Tunteet ovat aivojen tarttuva turvaverkko
Hymyile, ja sinulle hymyillään, tietää vanha viisaus. Tutkijatkin ovat havainneet, että tunteet tarttuvat ja saavat eri ihmisten aivot samalle aaltopituudelle. Hymyäkin tarttuvampia ovat negatiiviset tunteet, mutta se on ollut vain hyväksi ihmislajin säilymisen kannalta.
Akatemiatutkija Lauri Nummenmaan mukaan tunteet ovat sosiaalinen ryhmäilmiö.
Asiaa on tutkittu Turun yliopiston PET-keskuksen ja Aalto-yliopiston yhteistyönä.
– Tunteet ovat ihmisten välistä sosiaalista viestintää. Niiden yksi tarkoitus on kertoa toisille ihmisille, miltä meistä tuntuu, mutta myös saada toiset ihmiset tuntemaan samoja asioita.
Aivot ovatkin – kaikessa yksilöllisyydessään – myös laumasieluja.
Tunteet tahdistavat aivot samalle aaltopituudelle
Koeyleisölle näytettiin erilaisia tunteita herättäviä filminpätkiä, ja samalla heidän aivojensa toimintaa mitattiin magneettikuvauksella.
Tarkoitus oli selvittää, alkavatko eri henkilöiden aivot toimia samalla tavoin voimakkaiden tunteiden myötä.Ihmiset ovat aika hyviä ajatustenlukijoita. Se ei ole yliluonnollista, vaan itse asiassa hyvinkin luonnollista!
– Havaitsimme, että ihmisten kokiessa hyvin intensiivisiä, voimakkaita tunteita, heidän aivonsa alkavat kirjaimellisesti tikittää samaa tahtia. Sekä tarkkaavaisuutta että havaitsemista ja aistimista ohjaavat aivokuoren alueet, mutta toisaalta myös tunnekokemuksia tuottavat alueet alkoivat naksuttaa enemmän ja enemmän samaan tahtiin ihmisten välillä, kuvailee Lauri Nummenmaa.
Vaikka telepatiasta ei yhteisessä kokemuksessa olekaan kysymys, ei aivotutkija suhtaudu ajatustenlukuun tiukkapipoisesti.
– Ihan arkipäivän tunnevuorovaikutuksessa tapahtuu sama ilmiö, kun vaikka keskustelemme tai riitelemme toisen kanssa. Voidaan ajatella, että erään sorttisesta telepatiasta siinä on kyse, koska tunteet tarttuvat ilman mitään suoraa piuhaa päästä toiseen! Ne välittyvät eleistä, ilmeistä, liikkeistä ja puheäänestä epäsuorasti, mutta ei siihen mitään ekstrasensorisia mekanismeja tarvita. Ihmiset ovat aika hyviä ajatustenlukijoita. Se ei ole yliluonnollista, vaan itse asiassa hyvinkin luonnollista!
Tunneryöppy täyttää pään ja kehon
Kulttuurisesti tunteet mielletään sydämen asiaksi, eikä tutkijakaan halua mielikuvaa sydämettömästi romuttaa.
Tunteet toimivat Lauri Nummenmaan mukaan turvaverkkona, joka varmistaa, että merkityksellisiin tapahtumiin reagoidaan tilanteessa kuin tilanteessa.
Kielteiset tunteet pitävät hengissä
Erityisen tarttuvia ovat negatiiviset tunteet. Tähän on akatemiatutkija Lauri Nummenmaan mukaan useita syitä.
– Jos ajatellaan, että ihmisillä on erilaisia tunneluokkia, kuten vaikkapa suru, pelko, inho ja viha, niin näitä kielteisiä tunteita on lukumääräisesti paljon enemmän. Se on ymmärrettävää, sillä tunteet ovat lajikehityksen myötä muodostuneet turvaverkoksi, ja monet kielteiset tunteet ovat syntyneet suojelemaan tilanteissa, joissa on ensiarvoisen tärkeätä puolustautua tai muuten kuolemme.
Nummenmaa mainitsee esimerkiksi inhon, joka laukeaa haistaessamme tai maistaessamme jotain pilaantunutta, joka voisi olla terveydellemme vaarallista. Viha ja pelko ovat vielä fyysisempiä puolustusreaktioita uhkatilanteissa.
– Jos ei niissä tilanteissa pysty tarkoituksenmukaisesti toimimaan, niin henki lähtee. Myönteiset tunteet ovat enemmänkin käyttäytymistämme motivoivia, saavat meidät tekemään juttuja, joita ehkä emme muuten tekisi.
Tätä taustaa vasten Nummenmaan mukaan on ymmärrettävää, että nimenomaan kielteiset tunteet tarttuvat, sillä niiden on tarkoituskin tarttua.
– Kun joku ihminen huomaa väkijoukossa aseen, niin henkihän saattaa lähteä kaikilta siinä joukossa. Pelko lähtee todennäköisesti hyvin nopeasti siitä yhdestä ihmisestä leviämään, ja paniikki leviää koko väkijoukkoon. Nekin ihmiset, jotka eivät asetta ole alun perin nähneet, tajuavat lähteä pakoon ihan tämän yksinkertaisen leviämisreaktion johdosta. Tunteiden tarttuminen ei rajoitu vain aivoihin, vaan myös kehon asentoihin ja toimintaan, esimerkiksi hengitys- ja verenkiertoelimistön toimintaan. Se on kokonaisvaltainen vaste joka leviää ihmisestä toiseen.
Järki ja tunteet toimivat tandemissa
Tunteita, kuten kaikkea muutakin tietoa käsitellään aivoissa hajautetusti.
– Aivoissa ei ole yhtä pikku nyppylää, joka ajattelee ja toista, joka tuntee, ja kolmatta, joka laskee. Kaikki aivojen osat toimivat yhdessä. Jos vaikka näemme sen rakkaan ihmisemme, niin ensin meidän tarvitsee käsitellä näkötieto näköaivokuoressa. Sitten tarvitsee tunnistaa, kuka se on. Sitten aletaan viritellä tunnevastetta kasaan ja viedä sitä tietoa esimerkiksi sellaisille aistiaivokuorille, jotka käsittelevät kehon tilaan liittyviä muutoksia ja niin edelleen… Se on valtavan iso, hajautettu hermoverkosto, joka toimii näiden tunnevasteiden yhteydessä, kuvailee Nummenmaa.
Vaikka muutoin pyrkisikin tyhjentämään pään ja heittämään aivot narikkaan, tuntee ihminen koko ajan jotain, joten aivoissa kone käy jatkuvasti.Tiedämme hämmästyttävän vähän aivojen keskinäisestä vuorovaikutuksesta.
Onneksi välissä on kuitenkin suodatin.
– On tärkeä havainto, että koko ajanhan meillä on jonkinlainen, todennäköisesti hyvin lievä tunne päällä. Tunteet koettavat koko ajan vähän tökkiä sinne oikeaan suuntaan ympäristössämme, mutta emme aina tiedosta sitä, miltä meistä tuntuu. Ainostaan kun jotain voimakasta, poikkeuksellisen erityistä tapahtuu, syntyy meille tietoinen kokemus esimerkiksi surusta tai pelosta. Tunnereaktiot pomppaavat tietoisuuteemme vasta kyllin voimakkaina; jos ne koko ajan koettaisivat nykiä tietoisuuteemme, olisimme aivan hirvittävässä pulassa emmekä varmaan pystyisi ajattelemaan mitään muuta!
Tunteet ja järki eivät käy pääkopassa ikuista taistelua eivätkä ole toistensa vastakohtia, vaan ohjaavat ihmistä yhteisvoimin.
– Ne toimivat tandemissa, käsi kädessä. Niin kauan kuin automaattinen systeemi riittää, pystyy ohjailemaan toimintaa ikään kuin autopilotilla, meidän ei tarvitse tietoisen ajattelun avulla puuttua tilanteeseen. Mutta kun tulee jotain oikein hirvittävän vaarallista tai kivaa, niin tunnesysteemi napauttaa järkevän ajattelun systeemiä, että ”nyt pitäisi sunkin huomioida mitä täällä tapahtuu, voisitko vähän auttaa”.
Uutta ymmärrystä tunne-elämän häiriöiden syistä
Tuoreilla tutkimustuloksilla ihmisten ryhmäkäyttäytymisestä on akatemiatutkija Lauri Nummenmaan mukaan laajaa merkitystä aivojen toiminnan ymmärtämiselle.
– Tämä paljastaa ihan uusia mekanismeja siitä, miten ihmisen aivot toimivat yhdessä toisten ihmisten aivojen kanssa. Perinteisesti aivotutkimus on keskittynyt yksittäisiin, "eristyksissä" oleviin aivoihin. Tiedämme hämmästyttävän vähän aivojen keskinäisestä vuorovaikutuksesta.
– Se on kokonaan uusi asia, jota ei ole pystytty tutkimaan. Sillä on paljon myös kliinisiä sovellutuksia. Kun ymmärrämme, miten ”sosiaaliset aivot” ja tunnejärjestelmät toimivat, pystymme paremmin ymmärtämään myös tunne-elämän häiriöitä, kuten aggressiivista käyttäytymistä tai masentuneisuutta tai ahdistuneisuutta. Tällaisessa perustutkimuksessa ei suoraan tähdätä uusien hoitomuotojen kehittämiseen, mutta tietenkin kaikessa tutkimuksessa on pitkäjänteisenä tavoitteena saada aikaan yleistä hyötyä.
Tuoreimmat aiheesta: Tiede
Seikkailijaprofessorin päiväkirjasta: Huhujen mukaan jetit ovat siirtyneet Himalajan itäosiin
Mikkeliläinen vihreän kemian professori Mika Sillanpään tutkimusmatka Tiibetiin on edennyt yli puolenvälin. Sillanpää ryhmineen on ehtinyt jo kerätä suuren osan tarvittavista näytteistä. Yle Etelä-Savo seuraa tutkimusmatkan etenemistä.
Tähtitaivas kirkastuu talkoilla Paimion Kevolassa
Legendaarisen Yrjö Väisälän perustama havaintopaikka siirtyy uudelle vuosituhannelle talkoovoimin. Tähtiharrastajat ja yleisö pääsevät tulevaisuudessa havainnoimaan taivaankantta valosaasteelta suojassa.
Ecuadorin esikoissatelliitti törmäsi avaruusromuun
Pikkuruinen Pegasus sai siipeensä, kun Neuvostoliiton raketin jäänteet sattuivat samalle reitille.
Suihkutettava litteä linssi saattaa mullistaa optiikan
Uuden menetelmän avulla on mahdollista tehdä jopa jalkapallokentän kokoinen linssi, sanoo suihketta kehittänyt insinööri.
Lasten kipuoireet ja uniongelmat ovat lisääntyneet selvästi
Yhä useampi alakoululainen nukkuu huonosti ja kärsii kivuista. Vanhemmilta nämä ongelmat jäävät kuitenkin usein huomaamatta.
Tutkijat: Stressi rumentaa naista
Mitä suurempi stressi, sitä vähemmän puoleensavetävät kasvot. Näin karun havainnon teki akatemiatutkija Markus J. Rantalan tutkimusryhmä mitatessaan naisten stressihormonitasoja ja kasvojen puoleensavetävyyttä.
Uusi muurahaislaji hämmästyttää tutkijoita
Filippiineiltä on löydetty uusi muurahaislaji, jonka erikoinen pigmenttikuviointi kiehtoo tutkijoita.
Pihka parantaa haavat
Pihka parantaa haavat, sen tiesivät jo esi-isämme ja heidän esi-isänsä. Mutta miksi, se on selvitetty toden teolla vasta nyt. Väitöskirjatasolla.
Tutkijat äimistyivät - löytyykö C-vitamiinista hoito tuberkuloosiin?
C-vitamiini voi auttaa tappamaan tuberkuloosia aiheuttavia bakteereja. Löydös on merkittävä, sillä taistelu resistenttejä kantoja vastaan on osoittautunut vaikeaksi.
Nasa tahtoo tulostaa pizzaa astronauteille
Pitkillä avaruuslennoilla olisi käyttöä laitteelle, jolla pystyisi valmistamaan ruokaa helposti ja nopeasti. Prototyyppiä suunnitellaan parhaillaan.
