Kotimaa

Tuntemattoman sotilaan Rokan 93-vuotiaan veljen vauhdikas elämä – ”Yhdellä kännykällä soitan, toiseen vastaan”

Jorma Tolvanenkännyköineen kahvilassa.
"Kannan mukanani kahta Nokian kännykkää, yhdellä soitan ja toiseen vastaan. Voivat olla yhtä aikaakin käytössä. Kalenterini on aina ollut täynnä", 93-vuotias Jorma Tolvanen kertoo. Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle

”Olen Tuntemattoman sotilaan Antti Rokan veli. Minun tapaisiani miehiä ette tapaa enää missään”, esittäytyy 93-vuotias helsinkiläinen Jorma Tolvanen. Talvisodan aikana hän jätti veljiensä kanssa kotitalon Viipurin Sammonsaareen ja lähti potkukelkalla evakkoon. Rauhan tultua hän päätti, että muiden tulee sopeutua karjalaisiin eikä toisinpäin. Tämä on Jorma Tolvasen tarina.

"Radiosta tuli käsky jättää Viipuri. Lähdimme potkukelkalla jäälle kovaan pakkaseen. Yhdellä kelkalla, minä, äiti, isä ja kolme veljeäni. Mukaan keräsimme vain eväät kaapista. Voileipiä tehtiin, astiat jäivät ruokapöydälle. Uskoimme kenties joskus palaavamme. Viipuriin, kaupungeista parhaimpaan. Koti jäi sinne, kasvihuoneet ja kaikki.

 

Tuuli puhalsi selkään, kun lähdimme. Hiihtokengät minulla taisi olla, sukset jäivät Sammonsaareen.

Ihmisiä oli matkalla tienvarret mustanaan. Viipurissa meidät siirrettiin isoina ryhminä kuorma-auton lavalle.

En muista, palelinko vai en. Ajoimme kuutisenkymmentä kilometriä Savitaipaleelle siskoni luo. Potkukelkka jäi sinne.

Talvisodan taistelut jättivät jälkensä myös Viipurin katukuvaan. Tältä Viipuri näytti 13.3. 1940.
Talvisota runteli pahoin Viipurin katuja. Kuva: SA-kuva

Kun olin lapsi, isä kasvatti kaikkea. Hän oli kyky. Puutarhuri, joka puhui kasveille. Hänen kasvattamansa kurkut olivat tuuman tai pari pidempiä kuin muiden. Kasvihuoneeseen puhallettiin savua, katajasta ja suolaheinästä.

Äitini taas oli syntynyt Pietarissa. Äidinäiti oli aikanaan lähtenyt Pohjanmaalta Pietariin ja perustanut kenkätehtaan. Sukujuureni ovat monessa paikassa.

Jorma Tolvanen nousee autosta.
"Haluan kertoa elämäntarinani juuri täällä Helsingin Eläintarhan Nesteellä. Tämä on pitkäaikainen kantapaikkani ja voin pyytää kahvista mestarialennuksen", Jorma Tolvanen virnistää. Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle

Olin nuorena pitkä, vahva ja kova tekemään töitä. 13-vuotiaana olin ison uimarannan pukeutumistilojen vastaava, 14-vuotiaana laivanlämmittäjä.

Kotona Sammonsaaressa oli miljonäärien huviloita, ja pääsin soutajaksi yhdelle sokeritehtaan omistajalle. Yhtenä kesänä hän käski minun soutaa tanssipaikalle ja hakea tyttöä tanssimaan. Miljoonamies piirsi tanssistamme taulun.

Kaikessa työssä olen pitänyt rehellisyyttä tärkeänä. Väärä penni vie suoran, äitini opetti. Monrepos-koulussakin joutui nurkkaan, jos teki ilkivaltaa.

Jussi Jurkka, Reino Tolvanen and Kale Teuronen in the movie The Unknown Soldier
Edvin Laineen Tuntemattomassa sotilaassa Rokan roolin tehnyt Reino Tolvanen (kuvassa keskellä) syntyi vuonna 1920, Jorma-veli kaksi vuotta myöhemmin. Kuva: Suomen Filmiteollisuus

Isoveljeni Reino oli syntynyt minua kaksi vuotta aiemmin ja lähti rintamalle palvelemaan ilmavoimien pommikoneissa. Myöhemmin Reinosta tuli Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan Antti Rokka. Esittäydyn aina Rokan veljenä, se on tavaramerkkini. Vanhemmiten nähtiin veljen kanssa harvemmin. Hän muutti Etelä-Afrikkaan ja kävi pari kertaa Suomessa. Mitään perhekuvia tai Viipuri-valokuvia minulla ei meistä ole.

Myös Kosti Klemelä – Tuntemattoman sotilaan Koskela – oli aliupseerikaverini. Niilo Tarvajärvikin oli kapteenini, minä tunnen todella paljon ihmisiä.

Esittäydyn aina Rokan veljenä, se on tavaramerkkini.

Talvisodan aikana matkustin Savonlinnaan Ruotsin Punaisen Ristin sairaalaan. Olin teini-ikäinen ja pääsin lääkintätsuppariksi. Kuudella lääkärillä oli asunnot, joita piti hoitaa. Tyhjensin pissapojat, petasin sängyt. Näin paljon haavoittuneita.

Jatkosodassa palvelin kenraali Vihman kuudennessa divisioonassa. Kuuluin talouskomppaniaan, kun tehtiin Suur-Suomea. Itä-Karjalassa Karhumäki vallattiin talo talolta, käsikranaatteja heitettiin ikkunoista sisään. Naiset muuten olivat vihollissotilaista ilkeimpiä, mutta siitä en halua sen enempää kertoa.

