Liikenne

Tulevaisuuden visio: Taksi vie ihmisen ja tuo tullessaan paketin

Yrityspuolen mobiilimaksaminen ja verkkokaupan tavaraliikenne saattavat olla tulevaisuutta taksialalla. Koska taksien käyttö esimerkiksi viikonlopun riennoista palatessa on vähentynyt ja Uberin käyttö luultavasti leviää laajemmalle Suomessakin, on alalla tehtävä uusia avauksia.

Takseja jonossa.
Kuva: Yle

Taksintilauspalvelu Valopilkku avattiin taksialalle huhtikuussa 2015. Tarkoituksena on, että palvelu kattaisi koko Suomen tänä vuonna. Tällä hetkellä sovellus toimii yli 130 paikkakunnalla.

Kun Kanta-Hämeen Aluetaksin toimitusjohtaja Juha Sirviö pohtii taksialan tulevaisuudennäkymiä, silloin yhdeksi kohteeksi nousevat yritykset. Viikonlopun viihdekäyttöön liittyvät taksiajelut ovat hiipumassa, mutta Valopilkun kautta voidaan lähestyä muun muassa yritysasiakkaita tarjoten entistä sujuvampia palveluja.

Esimerkiksi mobiilimaksamisen kautta yritysasiakas voisi maksaa matkansa etukäteen, ja saada siitä sähköisen matkalaskun suoraan taloushallintoon, Sirviö maalailee ja tähyilee myös pakettikuljetuksiin. Nettikauppa kasvaa koko ajan, ja samalla kasvavat myös ostosten palautukset.

– Tämähän soveltuisi meille hyvin, kun me tiedämme ja näemme, missä meidän 250 taksia on liikenteessä. Saisimme vaikka paluukyytinä tuotua verkkokaupan asiakaspalautuksia ja välitettyä niitä sitten eteenpäin, Juha Sirviö kaavailee tulevaisuutta.

– Tyhjänä ajamisen problematiikka on tässä se, mikä taksiyrittäjän ansaintalogiikkaa vähän jarruttelee. Jos saisimme paluukyyteihin yhdisteltyä tavarapalautuksia, se olisi mielenkiintoinen asia. Se on logistisesti täysin mahdollista, mutta meidän pitää nyt selvittää, miten se voisi toimia.

Ruokakuljetuksia kokeiltu jo

Pääkaupunkiseudulla kokeiluja on tehty muun muassa ruokakuljetusten osalta, Juha Sirviö tietää. Ruokakuljetuksissa on omat haasteensa pakettikuljetuksiin verrattuna, kuten ruoan säilyvyys ja hygienia.

Kanta-Hämeen Aluetaksi on saanut uudet toimitilat Hattulan Parolasta, jonne kyytien välitys siirrettiin keskiviikkona. Aluetaksissa pakettien kuljetuksiin oltaisiin järjestelmän puolesta valmiit vaikka heti. Asia ei kuitenkaan toteudu sormia napsauttamalla.

– Meidän täytyy vain löytää sopivat yhteistyökumppanit ja kanavat sekä kehitellä sopiva liiketoimintamalli. Tämä vaatii vain logistiikan ohjaamista, Juha Sirviö vakuuttaa.

Tuoreimmat aiheesta: Liikenne

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä