Kotimaa |

Tulva helpottamassa Karviassa - Merikarvialla pelätään uusia sateita

Karvian tulvatilanne on tasaantunut. Pelloille ja teille noussut vesi on laskemaan päin. Päivystävän palomestarin mukaan yön aikana ei ole tullut enää uusia hälytyksiä.

tulva
Kuva: Riitta Pihlaja / Yle

Karvian VPK:n Jori Louhisuon mukaan vesi on laskemaan päin. Nyt Karviassa toivotaan, että sateet olisivat viimein ohi.

- Uudet sateet alottaisivat koko homman uudelleen, Louhisuo pohtii.

Vettä on edelleen pelloilla ja teillä mm. Ämmälässä ja Alkkiassa. Vettä virtaa metsien ojista edelleen runsaasti.

Viime päivien voimakkaat sateet ovat saaneet Pohjois-Satakunnan järvien vedenkorkeudet ja jokien virtaamat nousemaan nopeasti.

Merikarviassakin VPK:lla töitä

Karvian lisäksi myös Merikarvialla ja Siikaisissa on satanut poikkeuksellisen paljon. Merikarvian aluepalomestari Jorma Kenttä kertoo, että vettä on pumpattu pahimmin kärsineiden talojen kellareista sunnuntaista asti.

- Voiton puolella ollaan, mutta vettä on tulossa pian taas lisää. Ei tällaisia tulvia ole Merikarvialla ennen nähty vesisateen takia, Kenttä kertoo.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä