Keski-Pohjanmaa |

Tunnelma tuo markkinatorille myyjän ja asiakkaan

Uudenkaarlepyyn väkimäärä moninkertaistuu taas kahdeksi päiväksi, kun Juthbackan markkinat tuo alueelle tuhatmäärin vanhan tavaran myyjiä ja ostajia. Perinteikäs tapahtuma kartanon mailla on elävöittänyt katukuvaa jo noin 30 vuoden ajan.

 Kuvassa markkinamyyjä tiskin takana esittelee miehille tuotteitaan
Video
Video: Kalle Niskala / Yle

Pietarsaarenseudun veteraaniautokerholaiset eivät osanneet 1970-luvulla aavistaa, että vielä heidän järjestämänsä auton varaosien vaihtotilaisuus paisuisi massatapahtumaksi.

Nyt Juthbackan tienoilla seisoo aina elokuisena viikonloppuna yli 700 myyntipistettä. Kojujen välissä arvioidaan parveilevan noin 30 000 mahdollista ostajaa. Tilaisuutta tituleerataan Suomen suurimmaksi.

Vielä auton varaosiakin löytyy, mutta pääosa tuotteista on tavanomaista rompetoritavaraa: vaatteita, laseja, posliinia, lehtiä, kirjoja, käsityötuotteita, karamellejä, huonekaluja.

Järjestävän seuran puheenjohtaja Dage Groop on tyytyväinen. Ainakin tällä kertaa sää suosii. Auringonpaisteessa kauppoja tehdään hyvin ja ostajia virtaa alueelle.

Kesäsää ei aina ole ollut itsestäänselvyys. Harjavallasta autonosia myymään saapunut Matti Vihervirta muistelee, että eräänä vuonna markkinapäivien välisenä yönä oli pakkasta, joten autonperällä oli vilpoista yöpyä. Silti Ford-autoihin hurahtanut veteraanimyyjä saapuu Juthbackaan vuosi toisensa jälkeen.

- Suuri tili ei ole tärkeää, vaan tämä mukava fiilis, perustelee Vihervirta.

Myyntipaikka pysyy ja pysyy

Juthbackan markkinoiden erikoisuus on tapa jakaa myyntitontit.

Myyjä voi varmistaa tutun myyntipaikkansa etukäteen, maksamalla markkinavuoden maaliskuussa paikkavuokran. Moni myyntipiste onkin pysynyt saman myyjän hallussa vuosikausia. Joskus paikka on siirtynyt sukupolvelta toiselle.

Tänä vuonna runsaan 700 myyntipisteen haltijoista täysin uusia on vain parikymmentä. Tämä onkin herättänyt närää niissä, jotka uutena ovat halunneet tulla kauppaamaan tavaroitaan. Dage Groop myöntää, että tyytymättömiä on.

- Olemme kokeilleet monia eri tapoja jakaa paikat. Tämä on vähiten huono. Järjestäjille systeemi on selkeä, niin vakiomyyjillekin. Ostajat taas löytävät tutut myyjät samoilta paikoilta kuin edellisvuonna.

- Sitä paitsi, myyjien joukossa on vaihtelua sillä tavalla, että kaveri voi luovuttaa tai vuokrata tonttinsa toiselle.

Pietarsaarelainen Marjo Karvonen saapui perjantaina Juthbackaan tarkoituksenaan kuljeskella alueella niin kauan kuin siltä tuntuu. Mikään erityinen helmi ei ollut haussa.

- Ne ovat ihmiset ja hyvät ilmat, jotka houkuttavat. Mikäs tässä, kun on vapaata ja voi käydä kiertelemässä ja katselemassa, perustelee 6-viikkoisen Lina-tytön äiti.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä