TS: Turku tyhjensi vanhusten tilejä
Palvelutalon asukkaiden laskuihin unohdettiin laittaa päättymispäivä, jolloin laskutusajaksi tuli 12 kuukautta, kertoo Turun Sanomat.
Turun kaupungin tekemä laskutusvirhe on vienyt useiden vanhusten tileiltä tuhansia euroja,
Kaupunki lähetti jokin aika sitten noin 30:lle palvelutaloasukkaalle tiedotteen, jossa vaadittiin vuoden vuokran maksamista kerralla. Summat vaihtelivat 5 000 ja 7 000 euron välillä.
Vuokrat nostettiin useiden vanhusten tileiltä suoraveloituksena. Osalla tilit tyhjenivät kokonaan.
Kyse oli inhimillisestä virheestä, kertoo kaupungin talouspalvelujohtaja Fredrik Lindström Turun Sanomille.
Väärin perityt vuokrat palautetaan asukkaille, ja kaupunki lupaa korvata myös muut virheestä aiheutuneet kulut.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Ihmepuutarha on keidas Helsingin sydämessä
Helsingin päärautatieasemalla liikkuvat saavat nauttia uudesta Ihmepuutarhasta, jossa kasveja sekä materiaaleja on yhdistelty ennakkoluulottomasti. Kävijät saavat sekä mielenrauhaa että uusia ideoita omaan puutarhaansa.
Riikinnevan polttolaitoshanke hakee 12 miljoonaa valtiolta
Itäsuomalaiset jäteyhtiöt suunnittelevat täydellä tohinalla yhteistä jätteenpolttolaitosta Leppävirralle. Varsinainen investointipäätös tehdään loppusyksystä. Polttolaitoksen avulla asukkaille luvataan tarjota edullinen ja ympäristöystävällinen jätehuolto.
Tulvatyöryhmä: Kittilän tulva jää rauhalliseksi
Kittilässä vahinkorajat ylittävä tulva on epätodennäköinen, varmistaa kunnan tulvatyöryhmä.
Laittomat kisastudiot kuriin
Pääkaupunkiseudulla noin 40 ravintolaa näytti MM-jääkiekkoa ilman asianmukaisia lupia. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) toivoo, että tällainen toiminta saadaan loppumaan.
Hannele Rämö: Tästä jatketaan eteenpäin
Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtajan muotokuva paljastettiin maanantaina. Hetki oli historiallinen, sillä illalla kaupunginvaltuusto päättää nykyisen kaupunginhallituksen erottamisesta ja nimeää uuden.
Ylen sääkuva päätyi laittomasti Nanson markkinointivideoon
Keväällä Yle.fi-sivulla julkaistu lukijan ottama revontuli-kuva on päätynyt laittomasti Lenita Airiston tuottamaan Nanson markkinointivideoon. Nanso Group ei tiennyt, että videolla rikotaan tekijänoikeuksia.
Kotkassa tytön vienyt virta liian voimakas ammattipelastajallekin
Voimakas virtaus Kymijoen Langinkosken haarassa Kotkassa on aiheuttanut onnettomuuksia ennenkin. Metsähallitus aikoo tutkia sunnuntaisen onnettomuuspaikan.
Jättirekkoja koekäyttöön Lapissa
Lapin teille on tulossa jopa sata tonnia painavia jättirekkoja. Metsähallitus kokeilee yhdessä metsäyhtiöiden kanssa Ivalo-Rovaniemi -välillä puunkuljetuksia uudentyyppisellä kalustolla, joka mahdollistaa sadan tonnin kokonaispainon. Painon lisäksi myös ajoneuvoyhdistelmien pituus kasvaisi nykyisestä noin 25 metristä 30 metriin.
"Olemme uskonnon lukutaidottomia"
Maahanmuuttaja voi turvautua ongelmissaan kirkon apuun, koska muut eivät ymmärrä hänen uskonnollista taustaansa. Vaikka uskonto ei ole sama, uskonnollisuus yhdistää ja herättää luottamusta.
Humalainen mies murtautui useaan autoon Ivalossa
Nuori humalassa ollut mies tehtaili automurtojen sarjan Ivalossa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.
