Trooppisena myrskynä tuhoa aiheuttanut Isaac voimistui hirmumyrskyksi
Myrskytuuli puhaltaa nyt yli 33 metriä sekunnissa. Hirmumyrskyn arvioidaan saavuttavan Yhdysvaltain Meksikonlahden rannikon osavaltiot joko tiistai-iltana tai keskiviikkoaamuna.
Yhdysvaltain Meksikonlahden rannikon osavaltioita lähestyvä Isaac-myrsky on voimistunut jo ensimmäisen luokan hurrikaaniksi. Yhdysvaltain kansallisen hurrikaanikeskuksen mukaan myrsky voimistui lämpimälle vesialueelle saavuttuaan ja tuulennopeus on jo yli 33 metriä sekunnissa.
Isaacin arvioidaan noudattavan suurta tuhoa seitsemän vuotta sitten New Orleansissa aiheuttaneen Katrina-myrskyn reittiä ja saavuttavan Louisianan ja Floridan välisen rannikkoalueen joko tiistai-iltana tai keskiviikkoaamuna paikallista aikaa.
Ennen hurrikaaniksi voimistumistaan Isaac iski trooppisena myrskynä Haitiin ja Dominikaaniseen tasavaltaan. Haitissa myrskyn vuoksi kuoli ainakin 24 ihmistä ja Dominikaanisessa tasavallassa viisi ihmistä.
