Trumpettikilpailun voitto Bulgariaan
Bulgarialainen Miroslav Petkov voitti kansainvälisen trumpettikilpailun Lieksassa. Toiseksi tuli kolumbialainen ja kolmanneksi kiinalainen soittaja.
Lieksan kansainvälisen trumpettikilpailun voitto meni Bulgariaan. Vaskiviikolla neljättä kertaa järjestetyn Raimo Sarmaksen muistokilpailun voittajaksi soitti Miroslav Petkov.
Vuonna 1989 syntynyt Petkov sai palkinnoksi 6000 euroa. Toiseksi tuli kolumbialainen ja kolmanneksi kiinalainen soittaja.
Kansainväliseen trumpettikilpailuun osallistui yli 50 nuorta trumpetistia 20 maasta. Finaali käytiin keskiviikkoiltana kolmen soittajan kesken Lieksan kirkossa.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Metsästäjä: Suuret uroskarhut talsivat turvaan Venäjälle
Tuoreimman Metsästäjä-lehden mukaan suurin osa Itä-Suomen uroskarhuista viettää talvensa Venäjän puolella. Isot otsot talsivat Venäjälle jo syyskesällä, joten ne ovat turvassa rajan takana silloin, kun karhujahti esimerkiksi Pohjois-Karjalassa käynnistyy.
Riikinnevan polttolaitoshanke hakee 12 miljoonaa valtiolta
Itäsuomalaiset jäteyhtiöt suunnittelevat täydellä tohinalla yhteistä jätteenpolttolaitosta Leppävirralle. Varsinainen investointipäätös tehdään loppusyksystä. Polttolaitoksen avulla asukkaille luvataan tarjota edullinen ja ympäristöystävällinen jätehuolto.
Kansanedustaja: Operaattorit haluttomia vetämään laajakaistaa syrjäkylille
Tavoitteena on, että lähes kaikki kansalaiset saisivat vuoden 2015 aikana nopean laajakaistan. Vääntö nettiyhteyksistä kuitenkin jatkuu operaattorien kanssa. Osa kilpailutuksista on mennyt penkin alle, koska operaattorit eivät ole tehneet tarjouksia.
Jokipojille lisenssi - joukkueen kokoaminen alkaa
Jokipoikien Mestis-lisenssiin vaaditut lisäselvitykset talouden tilasta on hyväksytty ja seuralle on myönnetty pelilupa ensi kaudelle. Joukkueen kokoaminen alkaa hieman suunniteltua myöhemmin, koossa on vasta puolenkymmentä sopimusta. Jokipoikien hallituksen puheenjohtaja Pentti Matikaisen mukaan pelaajia on vielä saatavilla ja sovitulla pelaajabudjetilla saadaan kilpailukykyinen joukkue.
Murhaoikeudenkäynnissä ennätystiukat turvatoimet Joensuussa
Joensuussa on alkanut oikeudenkäynti, jossa syytetään entistä joensuulaista skiniä muun muassa murhasta. Koko viikon kestävässä oikeudenkäynnissä on syytettyinä yhteensä 12 ihmistä. Mittavilla turvatoimilla pyritään takaamaan oikeudenkäynnin rauhallinen kulku.
Palvelukseen halutaan: isäntäperheitä kokousvieraille
Toukokuun viimeisellä viikolla Joensuuhun saapuu satoja ulkomaisia vieraita. He kokoontuvat kansainväliseen Act Now -konferenssiin, jota isännöi ENO-verkkokoulu. Vieraille etsitään nyt isäntäperheitä, joiden luona vieraat voisivat yöpyä.
Optiikan seuran pääpaikka Saksasta Joensuuhun
Valo-oppiin erikoistunut tiedeseura järjestää konferensseja ja tekee julkaisuja. Joensuun vahvalle fotoniikan opetukselle ja tutkimukselle Euroopan optiikan seuran saaminen kaupunkiin on ilouutinen.
Hasanniemeen kaavaillaan omakotitaloja - vastustus virisi
Pyhäselän rannalla sijaitseva Hasanniemi Joensuussa on suosittua ulkoilualuetta luontoarvojensa ansiosta. Pientalorakentamiseen tähtäävästä osayleiskaavasta on valitettu hallinto-oikeuteen.
Suomen ensimmäinen kaivosalan vesikysymysten professuuri Joensuuhun
Itä-Suomen yliopisto etsii Joensuuhun kivenkovaa kaivosalan osaajaa. Kaivospolitiikan viisivuotisen professuurin haltija keskittyy erityisesti vesikysymyksiin.
Metsäretki voittaa jopa joulun
Yhä useampi suomalaislapsi ei ole koskaan käynyt metsäretkellä, päässyt paistamaan makkaraa nuotiolla, tai erota kuusta männystä. Siksi Pohjois-Karjalassa jo esikoululaisia viedään ohjatusti metsäretkelle, ja palaute on palkitsevaa. Metsäpäivää on kiitetty jopa jouluaattoa mukavammaksi.
