Helsinki

Tulipalot Helsingissä käymässä harvinaisemmiksi

Pelastuslaitos on tehostanut onnettomuuksien ehkäisyä ja rakennuspalot ovat vähentyneet.

Paloautojen valot välkkyvät Sörnäisten metroaseman ulkopuolella metron pelastusharjoituksen aikana.
Kuva: Yle

Rakennuspalot Helsingissä ovat viimeisen viiden vuoden aikana vähentyneet selvästi. Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen koostamien tilastojen mukaan vuonna 2011 Helsingissä ilmoitettiin 180 rakennuspaloa, kun taas viime vuonna määrä oli laskenut 117 rakennuspaloon.

Pelastuslaitos on viime vuosina tehostanut onnettomuuksien ehkäisyä. Perinteisten palotarkastusten lisäksi siihen kuuluu esimerkiksi turvallisuusviestintä- ja koulutus. Toimenpiteet kohdistuvat erityisesti rakennuspalojen ehkäisyyn.

Pelastuslaitos korostaa kuitenkin, että onnettomuuksiin vaikuttaa monta eri tekijää, joten ehkäisevän työn suoraa vaikutusta rakennuspalojen vähenemiseen ei voida täydellä varmuudella osoittaa.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Kotimaa

Länsimetron lisäksi Espoon toinen jättihanke reilusti myöhässä – pöytäkirjat salataan taas

Espoonsairaala.

Länsimetron lisäksi espoolaiset saavat odottaa myös uuden sairaalansa valmistumista Jorviin. Hanke ei ole kaikilta osin sujunut kuin tanssi: aikataulu on venynyt ja rahaa on palanut suunniteltua enemmän. Kaupunki vääntää kättä laskutuksesta rakentaja Lujatalon kanssa. Espoossa hämmennystä on herättänyt myös kaupungin teknisen toimen johtajan veljen rooli hankkeessa Lujatalon puolella.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä