Tulvat käyvät hankalaksi Savossa: jo neljäs hyydepato löytyi
Pelastajia ja puolustusvoimia työllistäneen Tyyrinvirran hyydepadon tilanne on vakaa. Tiistain ja keskiviikon aikana maakunnan joista on löytynyt kolme muutakin patoa.
Alkutalven tulvatilanne käy yhä tukalammaksi Pohjois-Savossa. Useita päiviä viranomaisia työllistäneen Tyyrinvirran padon lisäksi maakunnan joista on löytynyt kolme muutakin patoa.
Eilen tiistaina pelastuslaitos sai tiedon Pielaveden Koivujoella syntyneestä hyydepadosta. Se saatiin purettua räjäyttämällä, mutta keskiviikkoaamuna ilmoituksia tuli myös Sonkajärven Nurmijoelta sekä Pielaveden Lampaanjoelta.
ELY-keskuksen räjäytysryhmä on lähetetty paikalle selvittämään uusia tapauksia.
Viranomaisten mukaan hyydepatojen riski kasvaa pakkasten myötä. Ongelma ratkeaa, jos joki ehtii jäätyä ennen hyyteen kasautumista. Sitä voi edistää vähentämällä juoksutusta.
Tyyrinvirralla tilanne on parempaan päin
Rautalammin Tyyrinvirralla on aloitettu jälleen patoräjäytykset. Vedenpinnan tasoa yritetään saada laskemaan räjäytyksillä. Pelastuslaitoksen mukaan vesi on laskenut vähitellen ja korkeimmasta tasosta on tultu alaspäin noin seitsemän senttiä.
Tyyrinvirralle on tullut myös pitkävartinen kaivinkone. Ponttoonialustalla operoivaa kaivuria ei ole kuitenkaan vielä toistaiseksi käytetty, sillä tilanne yritetään laukaista räjäytyksillä.
Rautalammin hyydepadon purkutöissä on paikalla parikymmentä henkilöä. Räjäytyksiä tehdään Tyyrinvirralla nyt jo neljättä päivää.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Tullissa halutaan lisää kansainvälistä työpaikkavaihtoa
Työvaihto edistäisi yhteistyötä. Nykyisinkin kansainvälinen yhteistyö on korkealla tasolla.
Suurpetovahinkojen korvaamiseen tulossa lisärahaa
Suurpetojen aiheuttamien ennätyssuurten vahinkojen korvaamiseen on tulossa toivottua lisärahoitusta. Mikäli eduskunta hyväksyy hallituksen keskiviikkona sopiman lisäysesityksen on korvauksiin käytettävissä 7 miljoonaa euroa. Lisäksi vahinkojen ennaltaehkäisyyn voidaan käyttää enintään puoli miljoonaa euroa.
Litran vetypommin räjäyttäminen hillitsee pommintekohalut
Internetissä on kymmenittäin pomminteko-ohjeita sisältäviä sivustoja. Kemian opettaja muistuttaa, että internet on täynnä myös hyödyllistä tietoa räjäytyksistä ja kemiallisista reaktioista. Kemian tunneilla saadaan aito kokemus siitä, että pienessäkin pommissa on jytyä.
Huumekoirien SM-kisoissa haukutaan takavarikoituja heroiinipusseja
Rikosseuraamuslaitoksen virkakoirat taistelevat parhaillaan Suomen mestaruuksista Hattulassa, missä Parolannummen maastoon on rakennettu huumekoirien kisanäyttämö. Kilpailussa on mukana kaikkiaan 21 koiraa, joista valtaosa eli 17 on vankiloissa työskenteleviä huumekoiria. Kilpailuun osallistuu myös poliisin, puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen palveluksessa olevia huumekoiria.
Kataisen ajatus omista työvoimakonttoreista naapurimaissa ei saa tukea viranomaisilta
Pääministeri Jyrki Katainen heitti torstaina ilmaan ajatuksen Suomen omista työvoimakonttoreista Pohjois-Ruotsissa ja Pohjois-Norjassa. Lapin Ely-keskuksesta vastataan, että nykypäivänä tärkeämpää on verkostoituminen ja tiedon välittäminen kuin yksittäiset konttorit.
Työttömyystilanne on Pirkanmaalla erityisen vaikea
Työttömien määrä on noussut Tampereella vuodessa yli neljänneksellä. Koko Pirkanmaalla työttömiä työnhakijoita on viidennes enemmän viime vuoteen verrattuna.
"Liian halpa hinta on huutomerkki" – Järjestö: Etnisissä ravintoloissa ongelmia
Harmaan talouden osuus ravintola-alasta on noin kymmenen prosenttia.
Selvitys: Pori-Haapamäki radan hintalappu 250-370M€
Pori-Haapamäki-ratayhteyden uudelleen käyttöönottoa ei kannata ainakaan hylätä, kertoo Porin Sataman tilaama selvitys. Sen mukaan ratayhteydelle on tarve, jos Suomen kehityksessä tapahtuu positiivinen muutos ja raskaita kuljetuksia tarvitseva elinkeinoelämä lisääntyy.
Poliisi selvittää ilmoituksia lasten ahdistelusta
Tähän mennessä ketään ei ole otettu kiinni. Internetin keskustelupalstoilla leviää viestejä, jotka eivät välttämättä vastaa tapahtumien kulkua.
Polkupyörävarkauksista vain joka kymmenes tapaus selviää
Yhä useampi varastettu polkupyörä päätyy myytäväksi nettiin tai kaupan ilmoitustaululle. Pyörävarkaussesongin alkaessa on erityisen tärkeää lukita pyörä kunnolla.
