Tuhkapilven odotetaan saapuvan Skandinavian ylle
Islannin Grimsvötn-tulivuoren syöksemä tuhkapilvi yltää tiistai-iltaan mennessä Etelä-Norjan ja Etelä-Ruotsin ylle. Etelä-Suomeen tuhkapilvi saattaa ylettyä ensi yön tai keskiviikon aikana. Tiistaina aamupäivällä tuhkapilvi häiritsee eniten lentoliikennettä Skotlannin ilmatilassa. Sen sijaan Islannin päälentokenttä Keflavik toimii ainakin toistaiseksi.
Etelä-Suomeen tuhkapilvi saattaa ylettyä ensi yön tai keskiviikon aikana, arvioi YLE Uutisten meteorologi Anssi Vähämäki. Etelä-Suomeen yltävät tuhkamäärät ovat kuitenkin vähäiset.
Tällä hetkellä tuhkapilvi on Skotlannin yllä. Lukuisat Skotlantiin lentävät lentoyhtiöt ovat peruneet tiistain lentonsa. Vain muutamia Skotlannin saarten välisiä lentoja kyetään näillä näkymin toteuttamaan.
Monet lentoyhtiöt eivät myöskään lennä Skotlannin ilmatilan kautta. Tuhkapilven odotetaan pian saapuvan myös Irlantiin.
Haitta on kuitenkin jäämässä lyhytaikaiseksi. BBC:n haastattelema Britannian liikenneministeri Philip Hammond kertoi uskovansa, että Glasgow'n ja Edinburghin kentät voitaisiin avata jo alkuiltapäivästä ja muutkin kentät viimeistään keskiviikkona.
Islannin Keflavikin kenttä oli suljettuna maanantai-iltaan asti, mutta illalla muutamia lentoja pääsi nousemaan ja laskeutumaan. Tiistaina Keflavikin kenttä on toiminut normaalisti, ja se pysynee auki ainakin tiistaiaamupäivän ajan.
Myös Tanskaan on määrätty pieniä lentorajoituksia, jotka eivät kuitenkaan näillä näkymin sekoita Kööpenhaminan kansainvälisen lentokentän liikennettä.
Suomen ilmatilaa ei suljeta varmuuden vuoksi
Suomessa liikenteen turvallisuusviraston Trafin osastojohtajan Eero Kausalaisen mukaan ilmatilaa ja lentokenttiä ei suljeta varmuuden vuoksi, toisin kuin viime vuoden tuhkapilven aikana.
Finnairin mukaan tuhkapilvellä ei ole mitään vaikutusta sen lentoihin tiistaina. Myös lentoyhtiö Icelandairista kerrotaan, että huominen lento Reykjavikiin näyttäisi ainakin vielä toteutuvan. Tälle päivälle Icelandairilla ei ollut suunniteltua lentoa Helsingistä Reykjavikiin.
Finavian operatiivisen johtajan Raine Luojuksen mukaan Skotlannin ilmatilan sulkeminen ei vaikuta muihin kuin Skotlantiin suuntautuviin lentoihin.
- Tuhkapilvi on ilmeisesti siirtymässä myöhemmin tänään Norjan, Tanskan ja Etelä-Ruotsin päälle. Sillä on jotain vaikutuksia näiden alueiden lentoihin. Tuhkapilvi saattaa aiheuttaa muutoksia myös Yhdysvaltoihin ja Aasiaan suuntautuvien lentojen reitteihin, mutta tässä vaiheessa ei ole tiedossa peruutuksia, Luojus sanoi tiistaina aamulla YLE Uutisille.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Euroviisuvoitosta syntyi areenaongelma Ruotsissa
Tukholmassa pelataan samaan aikaan MM-jääkiekkoa. Myös Euroviisujen kalleus mietityttää Ruotsissa.
Pohjois-Koreassa ei ole satanut kuukauteen - sato uhattuna
Pohjois-Korean uutistoimiston mukaan kuivuus on pahin 50 vuoteen ja johtuu kuivista ja lämpimistä ilmavirtauksista.
Naton ilmaiskusta siviiliuhreja Afganistanissa
Naton ilmaiskun kerrotaan surmanneen kahdeksan hengen perheen Afganistanissa. Myös viisi Nato-sotilasta on saanut surmansa erillisissä iskuissa viikonlopun aikana.
Golden Gate -silta täyttää 75 vuotta
Golden Gate -sillan vuosipäivää juhlistetaan tänään San Franciscossa muun muassa ilotulituksella.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Kapinallisryhmät yhdistyivät Malissa
Tuaregien tärkein kapinallisryhmä MNLA-sissiliike ja islamistinen Ansar Dine ovat päättäneet yhdistää voimansa. Ne haluavat Azawadin alueen Malin pohjoisosassa itsenäiseksi.
Lähde: Hollannissa tuomittu 90-vuotias natsirikollinen kuollut
Klaas Carel Faber eli Saksassa eikä joutunut suorittamaan rangaistusta.
YK-tarkkailijoiden johtaja: Houlan uhrien joukossa lukuisia lapsia
YK:n tarkkailijat löysivät Houlan alueelta yli 90 ruumista.
Kiina kimmastui Dalai-laman Itävallan-vierailusta
Liittokansleri Werner Faymann sanoi päättävänsä itse, kenet tapaa.
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.