Etelä-Savo |

Tuhannet yhä ilman sähköä

Perjantain vastaisen yön rajun myrskyn tuhoamien sähköyhteyksien korjaaminen kestänee pitkälle ensi viikkoon. Asta-myrskyn pimeäksi jättämillä alueilla oli lauantaina illalla yhä runsaat 11 000 asiakasta ilman sähköä. Poikkeuksellisen voimakas ukkosmyrsky teki laajoja tuhoja lähinnä Savossa, Karjalassa ja Keski-Suomessa.

Kaatuneita puita rautatiellä
Asta-myrsky kaatoi useita puita Itä-Suomen ratojen päälle. Kuva: Yle

Kaatuneiden puiden katkomat sähköt olivat lauantai-iltana yhdeksän aikaan poikki vielä noin 11 000:ltä Vattenfallin, Savon Voiman ja Suur-Savon Sähkön asiakkaalta. Suur-Savon Sähkön mukaan tuhot ovat erittäin suuret, ja korjaustyöt jatkunevat ensi viikon puolelle.

- Korjaustyöt etenevät hitaasti, koska pahimmilla alueilla joudumme käytännössä rakentamaan koko sähköverkon uudestaan, kertoo Savon Voiman markkinointipäällikkö Ari Holopainen.

Savon Voiman alueella pahimmat vika-alueet ovat Konnevesi, Sumiainen, Kangaslampi sekä Pieksämäen ja Suonenjoen välinen alue. Tavoitteena on palauttaa sähköt suurimpaan osaan kotitalouksista viikonlopun aikana.

Enimmillään perjantaina sähköttä oli jopa 40 000 asiakasta itäisessä Suomessa.

Raivaustyöt kestävät viikkoja

Voimakas ukkosmyrsky eteni poikkeuksellisen nopeasti perjantain vastaisena yönä Etelä-Karjalan yli Etelä-Savoon, jossa pahimmat vahingot koettiin Savonlinnan ympäristössä. Myrskytuulet puhalsivat puuskittain 20 - 30 metriä sekunnissa. Kukaan ei loukkaantunut myrskyn seurauksena.

Myrskyn jälkeiset raivaustyöt voivat kestää viikkoja. Puita on kaatunut muun muassa teille ja junaraiteille, mikä myöhästyttää useita junia ainakin tänä viikonloppuna. Lisäksi sähkökatkot häiritsevät matkapuhelinliikennettä eri puolilla Suomea.

Finanssialan keskusliitto arvioi, että myrskyn vahingot ovat 10 - 20 miljoonan euron luokkaa.

Sisäministeriö: Ei aihetta valtakunnallisille toimenpiteille

Sisäministeriö ei aio ryhtyä valtakunnallisiin toimenpiteisiin myrskyn takia. Sisäministeriön pelastusylijohtaja Pentti Partasen mukaan ministeriö on vastaanottanut säännöllisesti raportteja pelastuslaitoksilta, jotka eivät ole pyytäneet erillistä apua tai tukea. Partasen mukaan paikalliset pelastusviranomaiset ovat hoitaneet työnsä hyvin.

Myrskyn voimakkuus ei tullut ministeriölle yllätyksenä. Partanen kiittelee Ilmatieteen laitoksen viime vuosina kehittynyttä huonoon säähän liittyvää varoitusjärjestelmää, joka varoitti viranomaisia ajoissa kovasta myrskystä. Partasen mielestä myös sähkö- ja pelastuslaitokset pystyivät varautumaan tilanteeseen paremmin kyseisen järjestelmän takia.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä