Kotimaa |

Tulossa surkeista surkein turvekesä

Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla on saatu kerattyä vasta viidennes koko kesän turpeennostotavoitteesta. Vapon urakointipäällikkö kuvaa alkukesää kaikkien aikojen surkeimmaksi.

Kaivurin kauhassa nostetaan turvetta maasta.
Kuva: YLE

Vapon nostotavoitteesta on saatu talteen Kainuussa alle 20 prosenttia. Viimeisen kuukauden ajan koneet ovat pääasiassa seisseet, kertoo Savo-Kainuun urakointipäällikkö Vesa Tiikkaja.

- Kesäkuussa kasassa oli 15 prosenttia, silloin näkymät olivat vielä kohtalaiset. Nyt ei kukaan puhu edes välttävistä näkymistä.

Tämä on kyllä ollut kaikkien aikojen surkein alkukesä

- Soini Rahkola

Myös Pohjois-Pohjanmaalla sipehditään kesän sateita, vaikka kasaan on saatu hieman enemmän kuin Kainuussa, sanoo urakointipäällikkö Soini Rahkola.

- Alueella on huomattavia vaihteluja, on soita, joissa ollaan kerätty puolet ja toisaalta soita, joista ei olla päästy keräämään ollenkaan. Koko alueella on 23 prosenttia jyrsinturpeen tavoitteesta kerätty. Jostain syystä lähestyttäessä merenrantaa on satanut vähemmän, sanoo Rahkola.

Kokonaismäärä jää jopa puoleen

Urakointipäälliköt arvioivat jo nyt nostotavoitteesta jäätävän runsaasti. Mikäli koko elokuu olisi sateeton, olisi mahdollisuuksia saada hieman yli puolet koko Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yhteensä 3 miljoonan kuution tavoitteesta kerättyä.

- Se olisi kova tavoite ja edellyttää kyllä koko elokuun olevan sateeton. Tämä on kyllä ollut kaikkien aikojen surkein alkukesä turpeennoston kannalta, sanoo Rahkola.

Yksi tai kaksi sateetonta päivää ei tilannetta korjaa, muistuttaa Tiikkaja.

- Suot ovat niin märkiä, että ennen kuin päästään koneilla edes suon laitaan, tarvitaan 2 - 4 sateetonta päivää. Lisäksi on muistettava, että nostotahti joka tapauksessa hidastuu elokuulla, kun yökaste alkaa vaikuttaa, sanoo Tiikkaja.

Turpeen varastot hupenevat

Myös viime kesä oli turvemiehille pettymys. Esimerkiksi Kainuussa jäätiin tavoitteesta kolmannes ja varastoja syötiin pienemmiksi.

Käytännössä turpeen varastot pienenevät edelleen jopa olemattomiksi, mikäli nostotavoitteesta jäädään yli 40 prosenttia.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Viron 1. jalkaväkiprikaatin konekiväärimies harjoituksissa.

Pitäisikö Suomen seurata puolustusasioissa Viron esimerkkiä?

Nato-maa Viro aikoo vahvistaa armeijaansa mm. kasvattamalla nopean toiminnan joukkoja ja hankkimalla uutta aseistusta. Viro siis lisää puolustusmenojaan monen muun maan leikatessa niitä. Viron puolustusministerin mukaan Suomen Nato-jäsenyys parantaisi koko lähialueen turvallisuutta. Mitä mieltä olet? Pitäisikö Suomen ottaa esimerkkiä Virosta puolustusasioissa? Pidätkö Viron puolustukseen liittyviä ratkaisuja järkevinä? Miksi Suomi ja Viro ovat olleet eri linjoilla maanpuolustuksessa?

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä