Luonto |

Tunnustelijat saapuivat jo – Karaistuneet lintulajit selviävät vähällä ravinnolla

Muuttolintujen määrä on toistaiseksi hyvin vähäinen. Ensimmäinen isompi muuttoryntäys ajoittuu todennäköisesti helmikuun lopulle.

Video: Merihanhi
0:38

Ensimmäiset muuttolinnut ovat saapuneet Suomeen. Leuto sää on tuonut maahan niin sanotut tunnustelijat.

– Sieltä on tullut harmaalokkeja, varislintuja, merihanhia ja vesilintuja jäiden vähentyessä, kertoo Birdlife Suomen toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa.

Arkiomaan mukaan pikku pakkanen ei näitä lintuja pelota. Ne myös selviävät vähäisellä ravinnolla.

– Kyllä ne ihan hyvin pärjäilee, ne ovat karaistuneita lajeja. Ja niillä on siivet, niin ne pystyvät päräyttämään tarvittaessa vähän etelämmäksi.

– Ja kun maa on paljas, niin sieltä löytyy jyvää. Meren ollessa auki myös vesilinnut pärjäävät todella hyvin.

Varsinaista muuttoaaltoa odotetaan parin viikon kuluttua

Arkiomaan mukaan Suomeen saapuneiden muuttolintujen määrä on vielä hyvin vähäinen. Hän arvioi, että ensimmäinen suurempi muuttoryntäys ajoittuu helmikuun lopulle. Jos vain sää on tarpeeksi lämmin.

Arkiomaa antaa kaikille asiasta kiinnostuneille bongausvinkkejä.

– Merialueen rannikot ovat hyviä paikkoja, niistä löytyy isokoskeloita ja telkkiä. Ja pääkaupunkiseudulla on tämä Vanhankaupunginlahti, missä on ollut valkopäätiainen koko talven. Ylipäätään Viikin alue on hyvä, sinne pelloille tulevat ensimmäiset muuttolinnut.

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä