Tampere |

Tuhopolton hintalappu: 1,5 miljoonaa euroa

Tampereen Aleksanterin puukoulun viimekeväisen palon loppulasku on Tampereen tilakeskuksen arvion mukaan noin 1 550 000 euroa. Tuli tuhosi mm. katot, pohjat ja seinät sekä vasta asennetun ilmanvaihtojärjestelmän.

Aleksanterin koulun puurakennuksen paloa sammutetaan
Kuva: YLE / Jouni Tanninen

Paloa on epäilty tahallaan sytytetyksi, mutta poliisitutkinta on jouduttu keskeyttämään näytön puutteessa.

Korjauskulut maksetaan korvataan kaupungin vahinkorahastosta.

- Yläpohjan kannatinrakenteista suurin osa, vesikatto ja sen rakenteet, osa alapohjasta sekä väliseinät joudutaan uusimaan kokonaisuudessaan. Myös vuonna 2010 rakennettu ilmanvaihtojärjestelmä sekä sähkö-, putki- ja lämmitysjärjestelmä tuhoutuivat. Raivausvaiheessa asbestipöly pääsi leviämään rakennukseen ja tästä johtuen jouduttiin tekemään myös asbestipurku- ja puhdistustöitä, tilakeskuksen toimitusjohtaja Ilkka Ojala kuvailee palon aiheuttamia laajoja tuhoja.

Tulipalossa vahingoittui myös perusopetuksen sekä päivähoidon irtaimistoa eli huonekaluja, tietotekniikkaa ja opetusmateriaalia. Perusopetuksen osalta vahinkojen suuruus on yhteensä 11 197 euroa ja päivähoidon 17 275 euroa.

Tulipalo syttyi 25. toukokuuta vuonna 2011.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä