Kainuu |

Trio 42 sytyttää säveliään Kuhmon paloasemalla

Hollantilainen Trio 42 matkasi autolla Ranskan ja Baltian maiden läpi Kuhmon Kamarimuusikin musiikkikursseille. Festivaalin hyvä maine ja laaja konserttitarjonta houkutteli tänä vuonna 99 nuorta muusikkoa Kainuuseen.

Trio eli viulisti, saksofonisti ja harpisti
Trio 42 saa lisää energiaa musiikkikursseilta. Vapaa-ajalla kolmikko nauttii luonnon läheisyydestä ja saunasta. Kuva: Heikki Rönty / Yle

Hollantilainen Trio 42 -yhtye nauttii erityisesti tasokkaasta opetuksesta ja hyvistä harjoittelumahdollisuuksista. Ensimmäistä kertaa musiikkileirille saapuneen trion tavoitteena on oppia soittamaan entistä paremmin yhdessä.

- Todellakin rakastamme olla Kuhmossa luonnon keskellä. Rauhallisessa ympäristössä meidän on hyvä harjoitella paljon yhdessä, kertoo harpisti Remy van Kesteren.

Palava into

Harpun lisäksi triossa soi viulu ja saksofoni. Säveliä sytytellään Kuhmon paloaseman pyöreässä tornissa. Musiikkikurssin intensiivinen opiskelu ei väsytä tavoitteellisia nuoria muusikoita.

- Tunnin aikana energia vain lisääntyy ja lopussa olemme täynnä energiaa. Kurssilla olemme musiikin sisimmässä. Opettajien kanssa on hieno työskennellä, kuvailee saksofonisti Christiaan van der Weij musiikkikurssin tuntemuksia.

- Vuosi vuodelta minua sykähdyttää nuorten valtava into ja kehittymisen halu, kertoo Kamarimusiikin musiikkikurssien taiteellinen johtaja Junio Kimanen.

Harppu takapenkillä

Trio 42 matkasi Kuhmoon autolla, Ranskan kautta Baltian maiden läpi, Kuhmoon. Matka oli pitkä, mutta van Kesterenin suurikokoinen harppu täytyi saada ehjänä Kuhmoon. Jännitystä matkalle toivat kapeat ja vauhdikkaat tiet. Ajoittain trio pysähtyi ilahduttamaan ohikulkijoita soitollaan.

- Kadulla soittaessa muusikon täytyy tehdä jotain erityistä, jotta saa ohikulkijoiden huomion. Siellä näkee heti, mikä toimiii ja mikä saa ihmiset pysähtymäään, kertoi viulisti Merel Vercammen.

Soiva kulttuuricocktail

Musiikkikurssin työpajoissa opettajat ja oppilaat pääsevät soittamaan yhdessä, mikä tekee musiikkikurssista ainutlaatuisen. Tänä vuonna nuoria ohjaa 50 kansainvälistä opettajaa ja kolmannes kurssilaisista tulee ulkomailta. Kuhmon musiikkikurssi on hedelmällinen sekoitus kulttuureja ja kokemuksia.

- Suomalaiset ja hollantilaiset ovat jollain tavalla samanlaisia. He tietävät, mitä haluavat ja ovat vähän itsepäisiä. Meillä on oikeastaan enemmän yhteistä kuin eroja, kertoo van Kesteren kulttuurikokemuksista.

Hollannista löytyy samantyyppistä sisua, mutta trion mukaan mannermaalainen sauna kalpenee suomalaisen rinnalla. Sauna järven rannalla on harvinaista eksotiikkaa.

- Menimme saunaan ja hyppäsimme suoraan järveen samalla kun satoi vettä. Se oli erityinen kokemus, kertoo Christiaan van der Weij.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä