Tuhansia historiallisia valokuvia internetiin
Museovirasto tallentaa kymmeniätuhansia vanhoja valokuvia internetiin kaikkien katseltavaksi. Kuvia voi myös tilata omaan käyttöön ja jopa kaupallisiin tarkoituksiin.
Lisäksi Lapuan kotiseutuarkisto valmistaa oman kuvaston lapualaisten kylien arkea 1900-luvulla kuvaavista lasinegatiiveista.
Museoviraston jättimäinen työrupeama 40 000 kuvan siirtämisestä verkkoon kestää kaksi vuotta. Kuvista vasta murto-osa on saatu digitaaliseen muotoon.
Lapuan kotiseutuarkistossa on syksyn aikana digitoitu Matti ja Selma Konttelin 1920-luvulta 1960-luvulle yltävää laajaa lasinegatiivikokoelmaa. Pariskunta kuvasi neljässä lapualaiskylässä ihmisten arkea. Kuvat ovat poikkeuksellisen tärkeä lisä Kotiseutuarkiston kuvakokoelmiin, sanoo intendentti Kristiina Aatsinki.
- Tietysti kylät ja kyläyhteisöt muuttuvat. Tuota aikaa emme saa takaisin muuten kuin näiden kuvien kautta. Meillä arkistossa on kyllä valokuvastudiossa tehtyjä kuvia, mutta tällaiset arjen kuvat puuttuvat.
Museovirastolla puolestaan on satojatuhansia vanhoja valokuvia. Kuvat ovat iso haaste, sillä rahat eivät riitä niiden käsittelyyn.
- Meidän kuvissa myös ihmisten arki on hyvin tallennettu, sanoo yli-intendentti Elina Anttila.
- Meiltä puuttuvat oikeastaan vain sellaiset arkaluontoiset kuvat, kuten aito kuva viinanpoltosta, tappelut tai saunasynnytys.
Näitä kuvia ei Lapuan lasinegatiiveissakaan ole, mutta sen sijaan kattava ja pitkä kuvasarja mm. naisten arkimuodin muutoksista. Kuvaajat liikkuivat ihmisten pihoilla ja tuvissa ja siksi kuviin ei aina puettu parhaimpia päälle, kertoo intendentti Kristiina Aatsinki.
- Muodin muutos näkyy erityisesti naisten puvuissa. Jo 1940-luvulla niissä näkyy paljon kukkakuoseja. Hirmu hauskoja muotikuvia.
Kuvat kaikkien käytettävissä
Lapualla Konttelin pariskunnan 1 800 lasinegatiivista puolet on jo digitoitu ja loput saadaan valmiiksi ensi vuoden alkupuolella. Kuvat ovat nähtävillä Kotiseutuarkiston tietokoneilla ja niistä tehdään tunnistusta varten monistekopioita. Kiinnostus kuviin on viriämässä ja me toivomme, että ihmiset tunnistaisivat kuvauspaikkoja ja kuvissa olevia ihmisiä, sanoo intendentti Kristiina Aatsinki.
- Joku on jo löytänyt kuvista sukulaisten hääkuvan. Me haluamme saada talteen myös kuviin liittyviä tarinoita ja tietenkin henkilöiden nimet.
- Kuvia käytetään myös vanhustyössä. Teemme niistä kopioita muistiryhmiin, joissa ikäihmiset voivat verestää muistiaan oman kylänsä vanhojen valokuvien kautta.
Museoviraston kuvien siirto verkkoon valmistunee noin vuoden kuluttua. Myös museovirasto hakee puuttuvia tietoja kuvista. Internettiin tulevia kuvia voi myös halutessaan tilata omaan käyttöönsä. Digitaalisen tallenteen saa museovirastolta noin 20 euron hintaan. Kaupalliseen ja julkiseen käyttöön tulevista kuvista joutuu maksamaan enemmän, noin 20 - 100 euroa kappale.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.