Tulevaisuuden ruokavalio on keinolihaa ja kasviksia
YLEn Aamu-tv:n vieraana ollut tutkija Markus Vinnari sanoo, että ihmiskunta voi luopua lihansyönnistä kokonaan. Siirtyminen kasvissyöntiin voi tapahtua monia eri reittiä pitkin. Lihansyönnin rajoittaminen ei ole tutkijan mukaan uusi ilmiö.
Tutkijan mukaan ihmiskunta voi siirtyä kasvissyöntiin kolmea eri reittiä. Yksi vaihtoehto on ajautuminen: nykyiselle kulutukselle ei tehdä mitään ja seurauksena on jonkinlainen ekologinen katastrofi. Se taas pakottaa ihmiset radikaaleihin muutoksiin.
Tasaisen muutoksen reitillä kasvisruokavalioon totuteltaisiin pienillä muutoksilla. Näin valikoimatkin paranisivat. Vinnari pitää tästä esimerkkinä keskustelua koulujen kasviruokapäivistä ja tutkijoiden hankkeita keinolihan valmistamiseksi.
Kolmas mahdollinen reitti kasvissyöntiin kulkisi hallitsemattoman muutoksen kautta: sattuisi jonkinlainen katastrofi, esimerkiksi sellaisia eläintauteja, jotka ovat uhka ihmiselle. Tällöin ihmiset hakisivat nopeasti ja aktiivisesti vaihtoehtoja ruokavalioonsa, tutkija näkee.
Kasvissyönnillä tuhansien vuosien tausta
Lihansyönnin historiasta ja tulevaisuudesta taloussosiologian väitöskirjan tehnyt Vinnari kertoo, että lihansyönnistä pidättäytymistä on harrastettu jo parin tuhannen vuoden ajan sekä terveydellisiin että eettisiin seikkoihin vedoten.
- Tässä on kaksi koulukuntaa. Toinen on eläintensuojelullinen kanta, jonka mukaan eläimiä ei saisi kohdella maataloudessa huonosti. Sen mukaan nykyinen tuotanto on mennyt liian pitkälle eläinten hyväksikäytössä. Toinen taas lähtee eläinten oikeuksista: eläinten tappaminen sinänsä on väärin ja niitä ei saisi käyttää ravintona sen takia, Vinnari sanoo.
Kasvisruokavalion terveellisyydestä verrattuna sekaravintoon on Vinnarin mukaan hyvin kirjavia tutkimustuloksia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa uskonnollisissa yhteisöissä on tarkkailtu kasvisruokavalion vaikutusta elinikään ja terveyteen, mutta tuloksiin vaikuttavat myös vähäisempi alkoholin käyttö, toisenlainen elämän rytmi ja yhteisöllisyys.
Viime aikoina lihansyöntiä on kritisoitu myös ympäristösyistä.
- Onko se kolme vai 50 prosenttia kaikista ihmisen kasvihuonekaasupäästöistä, sitä ei tällä hetkellä varmuudella tiedetä. Määrä on merkittävä, mutta kuinka merkittävä - siitä käydään tällä hetkellä tieteellisellä areenalla keskustelua, Vinnari sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.