Sodan jälkeen kävin Lappeenrannassa Taistelukoulua. En kuitenkaan halunnut jäädä armeijaan, talojen rakentaminen kiinnosti enemmän.

Pyrin viisi kertaa Helsingin teknilliseen oppilaitokseen. Laskutaitoni olivat hyvät. En vaan aluksi mahtunut mukaan, kun hakijoissa oli niin paljon oppikoulun käyneitä. Olin opiskellut itse laskemista armeijassa. Olen opiskellut aina!

Valmistuin olympiavuonna 1952. Olen rakennusmestari ja minulla on panostajan paperit. Rakensin omakotitaloja, rivitaloja, kansakouluja, autokorjaamoja.

Niitä on Suomessa pystyssä Helsingistä Kiteelle. Yhtään tasakattoista en ole rakentanut! Seuraan yhä alaa. Tänäänkin olen neuvonut tuttavaa rakennusmestariasioissa.

Halusin välillä uuden portaan uralle ja kävin myös kolmisen kuukautta palopäällystökoulua. Sammutimme useita tulipaloa, isoja ja pieniä.

Harjoitustilanteessa olen laskeutunut kaksitoistakerroksisen kivitalon katolta narun avulla.

Kerran Kruununhaassa menin kellariin naruun kiinnitettynä. Köysi oli sitä varten, että osaan pois savuisesta kellarista. Jos olisin tuupertunut, toiset olisivat kiskoneet minut pois. Harjoitustilanteessa olen laskeutunut kaksitoistakerroksisen kivitalon katolta narun avulla. Jaloilla pompittiin seinää vasten. Minusta piti tulla lentokenttien palotarkastaja, mutta siihen valittiin insinööri Amerikasta ja päätin jatkaa rakennusmestarin uraa.

Karjalaisten kanssa on sodan jälkeen pidetty aina yhtä. Myyn edelleen Karjala- ja sotakirjoja, joita kuljetan pakettiautollani Karjalan liiton tilaisuuksiin. Muiden täytyy sopeutua karjalaisiin – ei karjalaisten muihin. Niin ajattelen.

Kuulun Teollisuuden ja liikkeenharjoittajien Seura Pamaukseen. Se on viipurilaisten liikemiesten ja kauppiaitten yhdistys. Meillä on yli 700 jäsentä ja isoja avec-tilaisuuksia esimerkiksi hotelli Presidentissä. Oma vaimoni tosin kuoli vuosi sitten, ehdimme olla naimisissa vuodesta 1949. Lapsia ei ole.

Jorma Tolvanen tankkaamassa autoa.
”Pitkään tykkäsin vaihtaa auton aina kolmen vuoden välein. Nytkin ajan pakettiautoa. Minne myymäni kirjat muuten mahtuisivat”, Jorma Tolvanen myhäilee. Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle

Kannan mukanani kahta Nokian kännykkää, toisella soitan ja toisella vastaan puheluihin. Voivat olla yhtä aikaakin käytössä. Kalenterini on aina ollut täynnä, olen myynyt kuparipannuja Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaan ja tuonut maahan antiikkitavaraa. Nordenskiöldinkadulla pidin 25 vuotta antiikkikauppaa, pitihän vaimollakin olla työpaikka.

Nordenskiöldinkadulla pidin 25 vuotta antiikkikauppaa, pitihän vaimollakin olla työpaikka.

Minäkin olen ollut mukana kotimaisissa elokuvissa. Muutama vuosi sitten tarjouduin mukaan elokuvaan Leijonasydän. Sopivan näköinen mies ja pitkä, sanottiin. Roskafilmihän se oli, mutta raha ratkaisee. Palkkio ei ollut pieni! Yhden päivän olin everstin vaatteissa. Japanilaisturistit kuvasivat filmiryhmäämme innoissaan.  Muistin vuorosanat ulkoa, minulla on valokuvamuisti.

Jorma Tolvanen kahvilassa.
"Käytän käsiäni kuin italialainen", Tolvanen näyttää. Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle

Sotien jälkeen isäni ja äitini asettuivat Helsinkiin. Isä oli puutarha-apulaisena Lapinlahdenkadulla. Minäkin päädyin lopulta tänne. Olen asunut keskustassa, Pohjois-Haagassa ja Kannelmäessä. Helsinkiläiset ovat ystävällisiä. He kysyvät,  voinko auttaa tai pääsettekö kulkemaan.

Minua ei kukaan kaduilla lähde tönimään.

Naapureita täällä ei tunneta. Jos Helsingissä ihminen kuolee asunnossaan, ei sitä kukaan tiedä. Osa on muumioitunutkin, olen seurannut uutisista.

Minua ei kukaan kaduilla lähde tönimään. Jos joku sanoo ilkeästi tai yrittää pummata kympin, mulkaisen takaisin. Niin, että rahanpummaaja kauhistuu. Samalla tavalla kuin Tuntemattomassa sotilaassa veljeni katsoi luutnantti Lammiota, kun Lammio yritti pakottaa Rokan kasaamaan kiviä polun varrelle. Rokan katse oli – en sano murhaava – mutta pistävä ja kova.

Vaikka Helsingissä asunkin, olen sydämessäni aina karjalainen. Käytän käsiäni kuin italialainen. Minun tapaisiani miehiä ette löydä enää mistään."

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä