Torro: "Uran tärkein kilpailu"
Jyväskylän Kenttäurheilijoiden korkeushyppääjä Osku Torro suuntaa tiistaina kohti Lontoon olympia-areenoita. Oma urakka alkaa sunnuntaina korkeushypyn karsinnassa.
Korkeushyppääjä Osku Torro on ottanut rauhallisesti viimeiset päivät ennen olympiakoneeseen nousemista.
- Tässä on yritetty huilata ja pikkuisen myös treenata, ettei kroppa luule että ollaan lomalla. Aika paljon ollut nyt hierontaa ja palauttavaa treeniä. Kisoihin on alle viikko, jos nyt alkaisi kimpoilla seinille niin sunnuntaina ei välttämättä riittäisi paukkuja.
Miesten korkeushypyn karsinta on vuorossa sunnuntaina, joten Torrolle jää muutama päivä aikaa tutustua suorituspaikkoihin ennen koitosta.
- Eipä siinä silti nähtävyyksien katselulle jää aikaa, Torro naurahtaa.
Kesän edelliset arvokisat, Helsingin EM-kilpailut, päättyivät Torron osalta pettymykseen, mutta urheilija suuntaa nyt jo katseensa eteenpäin. Olympialaisten merkitys on niin suuri, ettei menneitä voi jäädä miettimään.
- Omalla kilpaurallani nämä ovat ilman muuta pääkisat. Rio de Janeirossa neljän vuoden päästä voi olla hankalaa olla mukana kun silloin minulla on jo ikää jonkin verran.
Torro ei halua spekuloida tavoitteilla tai mahdollisilla sijoituksilla etukäteen.
- Finaaliin pääsee 12 ukkoa ja tilastoissa olen sijalla 20, että siitä pitäisi kahdeksan saada napsittua välistä pois. Nyt ei voi lähteä haihattelemaan eikä miettimään finaalisijoituksia, vaan karsinta on ykkösenä mielessä.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Päijänteellä pannaan paikkoja kuntoon
Päijänteen retkisatamia kunnostetaan täydellä tohinalla. Päijänteen virkistysalueyhdistyksellä on järven rannoilla toistakymmentä veneilijöille ja retkeilijöille tarkoitettua retkipaikkaa. Talvikauden jäljiltä kunnostajia työllistävät etenkin jäiden runnomiksi joutuneet laiturit.
Partiolaiset kisaavat SM-mitaleista
Partiotaitojen suomenmestaruudesta kisataan lauantaina Jyväskylässä. Kilpailun tehtävät on suunniteltu Seitsemän veljeksen hengessä.
KuPS siirsi JJK:n avausvoiton tulevaisuuteen
Tasaisessa ottelussa Harjulla oli jälleen paikallisderbyn makua. Kumpikaan ei maaleja tehnyt, joten JJK on edelleen voitoitta jalkapalloliigassa.
Hurttian koululla tyrmistyttiin lakkautussuunnitelmista
Hurttian koulun opettajien ja lasten vanhempien mielestä koulu on nostettu lakkautuskeskusteluun väärin perustein. Esimerkiksi koulun remonttitarpeita pidetään liioiteltuina. Koulun säilyminen olisi tärkeää myös kylän kehittymisen kannalta.
Kuljetusalan jättitapahtuma käyntiin Lutakossa
Vuoden suurin kuljetusalan tapahtuma on alkanut Jyväskylässä. Lauantaina päättyvä Kuljetus 2013 -näyttely on Jyväskylän Messut Oy:n suurin tapahtuma koskaan näyttelyneliöillä mitattuna.
Nämä koulut kaipaavat kipeimmin korjausta
Keski-Suomen liitto on listannut maakunnan kouluremontit kiireellisyysjärjestykseen. Listan kärjessä on Konneveden yläkoulun peruskorjaus ja laajennus.
Puukauppa käy kuumana
Puukauppa käy parhaillaan vilkkaana. Puun ostomäärien ennakoidaan nousevan jo lähiviikkoina yli miljoonaan kuutiometriin viikossa.
Kirje patistaa passin hakuun
Poliisihallitus on ottanut tänä keväänä käyttöön ilmoitusmenettelyn, jolla henkilöille muistutetaan kirjeitse passin voimassaoloajan umpeutumisesta. Tavoitteena on osaltaan vähentää poliisin lupapalveluiden ruuhkia.
Suomen Cupin välierät siirtävät Veikkausliiga-otteluita
Kolme ottelua väistää Cupin välieriä. Siirrot koskevat elokuun loppupuolta.
Tuttipalo työllisti palokuntaa
Hellalle unohtuneet tutit toivat pelastuslaitoksen paikalle Jyväskylässä tänään aamupäivällä.
