli viime vuoden marraskuun loppuun mennessä muun muassa lähes 1 500 törkeää varkautta eli asuttuun asuntoon tunkeutumista. Koko edellisvuonna vastaavia tapauksia oli kolmannes vähemmän. Tiedot ilmenevät poliisin tilastoista.



Itä-Uudenmaan poliisissa on huomattu asuntomurtojen määrän selkeä nousu. Viime vuoden marraskuun loppuun mennessä alueella oli tehty asuntomurtoja noin 160 kappaletta. Määrä on yli kaksinkertainen vuoteen 2008 verrattuna.



Parhaillaan poliisilla on tutkinnassa kaksi laajalle Etelä-Suomeen levittäytynyttä murtosarjaa, joissa on tunkeuduttu useisiin kymmeniin asuntoihin.



- Murtautumiset sarjoina ovat olleet viime aikoina arkipäivää. Sarjarikoksia tehdään useampaan asuntoon samalla alueella, jonka jälkeen vaihdetaan toiselle alueelle, kertoo rikoskomissario Kimmo Hyvärinen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta



Asuntomurtojen määrä vaihtelee eri alueiden välillä, esimerkiksi Päijät-Hämeessä syksy on ollut kevättä vilkkaampi.



Murtoja ympäri Suomen



Valtakunnallisestikin asuntoon luvatta tunkeutumiset ovat lisääntyneet sekä poliisin että Tilastokeskuksen tilastojen mukaan. Esimerkiksi Poliisiammattikorkeakoululta saaduista tilastoista ilmenee se, että poliisin tietoon oli tullut viime vuoden marraskuun loppuun mennessä lähes 1 500 asuttuun asuntoon tunkeutumista.



Koko vuonna 2008 tapauksia oli kolmannes vähemmän. Myös tunkeutumisyritykset lisääntyivät. Itä-Uudellamaalla poliisin selvittämät asuntomurtosarjat olivat viime vuonna kaikki ulkomaalaisten ryhmien tekemiä.



- Ulkomaalaisten rikosryhmät ovat löytäneet Suomen. Itä-Euroopasta tuleville ryhmille rahallinen hyöty saattaa olla suuri, vaikka se suomalaisille näyttää pienemmältä.



Itä-Uudellamaalla asuntomurrot ovat kohdistuneet pääasiassa omakotitaloihin. Hyvien asuntomurron ehkäisyvinkkien antaminen on rikoskomisario Kimmo Hyvärisen mukaan hieman hankalaa, sillä murtoja tehdään usein päiväsaikaan.



- Perinteinen huolehtiminen ja naapurivalvonta voivat olla silloin vähäistä, mutta hälytinlaitteet ovat aina hyvä vaihtoehto; asuntomurto voi niiden ansiosta jäädä yritysasteelle.



- Ehkä valojen jättäminen saattaa jossain tapauksessa auttaa. Yleensä jos joku on kotona, asuntoon ei mennä.

Kommentoi aihetta

(14 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Vetoomus

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kun ilmoitat naapurille, milloin olet poissa ja kuinka kauan, olet paremmin turvassa pitkäkyntisiltä, jotka ovat käyneet vankiloissa rikollisten ammattikorkeakoulua yhdessä itämafioosojen kanssa. Olisiko vankeinhoidossa jotain parantamisen varaa, kysyn vain mitä ystävällisimmin kaidalta polulta erehtyneiltä?


Varastetun tavaran markkinat

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tällaisen rikollisuuden yleistymistä voi estää puuttumalla varastetun tavaran kauppaan. Osa päätyy täkäläisille kirpputoreille tai käytetyn tavaran webbipalstojen kautta myytäväksi, olivatpa rikolliset kotimaisia tai ulkomailta tulleita. Älä siis osta, jos vähänkään epäilet ettei tavaran myyjä ole sen oikea laillinen omistaja. Kun ei ole kysyntää ei ole tarjontaakaan.


Arvot järjestykseen

Ilmoita asiattomasta kommentista

Olisiko viisumipakko hyvä säätää takaisin? Ihmisten perusturvallisuus järkkyy, kun kotiin tunkeudutaan ja viedään omaisuus. Kyllä turvallisuus on arvona tärkeämpi kuin vapaa liikkuminen.


S'hikapilli

Ilmoita asiattomasta kommentista

Vai pitäisi aseita vielä vähentää? Minun mielestäni taasen pitäisi helpottaa niiden saamista ainakin natiiveille suomalaisille. Hyvä konsti ehkäistä asuntomurtoja on se että joku jää piileksimään kotiin aseen kanssa. Jos joku tulee sisään oven tai ikkunan läpi, silloin tuli vapaa, ja murtovarkaiden poistuma on aika suuri. Ja ehkä sanan leviäminen ulkomaille myös vähentää potentiaalisten varkaiden hakeutumisen Suomeen. Esim. " Ei kannata mennä Suomeen, siellä varkaus on hengelle hupaa"



Maallikko

Ilmoita asiattomasta kommentista

Olisikohan tarpeellista hieman mietiskellä, mitä ne oikein tuumiin, ne rosmot.

