Trooppinen myrsky Helene vahvistuu Meksikonlahdella
Viime viikolla trooppinen matalapaine Ernesto iski Meksikoon ja kuusi ihmistä sai surmansa.
Trooppinen myrsky Helene on muodostunut edellisen trooppisen matalapaineen jäänteistä. Yhdysvaltain hurrikaanikeskuksen mukaan Helene on tällä hetkellä noin 145 kilometrin päässä Meksikon rannikosta, ja sen on määrä iskeä Meksikon itäosissa sijaitsevaan Tuxpanin kaupunkiin lauantaina.
Keskuksen mukaan Helene puhaltaa reilut 20 metriä sekunnissa ja liikkuu noin 11 kilometrin tuntivauhtia.
Hurrikaanikeskus on antanut trooppisen myrskyvaroituksen Meksikon itärannikolle. Helenen uskotaan tuovan mukanaan lähes puoli metriä sadetta erityisesti maan koillisosissa. Myrsky nostaa rannikkovesien pintaa arviolta 60 sentillä.
Viime viikolla trooppiseksi matalapaineeksi vaimennut Ernesto iski Meksikoon. Kuusi ihmistä sai surmansa Erneston aiheuttamissa sateissa.
