Trevin suihkulähteestä murenee palasia
Poliisi eristi kuuluisan lähteen. Murenemisen syyksi epäillään viime talven lumisateita.
Rooman kuuluisan Trevin suihkulähteen huppua kiertävästä kaiverruksesta putosi viikonloppuna useita kivisiä laakerinlehtiä. Maanantaina poliisi poisti vielä viisi kappaletta, jotka olivat uhkaavasti irrallaan. Poliisi on myös eristänyt suihkulähteet tutkimuksien vuoksi.
Rooman museoviraston johtaja Umberto Broccoli ei pidä vaurioita vakavina. Hänen mukaansa rapautuminen johtunee Rooman viimetalvisten lumisateiden sulavesistä.
Rooman kaupunginvaltuuston kulttuurilautakunnan jäsen Dino Gasperini sen sijaan pelkää uusia vaurioita ja vaatii suihkulähteelle nopeasti täysremonttia. Edellisestä on 20 vuotta. Myös Italian vihreä puolue sanoo olevansa hyvin huolissaan Rooman kulttuurinähtävyyksistä ja kehottaa kaupunkilaisia sähköpostikampanjaan niiden puolesta.
Trevin suihkulähde, sellaisena kuin se tänään tunnetaan, valmistui vuonna 1762. Se seisoo paikalla, jonne Rooman valtakunnan aikainen akvedukti toi vettä vuorilta. Jo silloin paikalla oli suihkulähde.
Legendan mukaan Trevin suihkulähteeseen heitetty kolikko takaa, että turisti palaa Roomaan.
