Ulkomaat |

Tulvat vellovat Englannissa

Vesi vyöryy vallien yli Englannin pohjoisosissa. Tulvavaroituksia on annettu yli 60.

Pelastustyöntekijä tulvivalla kadulla New Yorkshiressa, Pohjois-Englannissa. Alueella satoi kuukauden sademäärä yhden vuorokauden aikana.
Pelastustyöntekijä tulvivalla kadulla New Yorkshiressa, Pohjois-Englannissa. Alueella satoi kuukauden sademäärä yhden vuorokauden aikana. Kuva: John Giles / EPA

Rankkasateet ovat aiheuttaneet tulvia laajoilla alueilla Englannin pohjoisosissa. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Koillis- ja Luoteis-Englannissa on satanut paikoin jopa sata millimetriä vettä vuorokaudessa.

Esimerkiksi Luoteis-Englannissa yli 500 kiinteistöä on jäänyt veden alla viime yön aikana. Lancashiren Crostonista ja Darwenista on evakuoitu ihmisiä sen jälkeen, kun joen vesi työntyi suojavallien yli.

Tulvavaroitukset koskevat tällä hetkellä tuhansia kiinteistöjä. Englannin pohjoisosiin on annettu jo yli 60 tulvavaroitusta. Hieman lievempiä varoituksia on annettu kymmenittäin Koillis-, Luoteis- ja Lounais-Englantiin.

Ympäristöministeri Caroline Spelman on kuvaillut tulvia suunnattomiksi. Hänen mukaansa hallituksen on nyt panostettava tulvilta suojautumiseen.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä