Tukholmasta Euroopan ensimmäinen vihreä pääkaupunki
Tukholma on valittu Euroopan ympäristöpääkaupungiksi vuodelle 2010. Euroopan komission uusi palkinto myönnettiin muun muassa kaupungin keskustan ruuhkamaksujen vuoksi.
Palkinto myönnetään toimista, joilla hillitään ilman saastumista, liikenteen aiheuttamien saasteiden määrää, kasvihuonekaasupäästöjä sekä jätteen ja jäteveden määrää.
Tukholmaa kiiteltiin muun muassa ruuhkamaksuista, jotka ovat vähentäneet yksityisautoilua ja supistaneet hiilidioksidipäästöjä neljänneksellä vuoden 1990 tasoihin verrattuna.
Noin 800 000 asukkaan kaupunki on asettanut tavoitteekseen olla täysin vapaa fossiilisista päästöistä vuoteen 2050 mennessä.
Kiitosta saivat myös tehokas biojätehuolto sekä Tukholman hallinto, jossa ympäristöasiat otetaan vakavasti huomioon kaupungin budjetin suunnittelussa ja sen tarkkailussa.
Euroopan unionin ympäristökomissaari Stavros Dimas ylisti Tukholmaa ja toista palkittua kaupunkia Hampuria roolimalleina muulle Euroopalle. Hampurin vuoro ympäristöpääkaupunkina tulee vuonna 2011.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Medvedev valittiin Yhtenäisen Venäjän johtoon
Selvä enemmistö kannatti Medvedevin valintaa. Presidentti Putin kehotti Yhtenäistä Venäjää kuuntelemaan kansaa.
Äyriäisten joukkokuolema Perun rannikolla
Syyksi epällään meriveden lämpenemistä. Alueella on tehty öljynporauksia.
Väkivalta yltyy taas Syyriassa
YK:n pääsihteerin mukaan Syyrian tilanne on erittäin huolestuttava. Terroristiryhmien arvellaan käyttävän Syyrian sekasortoa hyväkseen.
Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin maailmalla
Kansainvälinen media - ja etenkin Suomen naapurimaiden media - on raportoinut laajalti Hyvinkään ampumatapauksesta.
Irakissa pidätetyt venäläismotoristit vapautettiin
Neljä motoristia pidätettiin sunnuntaina, koska heillä ei ilmeisesti ollut asianmukaisia viisumeja. Miehet ovat kiistäneet asian.
Syyrian armeija tappanut ainakin 50 Homsissa
Aleppossa panssarivaunut vyöryivät kaupunkiin ensi kertaa kansannousun aikana, Turkin rajalla tulitettiin helikopterein.
Muslimiveljeskunnan Mursi voittamassa ensimmäisen kierroksen Egyptissä
Muslimiveljeskunnan Mohamed Mursi ja Mubarakin aikainen ministeri Ahmed Shafik ovat nousemassa presidentinvaalien toiselle kierrokselle.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
Italian Punaiset prikaatit uhkaa jälleen väkivallalla
Uhkauskirje lähetettiin vain päiviä sen jälkeen kun Italian presidentti Giorgio Napolitano varoitti Italian olevan vaarassa palata 1970-luvulla koettuun poliittiseen väkivaltaan.
Tarkastajat löytäneet Iranista merkkejä ilmoitettua väkevämmäksi rikastetusta uraanista
Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n tarkastajat ovat löytäneet Iranista Fordon ydinlaitokselta merkkejä 27-prosenttiseksi rikastetusta uraanista. Iran on ilmoittanut rikastaneensa uraania korkeintaan 20-prosenttiseksi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.