Jospa meillä täällä Suomessa on niin hyvä ja turvallinen käydä varkaissa, kun ei oikein edes kunnolla ragaista. Eihän siinä muut kärsi kuin uhrit. Saattaa rosmot naureskella.


Nainen

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ei ole kovinkaan kummoinen keino tuo naapurille ilmoittaminen, eihän naapurikaan jatkuvasti ole kotosalla ja kuten voidaan lukea uutisesta nimenomaan törkeät murrot ovat lisääntyneet esim. yöaikaan asukkaiden kotona ollessa. Suuntaisin katseeni nyt jälleen poliitikkoihin, koska ulkomaiset liigat eivät suinkaan tule suomalaisista vankiloista, vaan entisistä itäplokin maista ja he jopa asuvat Suomessa vastaanottokeskuksissa, kuten olemme senkin voineet lukea lehdistä. Osa tulee myös itärajan takaa ja häipyy saman tien takaisin. Itse varustaudun mahd.kotimurtoon koiralla ja nukkumalla kättä pidempää tyynyn vieressä. Tähän on tultu, mutta varustautua voi ja pitääkin.


olavi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jos ostelet jotain tavaraa netistä niin kuiti kannattaa aina vatia varsinkin jos tavaraa mainostetaan suht. uutena. Ei kai kukaan uusista kamoistaan heittele kuitteja roskikseen, nehän on takuulappuja kaikenkukkuraksi.

Täällä missä asun on toisiaan tunkeudettu keskellä päivää joihinkin omakotitaloihin, kirveellä otsaan tollasia rosvoja. Ja sitten linnaan kun Suomessa on rosvoilla enemmän oikeuksia (kiitos, Brax) kuin tavallisilla ihmisillä.


Voisinko olla oikeassa?

Ilmoita asiattomasta kommentista

Asuntomurtojen estämiseen ei poliittisilla päätöksillä ole mitään merkitystä koska politiikot eivät Suomessa enää uskalla tehdä rohkeita muutoksia peläten EU:n kritiikkiä. Nämä asiat olisi pitänyt huomioida jo silloin kuin tähän EU:n siirryttiin mutta ei niin ei....Nykyajan politiikot ovat sellaisia oman edun tavoittelijoita, jotka ensin ajattelevat omaa uraa ja sitten esim. kansalaisten turvallisuutta. Toisaalta kansalaistenkin olisi syytä huomioida että Itä-Euroopan rosvojen ja konnien tekoja voidaan hidastaa paremmilla turvaluokoilla ja hälyttimillä. Toisaalta on valitettavaa että myös julkisen sektorin virkamiehistä on politiikan myötä tullut pehmeitä päätöksentekijöitä jotka eivät enää uskalla tehdä poliittisen valtavirran/ilmapiirin ja politiikkojen päätöksistä poikkeavia ratkaisuja. Naureskelin ja kiroilin jo silloin kun eteläisen naapurimme sai viisumivapauden koska sen myötä valitettavasti rantautui Suomeen myös maan rikolliset. Sama tapahtuu nyt myös muiden Itä-Euroopan maiden osalta ja näiden maiden poliittinen johto on tyytyväinen kun pääsee omista rosvoistaan eroon....vai miten se oli...


Siedämmekö tätä?

Ilmoita asiattomasta kommentista

Varkaat tulevat, vievät tavaraa ja henkilötietosi. Poliisi vaan toteaa, että nythän se vasta alkaa, Tiedoillasi ostetaan velaksi vaikka mitä ja laskuja alkaa tippua postiluukusta. Estääksesi tämän suljet luottotietosi. Mutta miten sitten itse teet ostoksia? Lisäksi kannat jatkuvaa painetta siitä, mihin kaikkeen muuhun identiteettivarkauksilla pystytään. Tavaran korvaa vakuutukset, jos niitä on, tosin yllätys, niiden arvo on vakuutuskäytännössä ajansaatossa pudonnut.

Tuntuu, että olemme tosi naivi ja hyväksikäytettävä kansa, aina ylitä johtoa myöten. Kansalaisten turvallisuus ja oikeudet pitäisivät olla maamme arvojärjestyksessä ensimmäisiä asioita. Jos laeissamme ja sopimuksissamme on tälläisiä porsaanreikiä, että rikolliset voivat rauhassa puuhastella mitä mielivät, on niitä mitä pikimmin muutettava.

Rajat kunnolla valvontaan, viisumit uudelleen käytäntöön ja kaikki rikollinen julkiseksi. Nettiin kuvat, nimet ja lista rikoksista. Julkisen häpeän uhka ja yhteisön tuominta on tehokas ehkäisykeino.

Aktiivinen kansalaistoimintakaan ei olisi pahitteeksi aiheen tiimoilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä