Tuloratkaisun pieleen meno huolestuttaa hämäläisedustajia
Keskitetyn tulosopimuksen tiistainen kaatuminen huolestuttaa hallituspuolueiden kansanedustajia Kanta-Hämeessä. Hallituspuolueiden edustajat muistuttavat samalla, että Jyrki Kataisen hallituksella ei ole syytä puuttua työmarkkinoiden toimintaan.
Radio Hämeen tiistain Politiikan puhemyllyssä uhkaavaa lakkosyksyä ja keskitetyn työmarkkinaratkaisun kaatumista harmittelivat niin kristillisdemokraattien sisäministeri Päivi Räsänen, Vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen kuin kokoomuksen Timo Heinonenkin.
Hallituspuolueiden edustajat muistuttavat samalla, että Jyrki Kataisen hallituksella ei ole syytä puuttua työmarkkinoiden toimintaan. Silti valtio voi työmarkkinasovun koettaessa tukea uusia ratkaisuja mm. lainsäädännöllä, vakuuttivat Päivi Räsänen ja Timo Heinonen.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen oli keskitetyn kaatumisen jälkeen erityisesti huolissaan naisvaltaisten alojen palkkakehityksestä. Liittokohtaisten sopimusten on yleisesti arvioitu tukevan vahvojen miesvaltaisten liittojen, kuten metallin palkkakehitystä.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Päärata saataneen kuntoon illalla klo 19 jälkeen
H- ja R-junat liikennöivät toistaiseksi Helsingistä päin vain Hyvinkäälle asti josta ne kääntyvät takaisin. Riihimäelle on Hyvinkäältä bussikuljetus. Pääradan junaliikenne saataneen kuntoon klo 19 jälkeen.
Jälleen nainen ajoi lapsen päälle Janakkalan Tervakoskella
Tuntematon naiskuljettaja on jälleen kolhaissut lasta Janakkalan Tervakoskella. Tekotapa ja paikka ovat samoja kuin aiemminkin. Poliisi kaipaa apua yleisöltä.
Suomen lipulle on mainoslipputankojen seassa varattava paras paikka
Useilla suurilla ketjuliikkeillä liehuvat mainosliput saloissa viikosta toiseen. Virallisina liputuspäivinä pitäisi Suomen lipulle varata tankorivistä arvokkain paikka. Muuten voi tulla nuhtelupuhelu sisäasiainministeriöltä.
Varastetut akut ja dieselit päätyivät Latviaan - liigan toiminta jatkuu yhä
Poliisi on saanut selvitettyä latvialaisliigan ison polttoaine- ja akkuvarkauksien sarjan. Varkaat ovat vangittuina, mutta ammattimaiset dieselvarkaudet jatkuvat yhä.
"Täällä meitä vievät olot ja harhaluulot"
Kanta-hämäläinen kirjailija Sanna Eeva kurkistaa mielenkellareihin tuoreessa romaanissaan Olot. Kirjan keskiössä ovat äidit ja tyttäret.
Kaatunut junanvaunu on siirretty - radan korjaustyöt jatkuvat
Tavarajunan kaatunut vaunu on saatu siirrettyä sivuun. Radan korjaus jatkuu kuitenkin edelleen. Helsingistä pohjoiseen menevät junat joutuvat yhä kiertämään Riihimäen tavaraliikenneratapihan kautta.
Forssan koulut yhdistetään
Pohjois-Forssassa äkillinen suunnitelmien aikaistaminen on aiheuttanut suurta huolta: joukko matkulaisia vanhempia on jo kieltäytynyt laittamasta lapsiaan Kojolle.
Päivän kysymys: Eutanasia - oletko puolesta vai vastaan?
Kalmun lunastuslupa jäi pöydälle
Riihimäen kaupunki ei vielä hae lunastuslupaa Ympäristöministeriöltä Kalmun alueelle aiemmasta uutisoinnista poiketen. Virhe uutisoinnissa johtui Riihimen kaupungin virheellisestä tiedottamisesta.
Tavaravaunu poikittain raiteilla Riihimäellä - eteläinen junaliikenne sekaisin
Pitkän tavarajunan vaunu kaatui aamuyöllä raiteille Riihimäen Patastenmäen sillan pohjoispuolella. Kaatunut vaunu sijaitsi junan keskellä ja peittää alleen viisi raideparia. Toistaiseksi onnettomuuden syytä ei tiedetä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.