Trumanin lapsenlapsi Hiroshimassa
Presidentti Trumanin vanhin lapsenlapsi rukoili hiljaa Hiroshiman atomipommin uhrien muistomerkillä.
Atomipommien käyttämisestä Japania vastaan vuonna 1945 päättäneen Yhdysvaltain presidentin Harry S. Trumanin pojanpoika Clifton Truman Daniel on käynyt Hiroshiman atomipommin uhrien muistomerkillä lauantaina.
Uutistoimisto Kyodon mukaan hän rukoili hiljaa Hiroshiman uhrien muistolle perustetussa puistossa.
Clifton Truman Daniel on on perheensä ensimmäinen jäsen, joka osallistuu Hiroshiman ja Nagasakin pommitusten uhrien muistojuhliin. Hän on Japanissa ydinaseita vastustavan ryhmän kutsumana.
Eilen perjantaina hän tapasi joitakin atomipommituksissa henkiin jääneitä. Tavattuaan nyt noin 70 - 80-vuotiaita uhreja hän sanoi saaneensa tilaisuuden toisten kantojen ymmärtämiseen.
Uutistoimistot eivät kerro, että hän olisi pahoitellut uhrien kärsimyksiä julkisesti. Perjantaina hän sanoi, ettei kykene kyseenalaistamaan isoisänsä ratkaisuja.
- Isoisäni sanoi aina, että hänen päätöksensä joudutti sodan loppua. Niin hän uskoi, Clifton Truman Daniel selitti perjantaina.
Yhdysvallat pudotti Hiroshimaan atomipommit 6. elokuuta 1945. Nagasakia pommitettin kolme päivää myöhemmin. Atomipommien arvioidaan tappaneen yli 200 000 ihmistä joko välittömästi tai myöhemmin palo- ja säteilyvammoihin.
Muistotilaisuuksia järjestetään myös maanantaina ja torstaina pommitusten vuosipäivinä. Yhdysvaltojen edustajana maanantain muistojuhlassa Hiroshimassa on maan suurlähettiläs John Roos.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Yö alkoi levottomuuksista kärsineissä Tukholman kaupunginosissa rauhallisissa tunnelmissa
Jo perjantain ja lauantain välinen yö oli kaupungissa aiempia öitä rauhallisempi lisääntyneen poliisimäärän ansiosta.
Lontoon sotilasmurhassa uusia pidätyksiä
Poliisi pidätti kolme 21 - 28 -vuotiasta miestä lauantaina Lontoossa. Aiemmin poliisi on pidättänyt neljä muuta epäiltyä veriteon vuoksi.
Yli 100 000 euron arvoinen harvinainen sarjakuvalehti lojui 70 vuotta seinän välissä
Vuonna 1938 ilmestynyt Action Comics No. 1 -lehti on arvokas, koska Teräsmies teki siinä ensiesiintymisensä. Parempikuntoinen lehti myytiin puolitoista vuotta sitten huutokaupassa yli 1,6 miljoonalla eurolla.
Poliisi: Kapinalliset tappoivat useita väijytyksessä Intiassa
Asemiehet väijyivät poliittisesta tilaisuudesta saapunutta autosaattuetta. Kuolleiden joukossa on ainakin poliitikkoja ja poliiseja.
Sotilasta iskettiin teräaseella Ranskassa - hyökkääjä pakeni
Pariisin laitamilla La Défensen alueella partioimassa ollut sotilas sai vammoja, mutta hän ei ole hengenvaarassa. Puolustusministerin mukaan hyökkäys oli kohdistettu tarkoituksella juuri sotilaaseen.
Vapaaehtoisten ja vahvistusten toivotaan rauhoittavan rähinöintiä Ruotsissa
Ruotsissa poliisi varautuu jälleen levottomuuksiin, joita on ollut jo kuutena yönä.
Väkijoukko pahoinpiteli auttamaan tulleen lääkärin ryhmineen Bulgariassa
Hyökkäyksen kohteeksi joutunut lääkäri on tuttu Cannesin elokuvajuhlilla viime vuonna palkitusta Sofian viimeinen ambulanssi -dokumentista.
Muusikko soitti kitaraa aivoleikkauksessaan - video
Brad Carterin vaivana on ollut käsien vapina ja silmien nykiminen. Leikkaava lääkäri halusi varmistaa, että operaatiolla saavutetaan oikea tulos.
Moskovan homoaktivistien mielenosoituksessa pidätettiin kymmeniä
Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa puolestaan maan ensimmäinen gay pride -mielenosoitus sujui rauhallisesti, joskin tiukassa poliisivalvonnassa. Molemmissa maissa on suunnitteilla homojen vastaisia lakeja.
Venäjä kritisoi päätöstä Tampereen-konferenssista
Tampereen kaupungin johto kielsi aiemmin Venäjän uusia arvoja käsittelevän konferenssin pitämisen pääkirjasto Metson tiloissa, ja Suomi-Venäjä -seura perui samaan konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
